Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Suomen sadatta itsenäisyyspäivää juhlittiin Kanneltalossa 6.12. monipuolisen ohjelman ja täyden salin kera. Tilaisuuden juhlapuheen piti lippueamiraali evp. Erkki Uitti. Kaarela-Seuran järjestämän perinteisen iltapäivätilaisuuden jälkeen juhlat jatkuivat Kaikkien itsenäisyyspäivänjuhlalla, joka oli järjestetty Kanneltalon ja D-asema Kannelmäen yhteisöhankkeen yhteisvoimin. Iltaohjelmassa oli tarjolla ilmainen juhlabuffet. Päivän aikana juhlallisuuksiin osallistui lähes tuhat asukasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lippueamiraali evp. Erkki Uitin juhlapuhe Kaarela-Seuran itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. Kanneltalossa

“Kunnioitetut sotiemme Veteraanit, arvoisa Kaarela seuran herra puheenjohtaja, seuran jäsenet, hyvät Naiset ja Miehet. Ystäväni Heikki Mäkynen pääsi hieman yllättämään välittäessään minulle pyynnön saapua juhlapuhujaksi tähän tilaisuuteen. Tällainen pyyntö on luonnollisesti asia, johon on vain yksi ja myönteinen vastaus. Minulle on kovin mieluisaa olla täällä teidän kanssanne itsenäisen Suomen 100 vuotisjuhlassa .
Aika kuluu joutuin ja sen ymmärtää vasta kun laskee vuodet ja kun seuraa lastensa ja lastenlastensa kasvamista ja kehittymistä. Olen saanut palvella isänmaatani 33 vuotta upseerina Rajavartiolaitoksessa niin merellä, maalla kuin ilmassakin. Olen siis tehnyt virkaurani vahvasti turvallisuuden parissa – sisäasiainministeriön hallinnon alalla. Siirryin reserviin, eläkkeelle vuoden 2011 lopussa.

Hyvät kuulijat,
elämme voimakkaan muutoksen keskellä, tahdoimmepa sitä tai emme. Maailma on kansainvälistynyt, liikkuminen helpottunut ja tiedonkulku on kehittynyt harppauksin, niin että hädin tuskin pysymme perässä. Tätä kautta myös turvallisuusympäristömme on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti. Viimeaikaisten uutisten ja lähivuosien tapahtumien kautta saatamme tuntea kansainvälisen tilanteen jopa uhkaavaksi ehkä siksi, että suurvaltojen suhteet ovat tänä päivänä varsin kireät. Erilaisia kriisejä ja terroritekoja tapahtuu yhä lähempänä meitä, eurooppalaisissa kaupungeissa, jotka ovat meille matkoiltamme tuttuja.
Ja aivan hiljattain myös Suomen Turku sai kokea terroristisessa tarkoituksessa tehdyn hyökkäyksen, jossa syyttömät ja pahaa-aavistamattomat kansalaiset joutuivat uhreiksi.
Turvallisuustilanne on pantu merkille myös maamme hallituksen ohjelmassa. Halituksemme tavoitteena on, että Suomi olisi maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallituksen toimenpitein vuoden 2016 aikana laadittiin sisäisen turvallisuuden selonteko, jonka pohjalta tänä syksynä valmistui varsinainen sisäisen turvallisuuden strategia. Tulevaisuuden sisäinen turvallisuus edellyttää syvää ja sitoutunutta yhteistyötä niin eri viranomaisten kuin kansalaisjärjestöjen, yhteisöjen, elinkeinoelämän ja lukuisten muiden toimijoiden kesken. Meidän on siis puhallettava samaa hiilleen.
Sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan siis sellaista yhteiskunnan tilaa, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. Meitä uhkaavat rikollisuudet, onnettomuudet, sääilmiöt ja miksei myöskin terrorismi, kuten saimme kokea. Hieman pelkistettynä voimme sanoa, että sisäinen turvallisuus on päivittäistä arjen turvallisuutta.
Vaikka terrorismi tai sillä uhkaaminen eivät ole aikaisemmin sisältyneet suomalaisen yhteiskunnan uhka-arvioihin, emme voi laittaa päätämme pensaaseen, sillä nämä uhat ovat silti olemassa ja terroritoimet myös meidän maatamme ja kansalaisia kohtaan tulee tässä laadittavassa strategiassa ottaa huomioon.

Hyvät ystävät,
Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tärkeimmät tehtävät ovat Suomen itsenäisyyden, alueellisen koskemattomuuden ja perusarvojen turvaaminen, väestön turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä yhteiskunnan toimivuuden ylläpitäminen.
