Matkantekoa itseen maalaamalla

Ante Haltta on syntynyt vuonna 1947 Kalajoella. Äiti oli Petsamon saamelaisia, jotka pakkosiirrettiin luovutetulta alueelta muualle. Ivalon koulukodissa oppilaat suomalaistettiin, saamea ei saanut puhua ja saamenkielen taito jäi oppimatta. Eletty historia, taustat ja usko tulevaaan näkyvät maalauksissa kuitenkin vahvasti.

Kannelmäen palvelutalolla on ollut helmikuusta lähtien esillä taidenäyttely ”Matka”, joka koostuu Ante Haltan tekemistä värikkäistä ja ajatuksia herättävistä maalauksista. Nyt näyttely on kaikkien nähtävillä Kaarelan asukastalo Purpurissa Purpuripolulla.

Saimme herran istahtamaan kanssamme kahvikupposen ääreen taulujen ripustushommien keskellä ja mikä inspiroiva elämäntarina sekä -filosofia taustalta paljastuikaan! Äänestä ja eleistä huokuu rauhallisuus ja herkkyys. Puhe on verkkaisaa, sormet tunnustelevat samalla maitotölkin korkkia. Mennään ajassa taakse päin 50-luvulle.

– Ivalon kansakoulun opettaja Matti latoi kirjapinot pulpetteihin ja sanoi: ”Tässä on vuoden opit. Läksyjä en anna mutta kokeet voi olla jo huomenna”.

Välitunneilla ei ollut opettajia, vaan vastuu vapaa-ajan sujumisesta annettiin oppilaille itselleen. Jokainen kaitsi toisiaan ja nuorempiaan. Lauantaisin oli kyselylauantai, siellä sai avata suunsa kaikista viikon mittaan päätä askarruttaneista kysymyksistä maan ja taivaan väliltä. Lapsista se oli hauska päivä. Kysymyksiä riitti!

Kotioloissa ei ollut kehumista. Koulun asuntolaelämä oli mukavaa ja pelotonta, niin mukavaa, että Ante haaveili pääsevänsä lastenkotiin. Lapsuusmuistoihin liittyy myös paljon voimaannuttavia hetkiä Lapin luonnossa. Lähimmälle autotielle oli viitisen kilometriä ja poika viihtyi hiljaisuudessa.

– Samanlaista hiljaisuutta en ole etelästä löytänyt, vaikka olen monia metsiä samoillut.

Hiljaisuuden äärelle pääsee tosin maalatessa, silloin sulkeutuu omaan kuplaansa ja ympäröivä maailma katoaa. Luovuuteen ja taulujen henkeen liittyy vahvasti luontokokemukset.

Merielementti tuli tutuksi Finnlines-risteilijällä, keittiömestarin roolissa tuli seilattua kymmenisen vuotta pitkin maailman meriä. Meininki oli ihanan yhteisöllistä. Juhlan aiheita keksittiin milloin mistäkin, muun muassa Madeiralta ostetuille uusille kengännauhoillekin pidettiin kekkerit!

Keittiömestarin oma bravuuri on keittoruoat, vaikka niitä ei paljon laivoilla tarjoiltukaan. Merielämä loppui vuonna 198, kun laiva myytiin Australiaan. Hommat jatkuivat jalat tukevasti maan päällä, kokin hatusta tosin ei vielä luovuttu. Soppakauhaa heilutettiin seuraavaksi Kuopiossa, sitten Saariselän tunturihotellissa ja sitten perustettiin Inariin Kultahovi- niminen ravintola, joka on edelleen voimissaan ja tunnettu herkullisesta tarjonnastaan.

Mutta entäpä se taide ja nämä taulut? Piirustusta Ante harrasti jo pienenä poikana, taulujen maalaaminen tuli kuvioihin vasta aikamiehenä. Tämä kokoelma on syntynyt koronavuonna 2020 helmikuun ja joulukuun välisenä aikana.

– Jokainen taulu on matkantekoa jonnekin. Matkantekoa itseen. Jokaisen taulun jälkeen tuli tunne, että tämä tarina ei ole vielä ohi ja niin alkoi pensseli heilua uudelleen.

Ensimmäinen piirustuksista koostuva näyttely pidettiin 90- luvun alussa Kittilän kirjastossa. Balkanin sota oli tapetilla ja sen tunnot piti päästä purkamaan paperille. Sittemmin näyttely on järjestetty myös Hyvän mielen galleriassa. Kovin ylevää palautetta on vieraskirjaan kertynyt, vaatimattoman taiteilijan on ehkä jopa hieman vaikea sanoa niitä ääneen.

– Lukekaa sieltä itse, siellä ne kirjassa on kaikki ylhäällä 90- luvulta saakka.

Ihmisten sisäisen maailman tutkiskelu on tullut miehelle tutuksi vuosien varrella sekä omakohtaisista kokemuksista käsin, että myös työn kautta. Mielenterveyden keskusliiton riveissä vierähti vuosi poikineen. Matkaa tehtiin ympäri suomen, tavattiin satoja, ellei tuhansia ihmisiä ja vertaisia.

Mieleen ovat jääneet tietyt kohtaamiset ja sananvaihdot yksittäisten ihmisten kanssa. Jokin tietty lause, joka on herättänyt kuulijassa suuria tunteita, tunteen siitä, että en ole yksin maailmassa tämän ajatuksen kanssa.

Korona-aika on herättänyt miehen miettimään, miten ihmiset ovat tulleet niin riippuvaisiksi kaikesta turhuudesta. Usealla on vaikeuksia pysähtyä itsensä ääreen, pohtia kysymystä ”kuka MINÄ olen”. Kysymme herralta, onko hänellä koskaan tylsää.

– Ei minulla ole tilaa tylsyydelle.

 

Johanna Moricci
vastaava ohjaaja
Kannelmäen palvelukeskus

 

Ante Haltan näyttely on kaikkien nähtävillä Asukastalo Purpurissa, Purpuripolku 6 arkisin klo 11-17.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *