Hei Tumppi,
Tumppi veneilemässä. Kylmälaukun päältä on hyvä tarkastella maisemia.
Tulit meille huhtikuussa, 3,3 -vuotiaana. Edellinen omistajasi oli kertonut, että olet ongelmakoira, tykkäät pissailla ja kakkailla sisään. Tulit ensin mökillemme pariksi päiväksi hoitoon. Huomasimme heti, että et sinä mikään ongelmakoira ole, vaan kaipaat lämpöä ja huomiota. Rakastuimme sinuun välittömästi ja pidit myös meistä. Tulit ensi tapaamisesta lähtien sänkyymme tuhisemaan ja kuorsaamaan. Olit iloinen ja energinen, varsinainen ilopilleri. Otimme sinut mielihyvin kotiimme.
Sait useita lempinimiä: Tumpero, Tumpelo, Dumari, Tumppi-Trumppi, Tumppu, Dumppi-Doo… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ranskanbulldoggi ei olisi ollut aiemmin ensivalintani, mutta nyt emme enää voineet muunrotuisia koiria kuvitellakaan.
Vietimme mukavan kesän mökkeillen, matkustellen ja veneillen. Alkuepäilyksen jälkeen osoittauduit ihan oivaksi retkikoiraksikin ja kykenit pitkiinkin päivätaipaleisiin. Olit kotonasi niin kaupungissa, mökillä kuin metsässäkin. Saimme iloita kanssasi myös pentueestasi, vaikka et isäpappana heistä niin välittänytkään. Kunniaksesi otimme tyttäresikin perheemme jäseneksi.
Niin syksy taittui yhdessä nauttien, ulkoillen ja juoksennellen. Et koskaan karannut, käyttäytynyt sopimattomasti tai uhkaillen. Olit lupsakka seuramies ja kumppani. Jouluna juhlimme yhdessä ja lähdimme tapaninpäivänä mökille jatkamaan joulunviettoa. Sait syödä kystä kyllä. Et pelästynyt uuden vuoden rakettejakaan.
Kuten aina, lomat tuppaavat loppua. Nukuimme pitkiä unia ja makoilimme tyytyväisinä sängyssä aina puoleen päivään asti. Loppiaisena aloimme pakata tavaroitamme, tarkoituksena suunnata jälleen kohti Helsinkiä. Menit seitsenkuukautisen Viiru-tyttäresi kanssa lumeen peuhaamaan. Viimeiset hetket nauttia luonnosta ennen kaupunkiin lähtöä… Sauna säppiin, varasto kiinni, matot hankeen tampattavaksi, imurointia, tiskausta ja paikkojen laittoa.
Tavarat autoon ja menoksi… Missä Tumppi? Tumppiii!! Viiru ilmestyi kutsuttaessa, mutta sinä olit kadonnut. Huutelimme pitkään, lähdimme etsimään sinua… Olitko kenties loukkaantunut lähdöstä ja päättänyt mennä piiloon tai naapuriin? Ehkä jätin sinut vahingossa lukkojen taakse saunaan? Et ollut sänkyjen alla, et muissa rakennuksissa… Kävelin niemen ympäri etsien jälkiäsi peläten lumisateen kadottavan ne… Jäljet eivät poistuneet mökin ympäristöstä.
Nina-vaimoni sanoi sen ensimmäisenä pelokkaana ääneen… Entä jos…? Onko se mahdollista? Ei kai? Menimme ahdistuneina mökkirantaan. Avanto oli jäätynyt. Kokeilin jään paksuutta. Pakkasta oli seitsemän astetta. Jää oli liian ohutta siihen nähden, että olin hakannut sen auki viimeksi aamulla. Hajotin jään ämpärin pohjalla ja lappasin jääsohjon pois avannon pinnalta.
En nähnyt avannon pohjalla sinua. Entisenä sukeltajana tiesin, että saan lisää näkyvyyttä, kun vien pupillit lähes vedenpintaan. En nähnyt mitään alhaalla, en oikealla, en vasemmalla… Kunnes… Pantasi metalliset tähdet hehkuivat parin metrin päässä pimeydessä jään alla… ”Tumppi on täällä!”
Emäntäsi lähti parkuen ylös mökille. Riisuin tyynesti vaatteeni. Liu’uin kuin hylje pää edellä jääkylmään avantoon. Vesi tuntui uimahallilämpöiseltä. Nostin sinut pohjasta, pannasta kiinni pitäen ylös jäälle ja nousin itse perässä. Otin sinut syliini kuin vauvan. ”Hei Tumppi, isi lämmittää sinua.”
Vesi valui sieraimistasi, uloste valui kroppaani pitkin kantaessani sinua ylös mökille. Nukuit syvää unta sylissäni, rintaani vasten. Paijasin sinua. Kävelin 50 metriä ylös mökille ja laskin sinut jäiselle pihalle. Otin pyyhkeen auton luona olevasta pyykkikassista. Taittelin sinut kuin vauvan kapaloihin, vain turpasi näkyi. ”Hei Tumppi, isi kuivaa sinut.”
Hetken aivot kieltäytyivät uskomasta tapahtunutta: Tämä oli tyhmä leikki, lopetetaan se, herääpäs nyt rakas. Sitä kesti ehkä pari sekuntia. Aikaa hukkumisestasi oli kulunut anteeksiantamattomasti. Silitin päätäsi ja suljin samenneet silmäsi. ”Hei hei Tumppi.” Taittelin pyyhkeen pääsi yli.
Nousin jaloilleni. Katsoin harmaalle taivaalle. Pakkashiutaleet leijuivat hiljalleen kasvoilleni ja alastomalle vartalolleni. Vaatteeni lojuivat yhä alhaalla jäällä. Miten saattoikin olla niin lämmin?
Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi
Jauri, kommentoinkin jo tuolla mitä ei koskaan voi unohtaa. Niin suuria, rakkaita tuntemuksia ei oikein sanoiksi voi pukea. Kipeää tekee, itku ei lohdura. Paraskaan pellavaliina ei ole tarpeeksi hyvä johon rakkaan kaverin voi kääriä sen jälkeen kun on lapioinut kuopan johon sinut voi laskea, lapiollinen kyyneleitäkään ei lohduta. Aika tasoittaa, mutta koskaan ei unohda.
Surullista. Tumppi sai elää hyvän loppuelämän❤️