Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Suomen rehellisin ihminen ja maamme suurin terapeutti syntyi 11.11.1919. Hän ei koskaan noussut ns. eliitin suosikiksi. Hänen kirjojansa myytiin aivan liian paljon. Oikein arvattu. Hän oli tietysti Kalle Päätalo, Taivalkoskella puutteellisiin oloihin syntynyt poikkeuslahjakkuus. Ei riittänyt pelkkä köyhyyskään Kallen lapsuuden kokemuksiin. Hänen Herkko-isänsä tuli kaiken lisäksi vielä hulluksi ja joutui vuosiksi Piirille eli Oulun piirimielisairaalaan. Herkon perhe putosi todella pohjalle. Poika joutui jopa kerjuulle Riitu-äitinsä kanssa. Läheltä piti, ettei koko perhettä hajotettu. Kunnan jauhoja kuitenkin jouduttiin syömään.

Kallen lapsuus oli muutenkin aika traumaattinen. Hänellä oli kierot silmät, lyhyet jalat ja vieläpä ärrävika, joista ominaisuuksista varsinkin lapset mielellään muistuttelivat. Herkästä pojasta tuli eräänlainen mörökölli, joka vetäytyi kirjojen maailmaan. Siinä mielessä hänen lapsuutensa oli rikas. Kalle kirjoitti pienestä pitäen ruutulehtiöihin muistiin kaikki kokemansa tapahtumat. Näin meille säilyi tieto ihmisten elämästä Kallen silmin nähtynä. Muistelmia kertyi melkoinen määrä, omaelämäkerrallista Iijoki­sarjaakin jopa 24 600- sivuisen teoksen verran. Lajissaan tämä on maailmanennätys.

Kansa rakasti Päätaloa ja pyysi aina vaan lisää muisteloita. Paksuja puhallellen Kalle kirjoitti. Minulla on tallessa omaa kirjeenvaihtoani Kallen kanssa sekä omistuskirjoituksella varustettu Kallen ensimmäinen kirja Ihmisiä telineillä vuodelta 1958. Olen yrittänyt käännyttää aina kyllästymiseen saakka ystäviäni Päätalon lukijoiksi. Ikävä kyllä, huonolla menestyksellä. Nämä nirppanokat kertovat lukevansa Proustia alkuperäiskielellä. Tosin eivät he kyllä ranskaa osaa eivätkä itse asiassa lue mitään muutakaan. Säälin heitä, jäävät paljoa vaille.

Nuorena poikana Kalle päätti kostaa kärsimänsä vääryydet. Hän kosti epäilijöilleen ja pilkkaajilleen hyvin erikoisella tavalla. Hän halusi tehdä enemmän työtä kuin kukaan. Metsätöissä työn sato oli mitattavissa, samoin rakennustöissä. Sodassa Kalle haavoittui vakavasti ja joutui B-miehenä keittiöpossuksi eli talouspuolen muonitukseen Siiranmäen vankileirille. Vangit olivat suomalaisia. Hyväuskoinen Kalle sai leirillä runsaasti elämänkokemusta ihmismielen erikoisuuksista. Koska hän oli aivan järkyttävän hyväntahtoinen ja hyväuskoinen, häntä jullitettiin jatkuvasti. Eihän ihminen mitään perusluonteelleen voi. Tällaista ihmistä uunotetaan läpi hänen elämänsä.

Kalle tykkäsi naisista. Hän luuli, ettei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia juuri näistä olemuksensa puutteista johtuen. Vihdoin Kalle sai käytännön kokemusta Iin varuskunnassa sodan aikana palvellessaan. Varuskunnan sairaalassa toimi siivoojana Enni-niminen lumoojatar, joka retkutti Kallea oikein viimeisen päälle. Hän suorastaan varastutti Kallelta voileipätarpeita jarrumiestensä syötäväksi. Kalle ei tästä tiennyt vaan uskoi umpirakastuneena Ennin juttuja. Petos selvisi ja Kalle sai arvokasta elämänoppia. Kalle rohkaistui menestyksestään naisten kanssa ja alkoi ottamaan tappiota kiinni. Hän teki suorastaan Virenin tempun alkuun päästyään. Rehellisesti hän kertoo, että hän tuli hankkineeksi sota-aikana paitsi tippurin niin myös suorastaan kupan, jota hän hoidatti Lahden ”tyttölyseolla”, jolla nimellä armeijan sukupuolitautisairaalaa kutsuttiin.

Hoidot olivat tuolloin kovasti pitkäaikaisia ja tuskallisia koska antibiootteja ei ollut käytettävissä. Tyttölyseolla Kalle tutustui mielenkiintoisiin ihmisiin. Yleinen ihmetyksen aihe oli se, että eivätkö upseerit sairastuneet kuppaan laisinkaan, koska heitä ei sairaalassa ollut. Asia selvisi, kun joku kertoi, että upseereita hoidettiin eräässä sivurakennuksessa. Virallisen tiedon mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään kuppa, vaan ratsastuksessa saatujen vammojen hoito. Että silleen.

Kallen tyylilaji huumorissa oli itseironia, ehkä vaativin huumorin muoto. Kalle oli rehellinen suomalainen mies ja omasi kaikki suomalaisen miehen kielteisetkin puolet. Humalassa Kalle muuttui kiltistä nössisköstä jopa tappeluihin joutuvaksi rasputiiniksi. Tekojaan hän katui turhankin paljon. Tehty mikä tehty ja sillä sipuli, se olisi helpompi tie sovittaa synnit.

Kallen ensimmäinen avioliitto oli aika ikävä luonteiden täyden erilaisuuden vuoksi. Laina-rouva ei hyväksynyt vähäisintäkään alkoholin käyttöä puhumattakaan nyt muista vinkeistä. Erohan siitä tuli. Uusi avioliitto kestikin sitten koko lailla hyvänä Kallen elämän loppuun saakka. Kalle kirjoitti vuosikausia kilpaa kuoleman kanssa. Hän poti vaikeaa sydänvikaa ja keuhkosyöpää sekä kaikenlaista muutakin vaivaa. Mielettömässä ahkeruudessaan hän tunsi kuitenkin olevansa lukijoilleen jotakin velkaa.

No ei kyllä ollut. Se velka oli kyllä paremminkin lukijoilla, jotka piiskasivat häntä jatkamaan. Huumorin lisäksi Kallen teosten rikkaus piilee myös kansankielen käytöstä. Joku kaunosielu saattaa ensin kauhistua rehevää asioiden ilmaisutapaa. Siihen tottuu nopeasti. Vertaan täydellä syyllä Päätaloa Kiveen, Waltariin ja Linnaan. Hän tulee elämään jatkossakin.

Heikki Majava