Eduskunnan käsiteltäväksi annetussa puolustusselonteossa todetaan, että Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut, sotilaalliset jännitteet Itämeren alueella ovat lisääntyneet ja sotilaalliseen voimaankäyttöön tai sillä uhkaamiseen on varauduttava.
Myös itärajan valvontaa tehostetaan. Hallitus päätti puoliväliriihessä huhtikuussa, että Itärajan valvontaan tarvitaan lisää rajavartijoita tätä tehtävää toteuttamaan. Rajavartijoille kaavaillaan mm. nykyistä laajempia toimivaltuuksia rajanylityspaikoilla. Lakihankkeella varaudutaan tehokkaammin myös ns. hybridiuhkiin. Tämä hallituksen lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle nyt syksyn kuluessa ja se astuisi voimaan vuonna 2018.
Julkisuudessa on käyty myös vilkasta keskustelua nykyisten Hornet hävittäjien korvaavista uusista hävittäjä koneista ja merivoimien käyttöön suunnitellusta neljän aluksen laivue 2020 hankkeesta. Eräissä piireissä nämä hankkeet on asetettu vahvasti kyseenalaisiksi ja liian kalliiksi hankkeiksi. Historia on kuitenkin opettanut, että Suomen kaltaisen pienen maan on syytä pitää huoli puolustusjärjestelmänsä toimivuudesta siten, että se toimintakyvyllään ja valmiudellaan kykenee viestittämään uskottavasti ulospäin, että sotilaallisen voiman käyttö maatamme kohtaan johtaisi niin suuriin tappioihin, että se olisi kannattamatonta saavutettavaan hyötyyn nähden. Olisihan se hieman ajattelematonta luopua palovakuutuksesta jos nurkissa käryää ja naapurissa palaa jo.
Historian lehtiä taaksepäin käännellessä on hyvä muistaa, ettei valtiollinen itsenäisyytemme ole tullut lahjana. Sen saavuttaminen ja säilyttäminen on vaatinut sadan vuoden aikana sukupolvien työn. Historia on meille opettanut kovalla ja julmallakin tavalla, että maan itsenäisyys on vankalla pohjalla vain jos sitä ollaan valmiita puolustamaan tarvittaessa aseinkin. Yhteensä neljä sotaa, paljon työtä, tuskaa ja inhimillistä ponnistelua on tarvittu, että maamme voi olla itsenäinen hyvinvointivaltio osana Eurooppaa.
Sodissamme kaatui lähes 90 000 ihmistä ja yli 120 000 vammautui. Myös sotiemme jälkeinen jälleenrakennus on sekin ollut tärkeä osa suomen itsenäisyyttä ja hakee vertaistaan maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna. Näiden uhrausten ja ponnistelujen ansiosta me voimme olla tässä vapaina ja ylpeinä suomalaisina.

Hyvät Kuulijat,
Sotiemme veteraanien muistot kansainvälisestä toiminnasta heidän nuoruusvuosiltaan ovat täysin erilaiset kuin meidän tänä päivänä. Tuolloin kansakunnan johto kävi neuvotteluja ja diplomatiankin keinoja käytettiin – tuloksen me tiedämme. Viimeisten yhteyksien katkettua, maamme oli kohtalon ja maanpuolustajien matkassa.
Me nuoremmat voimme tutustua näihin vuosiin vain historian lehdiltä – on tultu nykypäivään. Toivon, että me ja tulevat sukupolvet osaamme antaa kunnianosoitukset ja kiitokset sotiemme veteraaneille, jotka taistelivat meille vapaan isänmaan ja kaikille niille naisille rintamalla, äideille, vaimoille ja muille kotirintamalla työskennelleille, joiden vastuulla oli sotien aikana arjen turvallisuus, arkielämän pyörittäminen niin kodeissa kuin työelämässä.
Kun olen tavannut veteraanejamme, olen usein pohtinut heidän asemaansa osana suomalaista yhteiskuntaa ja kun olen saanut keskustella heidän kanssaan, olen miettinyt, haluavatko he muistaa vai haluavatko he unohtaa. Uskon, että he haluavat muistaa rehdit, auttavat aseveljet ympäriltään, ystävyyssuhteet ja yhdessä luodun uskon huomiseen päivään – pidemmälle siellä jossakin ei kai silloin voinutkaan ajatellakaan. Uskon, että he haluavat unohtaa sodan julmat kasvot, hetket jolloin käsi kirposi kädestä ja menetys oli vain pakko hyväksyä. Eteenpäin oli ainoa vaihtoehto. Toivon, että he voisivat unohtaa ne ajat, jolloin heidät unohdettiin. Veteraanien, suomalaisen naisten ja miesten sotavuosien työ uskallettiin nostaa oikeaan arvoonsa vasta viime vuosikymmeninä. Nyt siitä voi puhua ja sille saa tehdä kunniaa – oikeita ja aitoja kuulijoita on vain enää kovin vähän – rivit ovat harvenneet.
