Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Kannelmäen legendaarisen Eka-Pallon perustamisesta tuli viime syksynä kuluneeksi 40 vuotta. Jalkapalloseura ei ole toiminut enää yli 20 vuoteen, mutta muistot yhä elävät. Kävimme muistelemassa menneitä valmentaja Keijo Kinnusen ja pelaaja Juha Skinnarin kanssa.

– Kekan Ladalla mentiin harkkoihin ja matseihin. Koko auto oli lyöty joka kerta täyteen kundeja ja tunnelma oli sen mukainen, Juha ’Juice’ Skinnari muistelee. – Ne oli hauskoja aikoja. Keka hoiti hommia isolla sydämellä.

Eka-Pallo perustettiin 23.10.1980 Pelimannin koululla.

– Meitä oli muutaman vanhemman porukka kasassa: Helge Virta, Keijo Savela, Esko Makkonen ja Helmer Rossi ja minä Idea futisjengin perustamisesta oli tullut silloiselta Pakilan Visan puheenjohtaja Aarne Suomelta, Keijo ’Keka’ Kinnunen kertoo.

Kannelmäessä toimi jo tuolloin HJK:n kaupunginosajoukkue, mutta Keka halusi perustaa uuden, oman alueen seuran.

– Laitoimme Timosen T-kaupalle Purpuripolulle seinään ilmoituksen ja meillä oli hetkessä 20 jätkää koossa, Keka sanoo. – Siitä se sitten lähti.

Treenejä ja varainkeruuta

Aluksi perustettiin yksi alle 13-vuotiaiden joukkue, joka pelasi D-junnujen sarjassa. Poikien kasvaessa seura laajeni kahteen joukkueeseen, jotka pelasivat eri junnusarjoissa. Parhaimmillaan seurassa oli noin 40 pelaajaa.

– Treenejä pidettiin viikonloppuisin Aliksella, Kannelmäen alakentällä ja Vanhiksella, Maununnevan puukoululla. Suomalais-venäläisellä koululla käytiin välillä pelaamassa sählyä, Juice muistelee.
Joukkueen vanhemmat tekivät kovasti duunia sponsoreiden saamiseksi ja toiminnan takaamiseksi. Jo joukkueen nimi Eka-Pallo kertoo, että silloinen Eka-Market oli suurin sponsori. Paikallisista yrityksistä mukana oli myös autokoulu Fennia.

Eka-Market ja sittemmin Maxi-Market kustansi pelivaatteet ja verkkarit ja sai tietysti näkyvimmän paikan. Muita tärkeitä sponsoreita olivat Suomen Työväen Säästöpankki STS ja vakuutusyhtiö Kansa.

– Me oltiin sellainen duunariperheistä koostuva joukkue, vasemmalle kallella ja pelattiin TUL:n piirimatseissa, joten siksi myös sponsorit tulivat siltä puolelta, Keka sanoo.

Stadi jeesasi

Sponsoreiden lisäksi varoja kerättiin joulukuusia myymällä ja joulupukkipalvelua pitämällä. Myös kaupunki oli tukemassa joukkuetta.

– Stadi jeesas aika paljon, etenkin Kannelmäen kiinteistöt Oy, nykyisen Hekan edeltäjä. Sen silloinen dirika Veikko Vermilä oli urheilumiehiä ja tosi innostunut meidän toiminnasta ja antoi kaupungin tiloja kokouksia ja juhlia varten käyttöön. Yhteistyö jatkui myös hänen seuraajansa Kari Karjalaisen aikana, Keka kertoo.

– Soittajantien saunassa pidettiin useita saunapalavereja, Vermilä hoiti aina makkarat jengille.

Toukolan kundi

Sähkömiehenä duunia tehnyt Keijo on Toukolan kundeja, paljasjalkainen stadilainen. Urheilu, etenkin futis, on ollut aina lähellä sydäntä. Oman nuoruutensa Keka pelasi Hopsissa, Helsingin Palloseurassa.

Kekan perhe muutti Kantsuun, Pelimannintielle vuonna 1975. Myös oma poika Jukka tuli mukaan Eka-Pallon joukkueeseen kasvettuaan riittävästi. Nykyisin Keka on eläkkeellä ja muuttanut Vattuniemeen, Lauttasaareen, mutta muistot palaavat yhä Kantsuun.

– Kantsu ja etenkin Pelimannintie oli tuolloin aika villi mesta, joten futis piti pojat poissa pahanteosta.

Lätkää ja fudista

Juice on puhdas kantsulainen. Syntyi ja asui Österbergien talossa Kantelettarentiellä kymmeniä vuosia.

Nyt lukkosepän hommissa olevalla kaverilla on reilu 50 lasissa ja asuinpaikka on siirtynyt Myrtsiin.

– Aloitin urheilun 70-luvun lopulla tietysti lätkällä, Karhu-Kissoissa, kuten kaikki Kantsun kundit. Pelasin myös korista Pakilan Visassa. Kun kuulin uudesta fudisjengistä, lähdin heti mukaan, sillä myös frendit innostuivat. Suurin osa kundeista oli kantsulaisia, pari tuli Lassilasta, Juice kertoo.

Väillä lätkä vähän haittasi fudiksen peluuta, mutta Juice sai sovitettua kummatkin harrastukset aikatauluihin.

Vanha jengi kokoon

Eka-Pallo pelasi Helsingin piirisarjaa ja pärjäsi ihan hyvin. Välillä käytiin pelaamassa pidemmälläkin. Jengi oli motivoitunutta ja kaikki tykkäsivät. Joukkue nousi parhaimmillaan nelos- ja vitosdivariin. Myös talvisarjaa pelattiin.

– Se oli vähän erilaista hommaa kuin nykyisin. Silloin kenttiä ei putsattu tai lämmitetty kuten nykyisin, joten pito oli talvella vähän toisenlaista, Keka ja Juice nauravat.

90-luvun lopulla toiminta hiipui pelaajien ja valmennusryhmän vanhenemisen mukana.

Mitä seuraavaksi?

– Kyllä tässä on tarkoitus juhlat järjestää, Keka sanoo.

– Kerätään jengi kokoon ja pidetään saunailta, Juice sanoo pilke silmäkulmassa.

– Ja tietysti järjestetään peli! kaverukset huudahtavat yhdestä suusta.

 

Teksti ja kuva Jauri Varvikko