Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Katselisin mielelläni TV:n kokki- ja ruuanlaitto- ohjelmia mutta en voi, koska hermoni pettävät. Joudun olemaan paino-ongelmieni takia jatkuvalla, elinikäisellä dieetillä. Tästä syystä kotoani ei löydy näkkileipää kummempaa syötävää. Seuraava juttuni ei ole mistään kokkiohjelmasta vaan olen kuullut sen jo vuosikymmeniä sitten. Poliisit tuntevat stoorin Maalari-Arskan keissinä.

Pasilassa, nykyisen VR:n varikon ja postin rakennusten paikalla sijaitsi valtava, hehtaarien laajuinen kaatopaikka. Se toimi aina vuoteen 1963, jolloin kaupunkilaiset kyllästyivät sen aiheuttamaan lemuun ja kaikenpuoliseen saastaisuuteen. Sinne vietiin lajittelematta kaikki kotitalouksien ja teollisuuden tuottamat jätteet. Sinne oli pesiytynyt monen sadan pultsarin populaatio, jotka ansaitsivat toimeentulonsa dyykkaamalla roskiksesta kaikkea mahdollista. Ihmiset heittivät pois paljon kaikenlaista tarpeellistakin, jota nykyisin kierrätetään. Kaupat heittivät tuolloinkin pois vanhentunutta, silti täysin syömäkelpoista ruokaa. Juomapuoli hoidettiin läheiseltä huoltoasemalta, joka myi edulliseen hintaan Lasolia ja Sinolia. Ai sitä autuuden määrää.

Asuntopuoli järjestyi, rakennusjätteiden seasta löytyi lautoja ja pahvilevyjä, joista rakennettiin näppäriä koijia. Vesi, viemäröinti ja valaistus puuttuivat, muutoin koijissa viihdyttiin. Ihminen tottuu perin nopeasti varsin alkeellisiinkin olosuhteisiin. Kesämökit ovat tästä hyvä esimerkki, mennään vapaaehtoisesti nauttimaan kurjuudesta. Paloturvallisuus ei ollut kovin korkeaa luokkaa. Siksi koijat flekkasivatkin useasti. Palokuntakaan ei juuri Pasilan keikoilla kiirettä pitänyt, joutivatpa palaa kaikessa rauhassa.

Kerranpa erään palon jäljiltä kaverukset Väiski ja Reiska tekivät merkittävän löydön. He löysivät kokonaisen kypsäksi paistuneen sianruhon. Liekö sitten ruho tuotu joltakin makkaratehtaalta, teurasjätteet heitettiin tuolloin kiertoon. Nykyisin kaikesta tehdään kilpailullisista syistä makkaraa. Kaverukset lohkaisivat puukolla ruhosta muutaman koepalan, hyvältä maistui ja oli sopivan mureaa. Ei kun juhlat pystyyn ja kaveritkin kutsutaan barbeque-kekkereihin. Hämärtyvässä illassa istuskeltiin ja Lasolia naukkailtiin.

Jossakin vaiheessa Väiski kysyi Reiskalta että kuule, voiko sialla olla metallista nilkkaproteesia. No ei hemmetissä voi olla. No, mutta kun tällä on… Porukka havahtui ihmettelemään, että missä on Maalari-Arska? Ei näkynyt olevan paikalla.

Vaan olihan se Arska kuitenkin, jopa eräänlaisena kunniavieraana. Eli kaikenlaista sitä voi sattua. Luulen, että kaikenlaiset ituhipit ja luonnonsuojelijat eivät ymmärrä jutusta mitään. No, eivät he ymmärrä juuri mistään muustakaan. Pasila oli kuitenkin merkittävä paikka ja elämä siellä katoavaa kansanperinnettä. Olemassa olon taistelu on nykyisin erilaista. Ottamatta kantaa siihen, kumpi aika on parempi noin ihmisen kannalta niin uskon, että elämä Pasilan kaatopaikalla on ollut sosiaalisesti rikkaampaa. Löytyi kavereita, löytyi sisältöä elämään. Nykyisin on aika tylsää. Toimeentulon saa turhan helpolla kun osaa kysyä ja vaatia. Barbeque juhlat ovat paljon latteammat kuin aikoinaan Pasilassa,

Sitten vielä tiedotusluontoinen asia. Hietaniemen krematoriosta eli kansan kielellä Väiskin Grillistä tuli tiedote, etteivät he ota enää asiakkaaksi Kannelmäessä asuneita yksinäisiä miehiä. Syykin selvisi. Puolisen vuotta sitten krematorion kolmosuuni oli räjähtänyt. Henkilövahinkoja ei sattunut mutta itse uuniin jouduttiin tilaamaan uusia osia aina Saksasta saakka. Uunin suuluukku oli irtautunut räjähdyksessä korjauskelvottomaksi. Ilmoituksessa kerrottiin, että kannelmäkeläiset ikämiehet ovat marinoineet itsensä siihen kuntoon, että heitä ei voida hävittää ainakaan krematoriossa ilman riskejä…

No, selväähän tämä on. Mutta miksi ihmeessä kaikkia näitä julkisten palvelujen kohteita kutsutaan asiakkaiksi? Siis tarkoitan tässä potilaita, vankeja, hulluja, mitä ihmeen asiakkaita he ovat? Minun mielestäni he ovat edelleenkin hulluja, potilaita, vankikarkureita, erilaisten tukien naukujia.

Heikki Majava