Perusoikeistolainen yhteiskuntasopimus
Yhteiskuntasopimusneuvottelujen vetäjäksi kutsuttu Juhani Salonius totesi neuvottelujen keskeydyttyä tuloksettomana, että hallitus ei ollut yksilöinyt omia tavoitteitaan tai ehtojaan, vaan toistellut vain yleistä 5 prosentin työkustannusten leikkausloikkaa ja työajan pidentämistä ilman palkkojen korotuksia. Se osoitti Saloniuksen mielestä täydellistä työmarkkinaneuvotteluprosessien tuntemattomuutta ja oli suurin syy neuvottelujen kariutumiseen alkumetreillään. Näin insinööri Juha Sipilän mallikkaasti “iteroima” ja “vatuloima” kolmen S:n perusporvarillinen hallitus moduloi ja kompuroi tärkeimmän tavoitteensa yhteiskuntasopimuksen aikaansaamisen.
Samalla osoittautui oikeaksi ranskalaisen valistusajan filosofin Jean Jacques Rousseaun arvio, ettei yhteiskuntasopimuksen edellyttämä yleistahto olekaan itsestään selvyys. “Rousseaun mielestä yleistahto tiivistyy alemmissa väestöluokissa, koska he voivat parantaa asemaansa luokkana vain vetoamalla yleiseen etuun. Sen sijaan varallisuutta ja hyvän aseman yhteiskunnassa omaavat henkilöt ovat köyhiä enemmän taipuvaisia ”korruptioon”, koska asemansa ja etujensa puolustaminen houkuttaa tällaisia henkilöitä ajamaan omia henkilökohtaisia etujaan yleisen edun kustannuksella”. (Wikipedia) Näinhän tässä kävi; hallitus ja työnantajat pyrkivät sanelemaan työntekijöille epäedullisen sopimuksen kiristämällä kovilla sosiaaliturvan, työttömyysturvan, koulutuksen, lasten päivähoitojen ja vanhusten hoidon leikkauksille.
YLE:n laskelmien mukaan esimerkiksi lomarahojen puolittamisella saattaisiin jo puolet hallituksen tavoittelemasta viiden prosentin yksikkökustannusta alentamisesta. Mutta miksi tyytyä vain puoleen eli 2,5 % tavoitellusta viidestä prosentista. Poistetaan lomarahat kokonaan! Lisäksi Ylen esimerkkilaskelmien mukaan arkipyhien, kuten helatorstain ja loppiaisen muuttaminen työpäiviksi alentaisi työn yksikkökustannuksia noin prosentin eli viidenneksen tavoitteesta. Sitäpaitsi tälläiset leikkaukset eivät koskisi vielä lainkaan eläkeläisiä, vanhusten huoltoa, lasten koulutusta, työttömyysturvan heikentämistä jne, jotka ovat hallituksen leikkauslistalla, jolla kiristetään ay-liikettä hyväksymään työnantajien ja hallituksen yhteiset tavoitteet.
Hallituksen propagoima maan surkea talouden tila muka ei anna muita vaihtoehtoja. Tätä tolkutti myös demarikaapista ulostullut nykyään kokoomuslainen kansanedustaja Juhana Vartiainen YLEn A-studiossa. Onneksi demari kansanedustaja Timo Harakka pani Vartiaselle jauhot suuhun.
SDP:n Antti Rinne lupasi, että demarit esittää oman ehdotuksensa maamme talous- ja rakenneongelmien ratkaisemiseksi. “Kättä päälle” –soppimusesitystä valmistelevan ryhmän vetäjäksi nimettiin Lauri Ihalainen, jota mediassa ehdittään kehua sovintohakuiseksi neuvottelijaksi. Samaan hengen vetoon lehdistössä epäiltiin kuitenkin, ettei demareiden esityksillä ole sen enempää onnistumisen mahdollisuuksia kuin hallituksellakaan. Olennaista keskustelun kannalta on, että edes tunnustetaan muunlaistenkin vaihtoehtojen mahdollisuus.
