Keitettyjä perunoita ja mätikakkua
Riisipuuro, oikea joulupukki, enkelikello, kauneimmat joululaulut, imelletty perunalaatikko, piparkakkutalo, taatelikakku, kyntelikkö ikkunalla, jouluvalot parvekkeella, hautausmaan kynttilämeri, lahjapapereiden kahina, joulupäivän kirkko, lahjakortti varattomalle yksineläjälle.
Mistä rakentuu oikea joulumieli? Lapsuuden muistoista, niistä vuosista kun on itse alkanut rakentaa joulua – joulua ei ole enää vietetty lapsuuden kodissa, ulkomailla vietetystä joulusta, ensimmäisistä jouluista lastenlasten kanssa. Joulumieli voi olla myös haikeaa tai luovuttavaa, tutussa joulunviettäjien joukossa ei olekaan enää samoja ihmisiä, jotka ovat olleet mukana vuosikaudet, vuosikymmenet. Heidän muistolleen voimme sytyttää kynttilät vaikkapa omalle parvekkeelle tai pihalle, jos askeleet eivät vie hautausmaalle.
Jouluruoka on iso osa joulua. Muutama vuosi sitten jokainen perheenjäsen lastenlapset mukaan lukien sai kertoa mistä jouluruoasta hän ei olisi valmis luopumaan. Joka joulu kun puhe jossain vaiheessa kääntyi siihen että ovatko kaikki jouluruokamme todella tarpeellisia. Tyttärenpojan lapussa luki keitetyt perunat. Teini-ikäinen poika ei välittänyt kalapöydän herkuista eikä ollut pannut merkille että aikuiset söivät perunoita kalojen ja sillien kanssa. Hän pelkäsi, että pöydässä ei olisikaan tavallista hänelle maistuvaa syötävää.
Jaksan edelleen hämmästellä, miten runsas joulupöytä oli lapsuudessa, aikana jolloin ruoka oli arkena aika vaatimatonta. Oli livekala kastikkeineen, kinkku ja vihreät herneet, lanttu-. maksa-, peruna- ja porkkalaatikko. Oli lasimestarin silliä ja muutakin suolakalaa, rosollia. Jälkiruokana oli sekahedelmäkeittoa ja riisipuuroa.
Kun uusia herkkuja on ilmestynyt pöytään ei vanhoista juuri ole luovuttu. Livekalaa ei kukaan halua syödä. Valmistan sitä itselleni joulun välipäivinä – kun kukaan muu ei ole syömässä. Lehdet ja sosiaalinen media pursuaa uusia joululeivonnaisten ja jouluruokien ohjeita. Monia tekee mieli kokeilla ja niin valikoima vain kasvaa.
Joulumieleen kuuluu merkillinen vapaus. Lapsuuden ja nuoruusvuosien parhaita joulumuistoja on joulupäivän aamu. Silloin oli lupa lukea kaikessa rauhassa, kukaan ei hätistellyt. Ruokia oli valmiina niin paljon että riitti kun keitettiin uudet perunat. Nuoremmat sisarukset leikkivät uusilla leluillaan. Onneksi veljet saivat usein lahjaksi jääkiekkomailoja ja -lätkiä eli olivat vielä kaiken lisäksi ulkona. Sai todella olla rauhassa.
Jouluun liittyy mielikuva auvoisasta yhdessäolosta, perheenjäsenten kokoontumisesta yhteen – ehkäpä vain tämän yhden kerran vuodessa. Meillä on taipumus ladata joulun ympärille odotuksia, jotka helposti romuttuvat ja pettymys voi purkautua hyvinkin ikävällä tavalla. Kukaan ei julista ettei joulua pitäisi juoda liikaa, ei nipottaa turhista asioista, antaa kanssaihmisten, läheistenkin olla juuri sellaisia mitä he ovat.
Jospa menisi niin hyvin ettei tarvitsisi miettiä kuin kahta vaihtoehtoa: joulu livekalalla tai ilman.
Leena-Maija Tuominen