Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Moniko nykyinen pakilalainen, kaarelalainen tai Oulunkylässä asuva tietää, että sata vuotta sitten nämä seudut olivat Helsingin maalaiskuntaan kuuluvia kyliä. Pakilan, entisen Pakinkylän historian myrskyisiä vaiheita vuosina 1917-18 on filosofian tohtori Maija Hakanen selvittänyt ansiokkaasti kirjassaan Pakinkylän punainen kaarti. (TA –Tieto Oy)

Punainen kaarti nimi tuo ensimmäisenä mieleen sotaisat yhteenotot vallasta taistelevien työväen punaisten kaartien ja valkoisten suojeluskuntien välillä. Mutta vähemmän on tutkittu punaisen ja valkoisen vallankäytön sisältöä paikallisella tasolla. Suurta mielenkiintoa herätti tietokirjapalkinnon saanut Seppo Aallon laaja tutkimus Kapina tehtaalla – Kuusankoski 1918.

Valtion tasolla tiedämme, että eduskunta hajosi kohta Suomen itsenäisyyden saatua ensimmäisen virallisen ulkomaisen tunnustuksen Venäjän vallankumoukselliselta bolshevikkien johtamalta neuvostohallitukselta. Sosialidemokraattien johdolla Helsingissä vallan otti Kansanvaltuuskunta. Porvarilliset kansanedustajat pakenivat Vaasaan, missä tynkäeduskunta julistautui Suomen viralliseksi vallan haltijaksi. Alkoi aseellinen taistelu vallasta.

Punaisten hallitsemilla alueille muodostettiin paikalliset hallintoelimet eduskunnan jo syksyllä hyväksymää kunnallislakia soveltaen. Näin myös Helsingin maalaiskunnassa, jossa vanha porvarillinen kunnanhallinto kumottiin ja kunnan hallinnon otti 3. helmikuuta vasemmiston sisäisessä jäsenäänestyksessä valittu punainen valtuusto, joka julkaistun tiedotteen mukaan

”…julistaa pitäjämme järjestäytynyt työväki Sos.dem. Kunnallisjärjestön nimessä ottaneensa huostaansa tästä päivästä alkaen kunnan asian hoidon, kieltäen porvarillista kunnan hallintoa ja heidän viranomaisiaan puuttumasta enää pitäjämme asioiden hoitoon, vaan tulee tästä päivästä alkaen valtuustolle kuuluvat tehtävät suorittamaan Helsingin pitäjän Työv. järjestöjen Kunnallisneuvosto”.

Vanhan valtuuston 30 jäsentä olivat maanomistajia, liikemiehiä ja virkamiehiä. Punaisen valtuuston 36 jäsenestä puolet oli rakennustyöläisiä, kolmannes silloisen yhteiskunnan keskikerroksiin kuuluvia, punaiseen valtuustoon valittiin myös omaa liikettä pitäneet suutari- ja räätälimestarit, voimistelunopettaja ja pari rautatieläistä. Kunnallisneuvosto asetti myös kunnallislautakunnan (kunnanhallituksen) 7 varsinaista ja 3 varajäsentä.

Punainen valta Helsingin pitäjässä jatkoi eduskunnassa toukokuussa 1917 kiireellisenä hyväksytyn elintarvelain mukaisia tarkastuksia ja –takavarikkoja. Vaikka laki oli hyväksytty jo porvarienemmistöisen eduskunnan toimesta, niin sisällissodan jälkeisessä valkoisten suorittamissa kuulusteluissa ja tutkinnoissa punaisen vallan toimeenpanemat elintarvikkeiden pakko-otot tulkittiin ”ryöstöiksi”, josta seurasi ankarat rangaistukset.

Käytännössä punainen kaarti hankki osan tarvikkeistaan normaaleilla ostoilla. Toiseksi se turvautui elintarvikelain mukaiseen elintarvikelautakunnan määräämään takavarikkomenettelyyn. Sitä valvottiin ohjeilla mitä ja mistä piti ottaa, takavarikoista laadittiin tarkat luettelot, josta toinen kappale tai kuitti jäi luovuttajalle. Tarkoitus oli, että kaartin tarpeisiin otetut tavarat myös maksettaisiin pöytäkirjojen mukaisesti. Näin tapahtuikin aivan yleisesti.

