Oikein hölmö ukko – Majavan matkassa
Painajaismainen takauma 1950-luvulta: olen saanut ehdot algebrasta, koska en ole ymmärtänyt aineesta yhtään mitään.
Olen ottamassa yksityistunteja nuorelta, finninaamaiselta insinööriopiskelijalta. Hän polttaa norttia ketjussa ja huokailee syvään kyllästyneen näköisenä. Hän tuskailee, että voiko kukaan olla noin hölmö. Vastaukseni on, että kyllä voi. Opetuksesta huolimatta en edelleenkään ymmärrä yhtään mitään. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että ihan hyvin on elämäni mennyt tästä huolimatta, koska en ole missään vaiheessa algebraa tarvinnut. Tuskinpa kukaan muukaan. Turhaa tietoa.
Vaan ei se hölmöksi leimautumiseni vielä tähän jäänyt.
Joskus 1980- luvun lopussa iski uusi, entistä pahempi painajainen, tietotekniikka. Alusta alkaen ymmärsin, että nyt kyseessä on vakava, elämää tuhoava voima. No jaa, jos nyt ei suorastaan tuhoava niin ainakin vaikeuttava, epämiellyttävä asia. Pystyin väistelemään laitteita melko kauan, koska korvaavia palveluita löytyi. Oli pankkeja, joiden tiskeillä pystyi asiansa hoitamaan. Oli vakuutusyhtiöitä, joiden puoleen pystyi kääntymään ongelmissaan. Oli matkatoimistoja, joista pystyi maksamalla matkan ostamaan. Saipa sieltä vielä paperisen lentolipunkin. Lentoasemalla henkilökunta huolehti asiakkaan koneeseen saakka. Perillä bussi vei matkustajan hotellille. Matkaopas kertoi eri vaihtoehdoista vaikkapa retkien osalta. Hommat pelasivat. Nykyisen digitalisaation aikana ei mikään toimi. Siksi olen lopettanut matkustelun kuten puolitoista miljoonaa kohtalotoveriani.
Mitä muuta olen joutunut lopettamaan? No ainakin keskustassa pysäköinnin. En osaa käyttää digitaalisia parkkimittareita, joten saan 80 euron sakon osaamattomuudestani.
Eräs tyytymättömyyteni kestoaihe on pankkipalvelu. Olen seurannut naapurustoni tätejä, jotka itkua kitistäen joutuvat ajamaan taksilla Kannelmäestä Malmille hoitamaan pankkiasioitaan. Itse joudun ajamaan Herttoniemeen, kunhan muistan varata ensin ajan itselleni, muuten ei homma suju. Tätäkö on toivottu?
No ei ole toivottu, vaikka näin törkeästi asiasta valehdellaan. Tähän on painostettu poistamalla palvelu. Kilpailua ei enää ole. Miksi yhteiskunta ei puutu tähän suureen epäkohtaan?
Kun Suomeen saapuu pyytämättä ja yllättäen joku hottentotti, niin hänelle löytyy välittömästi useampikin edunvalvoja. Jos hän ei saa riittävästi rahaa, syömäkelpoista ruokaa tai majoitusta suurelle suvulleen, niin hänellä on apunaan joku punavihreä juristi, joka silmät kiiluen korjaa epäkohdan. Mistä löytyisi jonkinlainen seniorivaltuutettu? Ei taida olla oikein muodikas juttu.
Ymmärrän, että nuorempaa väkeä huvittaa vanhemman väestönosan tuskailu tietotekniikan kanssa. Heillehän asiat ovat selviä. Kokemuksesta voin kertoa, että minulle on äärimmäisen noloa ja hävettävää pyytää apua digiongelmiini. Hölmöytensä osoittaminen ei ole hauskaa. Läheisten ihmisten häiritseminen on turhauttavaa. Olen valmis maksamaan opetuksesta, jos vaan sellaista olisi mahdollista saada.
Painettua käyttöopasta en ole löytänyt. Kerrankin vein iPadini päivitettäväksi, tosi tympääntyneen oloinen nuori leidi räpläsi laitetta hetken, antoi sen takaisin ja sanoi että nyt sen pitäisi toimia. Niin pitäisi. Oikeasti laite oli täysin jumissa ja jouduin viemään sen henkilölle, joka oli hiukan kiinnostuneempi päivittämisestä.
Surullisen huvittuneena olen seurannut keskustelua julkisen terveydenhoidon tilasta. Kalasatamaan on rakennettu jättiläiskokoinen terveysasema, johon potilaiden tulisi jatkossa mennä. Vaikkapa rollaattoria käyttävä mummo ei pääse, koska hänellä pitäisi olla lähes akrobaatin suorituskyky kiipeillessän pitkin puolivalmiita telineitä. Kaupunki luonnollisesti kiistää tämän, koska näin on määrätty. Kyllähän tämä suunnitelmallisuus stinkkaa kaikkialta. Julkinen maksuton sairaanhoito ajetaan alas, jotta voidaan alkaa todellinen rahastus. Olen itse päättänyt lopettaa sairastelun niin, että en enää tarvitsisi näitä hiipuvia palveluita. Minulla ei ole sairasvakuutusta enkä liioin kuulu enää työpaikkasairaanhoidon piiriin.
Tilanteeni on näin ollen aika karmea kuten suurimmalla osalla eläkeläisväestöä on. Olen useassa yhteydessä ehdottanut, että Kela jakaisi kaikille 65 vuotta täyttäneille ilmaisen ns. Göringin pillerin (syanidikapseli), niin ongelmat ratkeaisivat…
Pilleriä odotellessa vielä yksi juttu tuli mieleeni: Luin että paperille painetut asuntojen osakekirjat poistuvat ja muuttuvat sähköisiksi. Tässä saattaakin olla se puhalluksien puhallus. Kuka potin korjaa? Aivan äskettäin vakuutusyhtiöiden paperiset osakekirjat sähköistettiin. Paperiset menettivät arvonsa, jos ei digitilisointia oltu määräaikaan mennessä suoritettu. Kuka korjasi potin? Yksinkertaista, tietysti vakuutusyhtiöt. Sinne meni kymmeniä miljoonia yksityisten omistajien rahaa. Tietääkseni kukaan ei ole linnaan lähdössä.
No, nyt saatetaan jakaa uudelleen Suomen asunto-omaisuus. Kuka potin korjaa? Kuka edes tietää, mitä joku Miina Möttönen on joskus omistanut? Oletko mahdollisesti itse menettämässä elämäsi aikana säästämäsi omaisuuden ketaleille? Onko huoleni aiheeton?
Heikki Majava