Sanomattakin on selvää, että vapautemme hinta on ollut korkea, mutta tuloksena hulmuaa – tämän päivän päivänsankari – siniristilippu.
Lippumme syntymätarina on varsin värikäs – näin voidaan todellakin sanoa, sillä lippumme sinivalkoiset värit eivät ole olleet vuosisadan alun Suomessa lainkaan itsestään selvyys.
Suomen itsenäistyttyä tuli tärkeäksi saada oma kansallislippu, jolla voitaisiin kuvata Suomen valtiollista vapautta. Jo ennen julistautumista itsenäiseksi oli Suomen merenkulkuliiton hallinto esittänyt senaatille pyynnön oman kauppalipun säätämisestä. Tätä varten perustettiinkin lippukomitea.
Komitea ehdotti Suomen valtiolipuksi (8.12.1917) tummanpunaiselle pohjalle tankoon päin kääntynyttä Suomen vaakunan leijonaa kullankeltaisin ja valkoisin värein. Senaatti kannatti lippukomitean ehdottamaa valtiolippua.
Senaatti jätti ehdotuksensa eduskunnalle hyväksyttäväksi, jossa ehdotukset aiheuttivat kiivasta keskustelua ja lopulta johtivat siihen, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta julisti taiteilijoille kilpailun Suomen lipun suunnittelusta. Taiteilijoiden ehdotuksia tuli kuitenkin hitaasti, jolloin päätettiin, että Suomen lippuna käytettäisiin vuoden 1918 toukokuun alkuun saakka sinivalkoista vaatetta, joka koostui kahdesta samankokoisesta suorakaiteen muotoisesta kankaasta.
Tämäkään ehdotus ei ehtinyt saada eduskunnan hyväksyntää, koska Suomessa puhkesi sisällissota. Heti sodan jälkeen ryhdyttiin kuitenkin uudelleen miettimään Suomen kansallislippua ja sen kehittelemisen aloitti Lauri Ingman. Tässä vaiheessa kysyttiin mielipidettä myös taiteilija Akseli Gallén-Kallelalta, joka kannatti lippua, jossa oli valkoinen risti sinisellä pohjalla. Myös tätä vaihtoehtoa harkittiin, mutta se hylättiin koska kaukaa katsottuna lippu saattoi sekoittua Ruotsin lippuun ja lisäksi Islannin epävirallinen lippu oli ehdotuksen kaltainen.
Lopulta lippua ryhtyivät suunnittelemaan sotilaspukukomitean piirustustoimiston taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Nämä miehet päätyivät ehdotuksiin, jossa valtiolipuksi tulisi valkoisella pohjalla merensininen risti, jossa olisi ristin keskuksessa Suomen vaakuna. Merenkulku- ja kauppalipuksi tulisi pelkkä sininen risti valkoisella pohjalla.
Onneksi nämä mainitut herrat – kainalossaan vielä puolimärät piirustukset – ehtivät säätytalolle ajoissa ja sinne kokoontunut perustuslakivaliokunta saattoi hyväksyä nämä ehdotukset ja ne esiteltiin eduskunnalle. Jälleen kerran ehdotukset aiheuttivat laajaa keskustelua eduskunnassa, mutta kuitenkin suurin osa edustajista kannatti ehdotettuja lippuja. Toukokuun 28. päivänä 1918 eduskunta hyväksyi ehdotetut liput Suomen virallisiksi lipuiksi, ja jo samana iltana nousi uusi Suomen lippu eduskuntatalon salkoon.
Itsenäisen valtion keskeisinä tunnusmerkkeinä ovat mm seuraavat seikat, valtiolla tulee olla ulkovaltojen tunnustus ja vahvistetut ja maastoon selvästi merkityt rajat sekä valtion oma lippu. Tämän siniristilipun alla Suomi on kulkenut kohtalonsa.
Olen kovin kiitollinen tästä puheenvuorosta ja toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää sekä lämmin henkistä joulun odotusta yhdessä läheistenne kanssa. Päätän puheeni kenraali Adolf Ehrnroothin sanoihin. ”Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa”.” 