Rutto Firenzessä – Majavan matkassa
Voi että minä olen taas ollut väärässä. Ehdin jo hetken luulla, että ikääntyneet ovat jonkinlaista turhaa painolastia. Haitallisia, liian kauan eläviä syöttiläitä, jotka popsivat nuorempien eläkkeet makeisiin suihinsa. Makuuttaminen hoitokodeissa maksaa maltaita, kuten olemme lukeneet ja nähneet. Joku vitsiniekka suorastaan ehdotti, että KELA voisi jakaa jokaiselle eläköityvälle ns. ”Göringin pillerin” eli syanidi- kapselin vapaasti nautittavaksi. Joku toinen muisteli lukeneensa ns. Kreikan mallista, jossa vanhukset talutettiin vuoren rinteelle ja tyrkättiin susien syötäväksi. No, meillähän ei vuorenjyrkänteitä ole, korkeintaan tuo loiva täyttömäki, myöskään susia ei ole. Saattoipa joku ajatella, että tämä koronavirus hoitaa sekä eläke- että vanhustenhuolto-ongelmat käden käänteessä.
Eipä vaan näin anneta tapahtua. Valtiojohtomme puuttui asiaan välittömästi ja valistuneesti. Tuli se tunne, että asioistamme ihan oikeasti piitataan. Aika näyttää, riittävätkö toimenpiteet ja loppuuko tämä yllättävä uhka ja milloin.
Oma elämäni kulkee vakaasti omaa vähäeleistä latuaan. Jos sataa pysyttelen sisällä. Jos paistaa, menen ulos. Lukeminen maistuu, kuten aina. Pysyäkseni ajan hermolla, olen siirtynyt hieman synkempään kirjallisuuden lajiin. Lukulistallani seuraavana on Albert Camusin teos Rutto. Sain juuri loppuun erittäin mielenkiintoisen Mikko Moilasen tutkimuskirjan Pyövelit Suomessa. Kirja vaikutti jopa niin syvästi, että jouduin nukkumaan muutaman yön valot päällä. Luin myös Mika Waltarin Mikael Karvajalka- teoksesta keskiajan Saksan inkvisitiota käsittelevän luvun. Kekseliäs on ihminen aina ollut, etenkin jos voi pahuutta harjoittaa jonkin aatteen nimissä.
Kirjassa oli myös kuvaus Italiassa samoihin aikoihin tapahtuneesta ruttoepidemiasta. Rotista tarttunut rutto tuhosi kaksi kolmattaosaa maan populaatiosta. Netistä olen etsinyt lisää tietoa Mustasta surmasta ja muista tuon ajan kauheuksista. Kamaluudet ovat aina innoittaneet taiteilijoita. Boccaccion mainio Decamerone-teos syntyi Firenzen ruton aiheuttaman joukkopaon tiimoilta. Itävaltalainen taidemaalari Hans Makart on kuvannut Firenzen ruttoa loisteliaissa öljyväritöissään. Tässä vaan hieman esimakua aiheesta kiinnostuneelle. Tämänhetkisessä koronapandemiassa ei ilmeisestikään ole kyse aivan mistään yhtä kauheasta asiasta kuin mitä oli näissä keskiaikaisissa tai raamatullisissa epidemioissa. Tai kuka sen tietää.
1920-luvulla Espanjantauti niitti kymmeniä miljoonia uhreja. Omana elinaikanani olen ollut huolestunut ainakin suu- ja sorkkataudista, raivotaudista eli rabiesista, aasialaisesta, hongkongilaisesta, sikainfluenssasta, lintuinfluenssasta, aidsista, ebolasta, onhan näitä ollut ja tässä vielä keikutaan. Miten tässä nyt käy, en ala edes arvailemaan, koska olen aina jutuissani pyrkinyt eksaktiin totuuteen. Niinkin lahjakas ja oppinut kaveri kuin Pentti Linkola esitti aikoinaan ennusteen ebolan merkityksestä Afrikan väestöongelmaan.
Ilmeisesti suureksi harmikseen hänkin joutui toteamaan olleensa väärässä. Nythän näitä väestöongelmia ei tarvitse enää pohtia koska Suomen maahantulo- ja turvapaikkamyönteiset tahot ovat luvanneet hoitaa asian. Suomi on upporikas maa ja meillä on tilaa. En nyt viitsi mainita, keitä nämä lupaajat ovat. En halua näitä kiilusilmiä enää kimppuuni. Toisaalta, saattaahan tässä järkeäkin olla. Heillä kun on laskelmat, että jokainen maahan tullut tienaa aiheuttamansa kustannukset takaisin jo kahdessa kuukaudessa ja vieläpä tuplana. Aika hyvä diili.
No, ei mitään niin pahaa ettei myös hyvää. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Euroviisut peruttiin. Sellaista roskaa emme tarvitse. Suivaannuin eritoten siitä, että Suomea ei päässyt edustamaan kaunotar Erika Vikman kappaleellaan Cicciolina. Erika kun on myös musiikkineuvos Danny Wiklundin os. Lipsanen, tyttöystävä. Nyt jokin salaliitto pudotti Erikan ja valitsi jonkun täysin tuntemattoman nobodyn. Ei jatkoon.
Kun tässä päästiin näihin lauluasioihin, niin tällä alueella tunnen itsekin kokeneeni suuren menetyksen. Karaokea ei saa laulaa viruskammon vuoksi, pulikat on pantu naftaliiniin.
Kaikki rutot ja vitsaukset ovat kestäneet oman aikansa hiipuen sitten aikaa myöten. Eiköhän tässäkin tapauksessa näin ole… Muutoinhan tässä ihan mukavalta tuntuu, luulisin…
Heikki Majava