Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Lihavero ja maitovero. Media yritti kampittaa Antti Rinteen kampanjaa, sillä lihaveroahan hän ei vaatinut. Ruoasta on tullut entistä henkilökohtaisempi asia, joka saa meidät helposti suuttumaan ja loukkaantumaan. Ruoka jaetaan nykyään hyvään ja pahaan idealismimme mukaisesti. Siitä on tullut narsismimme jatke, jolla annetaan itselle ja toisille viesti siitä, toimimmeko oikein vai väärin.

Kun aiemmin on sorruttu ryyppäämään, niin nykyisin sorrutaam bulimikon lailla ahmimaan ”pahoja” ruokia. Kasvissyöjä sortuu yön pimeydessä nakertamaan kylmää nakkia tai tiukan linjan kuntoilija ahmii salaa suklaalevyn. Ei haluta tunnustaa, että jatkuvassa puutteessa ja kieltojen keskellä elävä keho vaatii monipuolista ruokavaliota ja ’paheellisiakin’ ravintoaineita.

Ruoka ja nautintoaineet ovat myös valtaa. Vaalit tuovat oman lisänsä peliin, sillä ruoan verotus on merkittävä tekijä ja tuotteiden sisältämä arvonlisävero iso osa valtion tuloja. Kaikkea suuhun laittamaamme voidaan verottaa ja kerätä sillä tavoin varoja valtiolle. Sokeri- ja viinaverot voidaan nähdä jopa oikeamielisina verotuskohteina, joiden avulla kansaa sivistetään ja pidetään ruodussa.

Vastaavasti tietyt ruokateollisuuden alat ovat poliitikkojen suojeluksessa ja aloja lobataan rajusti taloudellisista ja rakenteellisista syistä. Maaseudun ja maanviljelijöiden selviäminen on monille kohtalonkysymys siinä kuin Valion ja kotimaisten tuotteiden myynnin turvaaminenkin.

Ilmastonmuutoksen myötä ruoasta on tullut entistä idealistisempi tekijä. Ruokailu voi olla monin tavoin eettisempää kuin ennen. Jos aiemmin vedottiin eläinten oikeuksiin tai ruoan terveellisyyteen, niin nyt ruoan hyvyyttä mitataankin ilmastorasitteen mukaisesti, eli kuinka paljon hiilidioksidia sen tuottaminen synnyttää.

Ehdottomuus on päivän sana. Kaikkea vastustetaan tai hyväksytään täydellä teholla. Yhden pään suvakki on toisen pään natsi. Itsetyydytystä voi harrastaa kuntoilun lisäksi vaikka lajittelemalla, valoja sammuttamalla, kaloreita laskemalla sekä tietoisella eettisellä shoppailulla. Jos itsekontrolli pettää ja tapahtuu romahdus, on itseinhon määrä verrattavissa maailmanloppuun. Jotta romahdusta ei tapahtuisi, pyritään kontrolloimaan myös ympäristöä tai ainakin osoittamaan, että muut toimivat väärin ja lisäkontrollia tarvitaan.

Ruokanatseilussa usein unohtuu, että elintarvikkeet eivät ole yhteismitallisia tuotteita. Niitä voidaan tuottaa ja valmistaa eri tavoin ja eri tuotteita tarvitaan eri syistä. Niitä voidaan kuskata ympäri maailmaa ja niitä voidaan arvioida eri kriteerein. Liha ei siis ole vain teurastamotuote, vaan erilaisia ja eri tavoin kasvaneita tai syötettyjä eläimiä. Vastaavasti soija ei ole vain kasvi, vaan myös hakattuja sademetsiä ja rehua.

On kiistämätön tosiasia, että nautojen piereskely ei ole ongelma numero yksi, vaan ihmisten määrä. Käymme loputonta syyllistämisleikkiä siitä, mitä ihmiset työntävät suuhunsa, mutta samaan aikaan ei ole esitetty yhtään varteenotettavaa tapaa hillitä ihmisten määrää. Voimme natseilussa siirtyä jälleen hivenen lähemmäs sitä todellista ongelmaa, että suurin haitta on itse ihminen. Mutta koska emme uskalla epäillä ihmisarvon hintaa, esitämme asian mieluummin niin, että ihmiset alentavat syömällä oman itsensä arvoa tai että se laskettaisiin eläinten arvon kautta.

En lähde torppaamaan ns. haittaveroja, sillä ne ovat ainoa nopea keino vaikuttaa ympäristölle aiheutettuun rasitukseen. On kutenkin moraalista ja populistista leikkiä esittää haittaveroja ruokatuotteiden nimissä. Haittaverot pitää ensisijaisesti kohdistaa tuottaja- ja omistajaportaaseen. Haittaverojen tehtävä on säädellä tuotantoa, ei syyllistää kuluttajaa. Esimerkiksi tupakkaveron tehtävänä on vähentää kulutusta, mutta sen lähtökohtana ei ole tupakoitsijoiden moraalinen syyllistäminen, vaikka näin natsit eivät asiaa tietysti näe. Jos tehtaan piipusta pääsee ulos myrkkyä, se ei lähtökohtaisesti ole kuluttajan vika.

Ruokatuotanto ei ole mustavalkoista. Energian kokonaiskulutus ja päästöt ovat myös hyvin monimutkainen kokonaisuus. Kaikilla on tietysti oikeus suhtautua asioihin tunteella, mutta itse arvotan omassa ruokailussani tiettyjä luonnon kestävyyteen ja yleiseen tarpeellisuuteen liittyviä lähtökohtia, vaikkakaan en niitä aina täysin noudata.

1. Vältän prosessoituja valmisteita, sillä niiden tuottamiseen on joko käytetty eniten energiaa tai sitten niiden hinnassa on eniten ilmaa.
2. Pyrin ostamaan kestävästi tuotettuja suomalaisia ruokatuotteita. Syön hyvin vähän nautaa ja vehnää. Maitotuotteet olen jättänyt juustoa lukuun ottamatta minimiin.
3. Syön suhteellisen kausiluonteisesti. Kesällä ja syksyllä tuoreita vihanneksia, talvella säilöttyjä, pakastettuja, kuivattuja ja marinoituja. Vältän vihanneksia, jotka on valmistettu korkealla energiaintensiteetillä.
4. En osta mitään kaukomailta kannettua, kahvia ja oliiveja lukuun ottamatta; en soijaa, en hedelmiä, en tonnikalaa. Suosin ruista ja kotimaisia marjoja ja sieniä.
5. En heitä ruokaa pois, vaan pyrin syömään edellisen päivän tähteet seuraavan päivän lounaana.

 

Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi