Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Malminkartano ghettoutuu, kaupat ja liikkeet katoavat, entiset ihastuttavat kujat ja pihapiirit ovat muuttuneet ujeltaviksi ja kuolleiksi kujiksi, joissa kävely iltasella pelottaa. Nukkumalähiön asukkaat kiirehtivät teipattujen ikkunoiden reunustamaa Puustellinpolkua asemalle ja sieltä pois. Kaupungin pitäisi satsata kaupunginosarakenteen muutokseen kunnolla, mutta se tyytyy värjäämään rappeutuvia pintoja vapaaehtoisvoimin.

Tanotorven uusimmassa numerossa on juttu Malminkartanon junatunnelin graffiteista. Taiteilija Nella Keskisarja sanoo, että ihmisellä on aina ollut vaistonvarainen tarve toteuttaa itseään ja merkata oma paikkansa. Antaako malminkartanolainen yhteisötaide kuvan kehittyvästä, urbaanista ja boheemista lähiöstä vai näyttäytyykö se junalla lentokentälle kulkevalle turistille dekadenssina, merkkinä sulkeutuvan lähiön rappiosta?

En kritisoi graffiteja tai niiden tekijöitä. Kaupungin pitää katsoa itseään peiliin. Lähiöihin ja niiden asumismukavuuteen pitää satsata huolella. Se tarkoittaa suunnitelmallisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, jatkuvaa korjaamista. Yhteisötaiteen alkuperäinen idea on ollut kuvastaa anarkismia, alhaalta toivottavaa tai johdettavaa muutosta. Nyt muutos tulee ylhäältä. Keskusteleeko kaupunki asukkaiden kanssa vai ohitetaanko asukkaiden massat jonkin muun idean nimissä? Osallistetaanko nuoria, kun ei muutakaan järkevää tekemistä kyetä tarjoamaan?

Kaupunkimme uudisrakentamista on viime aikoina kritisoitu siitä, että alkuperäiset arkkitehtoniset suunnitelmat vesittyvät rahan puutteeseen ja värien ja krumeluurien sekamelskan takaa paljastuukin perinteisiä betonibunkkereita. Pyritäänkö yhteisötaiteella samaan? Ankeita ja suuria rakenteellisia muutoksia ja korjauksia vaativia vanhoja betonirakenteita piilotetaan näennäisen kauniiden värien taakse?

Jo lyhytkin katsaus Malminkartanon asemalla kertoo, että asema olisi ollut remontin tarpeessa. Palaneet roskapöntöt, rapisevat maalit ja kuluneet penkit kertovat samaa tarinaa kuin Malminkartanonaukiokin. Eletään köyhtyvässä lähiössä, jota nyt värjätään. Myös Kannelmäessä on sorruttu tähän, mutta ei niin näkyvästi. Kannelmäen asema pitäisi todellisuudessa purkaa ja siihen pitäisi rakentaa uusi moderni asema. Löytyykö tähän rahaa? Ei, joten peitetään…

Helsingin mallin tarkoituksena on asukkaiden aktivoiminen ja yhteisöllistäminen. Sitä varten valitaan erinäisiä tahoja toteuttamaan projekteja. Toteuttajat ovat yhä harvemmin paikallisia yhdistyksiä, vaan yleensä joukko ihmisiä. Asukasdemokratian ydin on kuitenkin siinä, että asukkaat itse järjestäytyvät, itse suunnittelevat ja sopivat, ei vain yksittäiset henkilöt. Jos asukkaiden omia yhdistyksiä ei oteta vakavasti ja asukasprojektien ainoa vastuutaho on kaupunginhallinto ja virkamiehet, niin ollaan menossa autoritäärisempään suuntaan, oli projektien tarkoitus sitten kuinka hyvä tahansa.

Jos kaupunki rinnastaa lähiön asukkaat lapsiin, joita kaitsetaan ja joille keksitään kaikkea kivaa tekemistä pikkurahalla, niin ollaan jo valmiiksi metsässä. Lähiöt eivät saa muodostua syrjäytyvien impulsiivisiksi harrastekentiksi, vaan niihin pitää panostaa ensisijaisesti rahaa ja vastuuta pitää kyetä jakamaan. On selvää, että osa asukkaista tarvitsee em. kaltaisia tukitoimia, mutta kaupunki ei saa unohtaa asukkaiden enemmistöä ja ohittaa heitä projektienhallinnassa. Heitä on kuunneltava, jos halutaan, että lähiö ei epäonnistu ja kurjistu entisestään.

Ennen alueen toimijat olivat vastuussa. Ne olivat yhdistyksiä, urheiluseuroja, yhtiöitä sekä yritysten, koulujen ja seurakunnan edustajia. Näkemykset, kysymykset ja toiveet kirjattiin pöytäkirjoihin. Tiedetiin 10 vuotta myöhemmin, kuka oli tehnyt ja halunnut tehdä mitäkin ja kuka oli ollut vastuussa. Nyt hallinto ja päätöksenteko ovat muualla, keneltäkään ei kysytä mitään, asioita ilmestyy ja katoaa yllättäin. Kaupungin toive päätöksenteon selkeyttämisestä ja projektien hallintojen keventämisestä on toteutunut, mutta onko se toteutunut avoimesti ja asukkaita informoiden. Miten asukkaita ylipäätään informoidaan?

Aiemmin se tarkoitti kaupungin eri virastojen, laitosten ja opistojen ilmoituksia, tiedotuksia ja vastauspyyntöjä vaikkapa Tanotorvessa tai Kaarela-seuran postissa. Nyt se tarkoittaa julkisia tiedonantoja joillain tuntemattomilla nettisivuilla ja yhteistyötahojen rajoitettua ennakkovalintaa. Kohderyhmät muodostuvat mielekkyyden perusteella ja valta määrärahoineen pidetään etäällä. Se johtaa pitkällä välillä asuinalueiden eri toimijoiden epätasa-arvoiseen käsittelyyn, yhteisön sirpaloitumiseen ja asukkaiden ja asumisen eriarvoistumiseen.

Jauri Varvikko, jauri.varvikko@eepinen.fi