Kategoriat
Yhteystiedot

Puheenjohtaja Erik Bärlund puh. 535 625, 050-527 7200

Varapuheenjohtaja Kari Varvikko, p. 0400 447 507

Sihteeri Leena Timoskainen, p. 0400-614 704

www.kaarela.fi


KAARELA-SEURA

Kaarelassa tapahtuu


Viimeisen vuoden aikana Kaarelassa on sattunut kaikenlaista mukavaa ja ehkä joskus ikäviäkin asioita. Kaarela-Seura on seurannut tarkkaavaisesti ympäristön tapahtumia ja toiminut aktiivisesti asukkaiden parhaaksi.



Samalla kun Kannelmäkeen on noussut iso Jätti-Prisma, on osa alueen palveluista siitä kenties hieman kärsinytkin. Prisman laajennus on tervetullut, vaikka monet ovatkin sitä mieltä, että eivät jaksa kävellä kilometritolkulla maidon perässä.



On kuitenkin niin, että suuri yksikkö pystyy usein, jos kaupanteko on ajan tasalla, palvelemaan asiakkaitaan monipuolisemmin, niin kala kuin lihatiskilläkin. Hinnasta puhumattakaan. Pienemmän yrittäjän onkin satsattava entistä enemmän laatuun ja mikä tärkeintä – palveluun.



Kilpailutilanteessa voi käydä niinkin, että myyjän tai kauppiaan hymy on se joka voittaa.



Kannelmäen ostarin ympärillä kulkevat erilaiset huhupuheet. Olen jo useasti kirjoittanut Tanotorvessa, että ei ostaria olla hävittämässä. Päinvastoin sen hallitus suunnittelee erilaisia toimintoja, joilla paikka säilyy elinvoimaisena. Vuokrasopimukset ovat tässä vaiheessa voimassa vuoteen 2020.



Kannelmäen ostoskeskuksesta on viimeksi poistunut kaksi merkittävää palvelua; posti ja pankki. Kun alueella on ennestään 6-7 kapakkaa, monet pelkäävät, että juottoloiden määrä kenties vain lisääntyy.



Pelko voi olla aiheellistakin, sillä sekatalousjärjestelmässä taitaa olla niin, että raha ratkaisee. Toivotaan nyt kuitenkin, että tässä tapauksessa järjellä olisi käyttöä.



Postin muutto Prismaan on Itellan omasta mielestä pelkästään hyvä asia. Postin ilmettä kun on uudistettu ja palveluja tehostettu.



Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikilla vanhuksilla ja invalideilla ei ole autoja ja matka Kannelmäen keskustasta Prismaan voi tuntua pitkältä. Niinpä Prisman ja Kaarelan eri osien kulkuyhteyksiin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Pikkubusseilla liikennöitävien Joukojen rooli korostuu.



Kannelmäen Nordean siirtyminen Prismaan aiheuttaa, mitä matkaan tulee, saman ongelman kuin Postikin. Se hyvä puoli silti on, että ottopiste ja Nordean laskunmaksuautomaatti löytyvät jatkossa myös Kannelmäen ostoskeskuksen R-kioskista.



Valitettavaa kuitenkin, että etenkin vanhusten sosiaaliset kontaktit vähenevät sitä mukaa, kun lähikonttorit katoavat.



Mätisfestarit pidettiin ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten. Tänä vuonna 15-vuotisuutta juhlitaan Mätiksen rannalla sunnuntaina 29.5. klo 11.-19.. Kaikki mukaan. Hyvät pippalot tiedossa.



Festareille valmistuu myös Kaarela-Seuran esite, jota jaetaan ihmisille ilmaiseksi. Täyttäähän seura tänä vuonna 50 vuotta. Sitä juhlitaan lokakuussa.



Hienoa muuten sekin, että vihdoinkin Kaarelaan on nousemassa Jäähalli.



-Kari Varvikko varapuheenjohtaja


Kaarela-Seuraan liittyminen

tapahtuu maksamalla vuosittainen jäsenmaksu (10,-) yhdistyksen tilille NORDEA 100430-204303

Merkitse tositteeseen nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme Sinulle kokouspöytäkirjat sekä muuta kaupunginosaamme liittyvää ajankohtaistietoa.

Liity aktiiviseen seuraan. Pysy ajan tasalla kotialueesi tapahtumista.




KAARELA-SEURAN HALLITUS VUONNA 2011




Puheenjohtaja

Erik Bärlund

Vanhaistentie 8 E 33

00420 Helsinki

Puh. 050-527 7200

lbarlun2@welho.com




Sihteeri

Leena Timoskainen

Kanneltie 10 B 24

00420 Helsinki

Puh. 0400-614704

leena.timoskainen@welho.com




Taisto Saaresaho

Solistintie 2 U 67

00420 Helsinki

Puh. 050-3804368

taisto.saaresaho@kolumbus.fi




Kaija Varvikko

Kuohurinne 4 A 6

01600 Vantaa

Puh. 041-570 5548








Varapuheenjohtaja

Kari Varvikko

Kuohurinne 4 A 6

01600 Vantaa

Puh. 0400-447 507

kari.varvikko@eepinen.fi




Taloudenhoitaja

Hannele Kosola

Kaarelantie 86 E 57

00420 Helsinki

040-8344807

hannele.kosola@welho.com




Heikki Tuurala

Klaneettipolku 7 B 16

00420 Helsinki

5631 691/040-586 8965

heikki.tuurala@helsinki.fi




Tomi Sevander

Taavetti Laitisenkatu 7 A 15

00300 Helsinki

Puh. 050-561 2581

tomi.sevander@welho.com






Pentti Hämäläinen

Puustellintie 4 A 5

00410 Helsinki

Puh. 09-566 9951

pt.hamalainen@kolumbus.fi




Heikki Laitinen (vara)

Urkupillintie 7 H 78

00420 Helsinki

Puh. 0400-481 294

hk.laitinen@welho.com




Sakari Enrold (vara)

Vanhaistentie 6

00420 Helsinki

23403810/050-3801253

sakari.enrold@evl.fi




Jauri Varvikko (vara)

Toiskantie 2 B 12,

00410 Helsinki

Puh. 040-512 5105

jauri.varvikko@eepinen.fi