Toinen vaihtoehto on
Professori Hannu Uusitalo osoitti kirjoituksessaan (HS 18.8.2015) konkreettisesti, että muitakin vaihtoehtoja on: Islannissa 2009 vaaleissa voittaneet sosialidemokraatit ja vihreät muodostivat vasemmiston hallituksen, joka toteutti toisenlaista linjaa kriisin voittamiseksi. Hallituksen “uudelleenjaon strategiaksi” nimitetyn ohjelman johtoajatuksena oli suojata pienituloisia kriisin pahimmilta vaikutuksilta. Tämä rahoitettiin lisäämällä keski- ja suurituloisten taakkaa ja ottamalla lisää velkaa. Työttömyysturvaa vahvistettiin, asumisen tukea parannettiin, ja pienempiä vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeitä korotettiin. Julkisiin menoihin tehtiin myös leikkauksia. Kriisihoidon ansiosta pienituloisimpien tulotaso aleni jonkin verran, mutta suurituloisten huomattavasti enemmän. Tuloerot supistuivat voimakkaasti.
Islannin esimerkki osoittaa, että tiukassakin taloustilanteerssa on vaihtoehtoja. Pienituloisten suojaaminen ja taakan siirtäminen enemmän niille, joiden kantokyky on parempi. Tämä vaihtoehto voidaan toteuttaa taloudellista kehitystä tai julkista taloutta vaarantamatta.
Kolmas vaihtoehto
“Maailman sata rikkainta ihmistä ansaitsi viime vuonna niin paljon rahaa, että sillä voisi lopettaa maailman köyhyyden neljä kertaa”.
Tällaisen laskelman on tehnyt kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam. Sen mukaan maailman 100 rikkainta ihmistä ansaitsivat viime vuonna yhteensä 240 miljardia dollaria eli noin 180 miljardia euroa.
”Rikkaimman prosentin tulot ovat kasvaneet 60 prosenttia 20 viime vuoden aikana, ja finanssikriisi on pikemmin nopeuttanut kuin hidastanut prosessia”, Oxfam sanoo uudessa raportissa.
Oxfam sanoo, että äärimmäinen rikkaus on epäeettistä, taloudellisesti tehotonta, poliittisesti korruptoivaa, yhteiskunnallisesti jakavaa ja tuhoisaa ympäristölle.
”Emme voi enää teeskennellä, että vaurauden luominen harvoille hyödyttää väistämättä monia – liian usein päinvastainen on totta”, sanoo Oxfamin pääjohtaja Jeremy Hobbs.
Mistä tulee väite, että rikkaiden rahoilla voisi lopettaa köyhyyden? Oxfamin raportti mainitsee alaviitteessään, että ekonomisti Jeffrey Sachsin mukaan äärimmäisen köyhyyden voisi lopettaa maailmasta käyttämällä 175 miljardia dollaria kahden vuoden ajan.
Eikä miljardööreiltä tarvitsisi edes ottaa kaikkea, voisi hyvin jättää yhden miljardin heidän omaan käyttöönsä harkintansa mukaan. Eiköhän silläkin tule riittävän hyvin toimeen, kun sitä vertaa köyhimpien muutaman tuhannen euron vuosituloihin.
Edellä laskemissa puhuttiin vain rikkaimpien tuloista., mutta pitäisi myös keskustella varallisuuden epäoikeudenmukaisesta jaosta. Esko Seppäsen laskelmien mukaan Suomessa on noin kolmisen sataa superrikasta pääomatulojen saajaa, joiden sijoitettava varallisuus on yli 30 miljoonaa dollaria eli 22 miljoonaa euroa. Pääomatulot ovat etuoikeutetussa asemassa varrattuna progressiivisisn ansiotuloihin, Lisäksi näillä’ superrikkailla on palveuksessaan taitavia veroasiantuntijoita, jotak osaavat neuvoa veronkiertoa varten kaikki mahdolliset porsaanreijät. Siksi vähintäänkin olisi harkittava varallisuus- ja perintöveron oikeudenmukaistamista tilanteen korjaamiseksi.
Oiva Björkbacka