Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Voi kuinka eläviä ovatkaan nuo lapsuuden muistot. Olin ehkä viisivuotias, kun pääsin Lahdessa katsomaan Topeliuksen satunäytelmää Totuuden helmi. Kylläpäs olikin jännittävää.

Muistan ikuisesti roolihahmo Pöröpörhyrin, joka oli ilkeä peikko, joka söi kristittyjä pikkulapsia. Pöröpörhyri asui kaivossa vaimonsa Pörhikin kanssa. Pöröpörhyri oli ruma, isokoinen ja kovaääninen miehenroikale. Pelkäsin ja kiljuin hysteerisesti, kun Pöröpörhyri kiipesi möristen ylös kaivosta. No ei se nyt ainakaan tällä kertaa ketään syönyt. Asiaan puuttui hyvä haltiatar tai prinsessa tai jotain sellaista.

Ihastuin tolkuttomasti tähän nättiin olentoon ja näin hänestä unta seuraavana yönä. Saduissa kaikki päättyy hyvin, siis päinvastoin kuin oikeassa elämässä. Meille kaikille tulee joskus eräänlainen dejavu -tunne, siis että näin on käynyt aiemminkin.

Viimeaikaista Nato- keskustelua seuratessa minullekin tuli tällainen outo tunne, tässä on nyt jotakin tuttua. Tajusin sen, kun katselin Turkin presidentti Erdogania. Siinähän se Pöröpörhyri nyt on ihka elävänä. Sama naama, sama käytös.

Olin joskus siinä harhaluulossa, että neuvotteluissa tulee käyttäytyä sivistyneesti ja sopuisasti. Ja kissan viikset. Oikeassa elämässä tulee uhkailla ja näyttää mahdollisimman ikävää naamaa vastapuolelle. Teatteria tämä kaikki on. Rumaa naamaa näytetään paitsi vastustajalle niin myös omille kannattajille. On se vaan kova ukko, uskaltaa sanoa suorat sanat vaikka kenelle.

Kotioloissa ja kaveriseurassa tällainen hirmu saattaa olla vaikka kuinka mukava. Hän saattaa vääntää vitsejä, leikkiä lemmikkikoiran kanssa tai ehkä jopa nipistää pyllystä lieden ääressä touhuavaa eukkoaan… Emme tosiaankaan tiedä, mutta näin luulisin, kun olen näitä tyyppejä nähnyt.

Viran puolesta pitää näyttää ikävää naamaa, muuten menee uskottavuus. Pehmeys, sivistyneisyys ja asiallisuus katsotaan heikkoudeksi. Samanlainen Pöröpörhyri- rooli on myös Venajan ulkoministeri Lavrovilla. Olen jostain lukenut, että oikeasti hän on mitä miellyttävin ja sivistynein ihminen. Häntä on kuitenkin siunattu katu-uskottavalla naamalla, jonka vuoksi hän on tärkeä henkilö ”neuvotteluissa”. En ihmettele laisinkaan, että EU:n korkealla virkamiehellä Josep Borrellilla peräruuvi petti Kremlissä.

Itselläni oli aikoinaan tilaisuus nähdä pelättyjä AY­johtajia viihtymistilanteissa. Kuppia he ottivat siinä missä muutkin, lauloivat Partisaanivalssia ja olivat kaikin puolin mukavia miehiä. Kun näitä nykyisiä Pöröpörhyreitä ja Pörhikkejä katselee, niin ajattelee, että eiköhän tuokin sitä samaa teatteria ole.

Palataan siihen Erdoganiin vielä. Hän on varmasti lukenut lapsena koulussa kirjan Valkoliljojen maa. Se on sepitteellinen kertomus ihannemaasta nimeltä Suomi. Sen on kirjoittanut muuan pietarilainen munkki. No, kirjaa luettiin turkkilaisissa kouluissa. Lapset oppivat pitämään suomalaisista, sukulaisiahan me olimme. Tästä syystä vieläkin ollaan tämän myönteisen käsityksen vallassa.

Turkissa on ensi keväänä vaalit kuten Suomessakin. Talous on mennyt päin helvettiä, syyllisiä ovat tietenkin kurdit, joita Suomi ja Ruotsi paapovat. Täyttä roskaahan tämä on, mutta menee kansaan. Hän elää myös melkoisten roistovaltioiden keskellä, joten puhetapa on tarkoitettu naapureitakin varten.

Ainakin minä tykkään Turkista ja turkkilaisista. Haluan vielä tämän elämäni aikana käydä Istanbulissa, joka on mielestäni maailman kaunein kaupunki. Jottei nyt menisi ihan täydeksi hymistelyksi, niin kyllähän Istanbulissakin on jotain parantamisen varaa. Käydessäni Galatan tornin ravintolan vessassa niin totesin sen karmean asian, että rullasta oli paperi loppunut. Toinen muistikuva on se, etten mennyt Kultaiseen sarveen eli Haliciin uimaan, vaikka oli kuuma päivä. Syynä oli se, että olin lukenut, että lähes 12 miljoonan istanbulilaisen kloaakkivedet menevät puhdistamattomina Kultaiseen sarveen. Paikalliset käyttävät lahdenpoukamasta hieman arkisempaa lempinimeä.

Näin kuitenkin, että vanhat ukot onkivat Galatan sillalla ja saivat kaloja. Ehkäpä olen kuitenkin liian ennakkoluuloinen ja turhan ylimitoitettuun hygieniaan totutettu. Katsotaanpa asiaa ensi kerralla…

Istanbul tuli kehuttua. Ei se Lahtikaan mikään ikävä paikka ollut noin ainakin pikkukaverin silmin nähden. Suurta riemua minulle tuotti Rautatienkadun kulmauksen leipomon mainos: Wiipurin kotileipomo leipoo herkulliset kakut ja pullat asiakkaan omista tarpeista… siis pula-aikaa silloin elettiin…

Heikki Majava