Pakinkylän punakaarti takavarikoi saamiensa ohjeiden mukaisesti elintarvikkeiden, hevosten ja rattaiden ohella myös toiminta-alueellaan aseet. Nämä takavarikoinnit sisältyivät nimismiehen laatimaan yksityiskohtaiseen listaan, jota käytettiin todisteena myöhemmin valtiorikosoikeudessa tuomioiden julistamiseen.

Kansanvaltuuskunnan päätöksen mukaisesti paikallisten punaisten kaartien alaisuuteen perustettiin helmikuussa muonituskomiteat, joissa työskenteli tuhansia vanhempia miehiä ja nuoria naisia ja tyttöjä. Pakinkylän muonituskomitean palkkalistoilla oli 23 miestä ja 24 naista, yhteensä 47 henkeä. Palkka oli miehille 15 ja naisille 10 mk päivässä.

Järjestyksen pidosta vastasi jo syksyllä 1917 perustettu järjestystoimikunta. Punaisen vallan aikana nimismiespiirin tehtävät siirrettiin järjestystoimikunnan alaisille miliiseille. Nimismies ja poliisit erotettiin.
Pakinkylän punakaartiin muodostettiin myös Pakinkylän komppania, joka oli Helsingin pitäjän I rykmentin I pataljoonan III komppania. Komppania oli jaettu neljään plutoonaan. Komppania oli demokraattisesti hallittu, valitsi itse päällikkönsä, nämä puolestaan esittivät pataljoonien ja rykmenttien päälliköt, jotka miehistö lopullisesti hyväksyi. Tätä käytäntöä on myöhemmin arvosteltu tehottomaksi.

Pakinkylän komppania osallistui myöhemmin kevättalvella sotatoimiin useilla paikkakunnilla. Sillä oli merkittävä tehtävä myös aseiden hankkijana Suomen punakaartille. Aseita saatiin venäläisen varuskunnan asevarastoista, joita oli Oulunkylän, Pakinkylän, Pukinmäen, Pitäjämäen, Kauniaisten ym. ympäristössä olevissa maailmansodan aikana rakennetun suojalinnoituksen tunneleissa. Pakinkylän komppanian tehtäväksi tuli järjestää näiden asevarastojen vartiointi.

Lentävän osaston tehtävänä oli avustaa miliisilaitosta ja elintarvelautakuntia näiden suorittaessa määräystensä mukaisia aseiden ja elintarvikkeiden tarkastuksia ja takavarikointeja. Alkuaikanaan lentävät osastot tai ”hyökkäysosastot” syyllistyivät usein laittomuuksiin, jopa murhiin. Kansanvaltuuskunta antoi 2. helmikuuta lain kuolemanrangaistuksen poistamisesta. Murhat ja väkivaltaisuudet loppuivat Pakinkylässäkin.

Samaan aikaan Valkoisen armeijan ylipäällikön päiväkäskyssä 8. helmikuuta ja sitä täydentävässä kuulutuksessa ”ammutaan paikalla” 25 helmikuuta ohjeistettiin ampumaan itse teossa taistelun aikana kiinni saadut murhaajat, tuhopolttajat ja vakoojat. Käytäntö jatkui, vaikka myöhemmin ylipäällikkö peruuttikin ”ammutaan paikalla” ohjeen.

Maija Hakala on koonnut teokseensa yksityiskohtaiset 284 henkilötiedot Pakinkylän punakaartiin kuuluneiden kohtaloista.

Ensimmäiset sisällissodan jälkeiset kunnallisvaalit pidettiin 31. tammikuuta 1919. Vaikka Pakinkylän äänestysikäisistä asukkaista 82 eli 16% oli valtiorikosoikeuden tuomion perusteella ilman kansalaisluottamusta ja siten ilman oikeutta olla ehdokkaana tai äänestää, sosialidemokraatit saivat kuitenkin yhteensä 13 valtuutettua, porvareiden saadessa 29 valtuutettua.

Oiva Björkbacka