Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

SYYSKUUSSA pidettiin Bangkokissa valtioidenvälinen ilmastonmuutosta käsittelevä konferenssi. Heti perään kokoonnuttiin San Franciscossa kansalaisjärjestöjen vastaavaan globaaliin ilmastotoimitapahtumaan. Ja nyt lokakuun alussa Etelä-Koreassa. Ai et tiennyt? Tai ehkä joku huomasi, että Harrison Ford puhui siitä, että niin köyhät kuin rikkaatkin joutuvat kohtaamaan yhdessä ilmastonmuutoksen seuraukset?

Tämän kaiken tarkoituksena on kasata painetta joulukuussa Puolassa järjestettävään ilmastokokoukseen, jossa sovitaan kansallisista suuntaviivoista Pariisin ilmastosopimuksen täytäntöönpanon ja lämpenemisen pysäyttämisen suhteen. Tavoitteena on, että lämpeneminen saataisiin rajattua 1,5 asteeseen.

Olen tavoitteen suhteen hyvin skeptinen, sillä sitoumukset eivät ole riittäviä ja hallitusten kyky/halu tehdä asioiden suhteen jotain radikaalia on vähäinen. Yhdysvallat ilmoittikin viime vuonna Donald Trumpin johdolla vetäytyvänsä sopimuksesta. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tietojen mukaan ylitämme 1,5 rajan jo vuonna 2040.

Meillä tavallisilla ihmisillä on tunnepohjainen käsitys kyvyistämme hillitä ilmastonmuutosta. Kuvittelemme, että voimme omilla kulutustottumuksillamme vaikuttaa jotenkin globaaliin ilmastonmuutokseen. Euroopan energiakulutus vastaa 10% maailman kulutuksesta ja Suomen osuus Euroopan kulutuksesta on reilu 2%. Henkilökohtaisilla valinnoillamme on vähän merkitystä, joten valojen sammuttaminen tai kuuman veden säästäminen ovat omantunnon kysymyksiä.

Vaikka EU vetäisi päästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä (kuten pitäisi ja joulukuussa esitetään, siihen tuskin pystytään), niin sen merkitys jää pieneksi globaalien päästöjen kannalta, jotka jatkavat kasvuaan siitä yksinkertaisesta syystä, että monien kehittyvien maiden väestö lisääntyy. Väestönkasvu lisää kulutusta, kasvattaa BKT:tä ja päästöjä. Peli on monilta osin pelattu, koska lämpenemistä, biodiversiteetin tuhoutumista ja sukupuuttoaaltoa ei pystytä estämään.

Jos maapallon kestävä ruokatuotanto jaettaisiin nyt tasan, tarkoittaisi se Intian elintasoa jokaiselle maan ihmiselle. Kuka suomalainen on sellaiseen valmis? Aloitammeko vanhainkodeista vai lastentarhoista? Maapallon pelastaminen on muodostumassa hyvin kalliiksi, joten on helpompi jatkaa pallon tuhoamista ilmaiseksi. Järjestelmämme yksinkertaisesti kaatuu, jos emme tuota ja kuluta vuosi vuodelta enemmän.

Samaan aikaan pallollamme on tapahtunut jotain hyvin epätavallista. Viime kuussa ylitettiin oleellinen raja ihmiskunnan historiassa. Ihmisten enemmistö ei elä enää köyhyydessä, vaan meillä on neljä miljardia keskiluokkaista ja rikasta asukasta tällä planeetalla! Hyvä uutinen, köyhyys on voitettu, vai mitä? YK:ssa avataan varmaan kuohuviinipulloja?

Elintason nousu vaikuttaa pitkässä juoksussa syntyvyyteen ja hillitsee maapallon väestönkasvua, mutta samalla se lisää kulutustamme suunnattomasti. Eikä väestönkasvukaan ole pysähtymässä pitkään aikaan. Keskiluokka pyörittää globaalia taloutta, se on sen dynamo. Vuonna 2030 köyhiä on vielä vähemmän ja keskiluokkaa lähes kaksi miljardia lisää. Etenkin Kiinan ja Intian talouksien kasvu tulee olemaan vahvaa. Vastaavasti Euroopan talouksien kasvu jää heikoksi.

Kuten omasta onnellisuusmittarista tiedämme, hyvinvoinnilla on selvä yhteys talouskasvuun ja kulutukseen. Hyvinvointiyhteiskunnan oletetaan panostavan rakentamiseen, koulutukseen, työpaikkoihin ja terveydenhuoltoon. Yhtä hyvin tiedämme, että kotitaloudet ovat suurin ilmastonmuutoksen aiheuttaja, ei tehtaat. Kuluttajat käyttävät sen, minkä tehtaat tuottavat. Lisäksi oma energiankulutuksemme, asumisemme, syömisemme, liikkumiskäyttäytymisemme lentämisineen vastaavat lähes 40% energian kokonaiskulutuksesta.

Köyhyys tarkoittaa energiaintensiivisyyttä, säästöä; rikkaus tuhlausta. Mitä pidempään valtiot aikailevat ilmastonmuutoksen hillinnässä, sitä suurempi on tyytymättömien keskiluokkaisten määrä ja hintalappu tulevaisuudessa, kun saavutettuja etuja lähdetään karsimaan.

Emme ymmärrä, ettei ihmisten etu ole välttämättä luonnon etu. Tiedämme sen kyllä sisimmissämme, mutta emme itsekeskeisyydessämme ole selvästikään valmiita siirtymään posthumanistiseen todellisuuteen; maailmaan, missä luonnon oikeudet tai tulevaisuuden edut menisivät tämän päivän ihmisen halujen edelle. Ilmastonmuutoksessahan kyse ei ole hiilidioksidista, vaan kulutuksemme aiheuttamasta rasitteesta biodiversiteetille ja luonnon kiertokulun kestävyydelle.

Voimme länsimaissa näyttää esimerkkiä, mutta miten estämme kehittyviä maita saavuttamasta kulutustasoamme? Pallomme ei sitä valitettavasti kestä.

Jauri Varvikko,
jauri.varvikko@eepinen.fi