Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Suomalaisia kehutaan maailman lukevimpana kansana. Sen pohjana on jo varhain hankittu yleinen lukutaito, josta kiitos lankeaa kansakoululaitokselle sekä kirkon tietynlainen holhous, naimaluvan saanti edellytti vähintään auttavan lukutaidon omaksumista. Lukemisharrastusta edisti myös laki, joka määräsi kunnat perustamaan ja ylläpitämään yleisen ja maksuttoman kirjaston. Maailman mitassakin harvinaisen yleisen kirjastolaitoksen kruunuksi satavuotias Suomi avasi itsenäisyyspäivän aattona uuden keskuskirjaston pääkaupungimme keskeiselle paikalle. Oodi kirjastoa on jo ehditty mainostaa maailman parhaaksi ja kauneimmaksi kirjastoksi. Se on tarkoitettu toimimaan kansalaisten uutena yhteiskäytössä olevana olohuoneena, jossa on mahdollisuudet osallistua erimuotoiseen nykyaikaisen kulttuurin harrastamiseen. Oodiin kohdistuvista odotuksista kertoo varautuminen jopa kahden ja puolen miljoonan vuosittaiseen kävijämäärään.

Me suomalaiset rakastamme kirjoja ja hankimme niitä kirjastokäyntien ohella myös omaan henkilökohtaiseen kirjahyllyymme. Isovanhemmillemme kodin kirjahylly oli samalla kodin edustavin huonekalu. Sen hyllyjä koristi nahkaselkäisten tietosana- ja muiden kirjasarjojen komea rivi, jonka tarkoitus oli osoittaa yhtälailla omistajansa vaurautta kuin sivistysharrastusta. Seuraavalle sukupolvelle ei kirjahylly ollut enää vain kotia koristava huonekalu vaan seinän täyttävä kirjahylly valikoimineen osoitti omistajansa todellista lukuharrastusta. Nahkaselkä ja kovakantisuus eivät enää olleet välttämättömiä.
Nuorempi polvi joutui olosuhteiden vuoksi tyytymään pienempää kirjamäärään. Opiskelu- ja työpaikan vaihtuvuus pakotti myös usein tapahtuviin asunnon vaihtamiseen. Suurten kirjamäärien rahtaaminen asunnosta toiseen oli hankalaa ja rasittavaa. Nykyinen kännyköitään ja tablettejaan kätevästi sormeileva nuoriso on selvästi vähentänyt kirjojen hankintaa ja lukemista, jopa siinä määrin, että asiantilaa tutkineet ovat huomauttaneet jopa opiskelevan nuorison keskuudessa lisääntyvästä uuslukutaidottomuudesta. Suomi on jo luisunut Pisan koululaisten tasoluokituksessa ykkössijalta alaspäin. Kirjojen hinta on myös osaltaan vaikuttanut painosmäärien pienenemiseen.

On tietenkin edelleen lukijoita, jotka haluavat mahdollisimman nopeasti saada ajankohtaisimmat bestsellerit ja finlandiapalkitut teokset luettavakseen ja ostavat kalliinakin pitämiä kirjojen ensipainoksia, elleivät halua odottaa kirjastojen lukijajonossa vuoroaan. Mutta meitä on myös kirjallisuuden harrastajia, joille ei ole niin tärkeätä ehtiä ensimmäisten joukossa lukemaan kiinnostavia kirjoja. Suuri määrä maailmankirjallisuutta ei ole kirjoittamis- ja ilmestymisajankohtaansa sidottuja. Me saamme mielihyvää lukemistamme kiintoisista kirjoista olipa ne antiikin ajan kreikkalaisten ja roomalaisten viisaiden filosofisia mietelmiä tai antiikin kirjailijoiden näytelmiä ja runotekstejä, keskiajan valistusfilosofien ja kuuluisimpien kirjailijoiden tekstejä, Shakespearen, Molièren ja muiden näytelmiä tai nykykirjailijoiden bestsellereitä.

Onneksemme kustantajatkin ovat oivaltaneet, että pehmeäkantisille pokkareillekin on ostajansa. Nykyään kustantajat julkaisevat kirjoistaan lähes yhtä aikaa sekä kovakantisen painoksen että pehmeäkantisen pokkarin, joka on usein puolta halvempi kuin kovakantinen painos. Tämän lisäksi kustantajat eivät enää välttämättä tyhjennä varastoon myymättä jääneitä kirjapinoja sanomalehtien ja muun jätepaperin joukossa sellutehtaiden raaka-aineeksi uusintakäyttöön.

Monet kirjakaupat myyvät tosi edulliseen hintaan pokkareita. Kaaren kauppakeskuksessa kävijät lienee huomanneet, että siellä on viinakauppaa ja apteekkia vastapäätä kirjakauppa, joka on keksinyt sijoittaa ovenpieleen käytävälle kaksi suurta puulaatikkoa täynnä kirjoja, joita tarjotaan kahden euron hintaan kirja kuin kirja. Olen ottanut tavakseni kauppareissulla käydä vilkaisemassa, mitä mielenkiintoista kulloinkin on tarjolla näissä kirjalaatikoissa. Ja pelkästään yhden kuukauden aikana on kauppakärryyni kertynyt melkoinen määrä kiintoisaa luettavaa. Niistä riittää joulunpyhiksi luettavaa ja joululahjoiksi ystäville ja sukulaisille. Tässä muutama esimerkki, jotka eivät ole aika- eikä tärkeysjärjestyksessä.

Hella Wuolijoki, Enkä ollut vanki, (neljäs painos vuodelta 2010) kirjan ensimmäinen painos ilmestyi jo syksyllä 1944. Välirauhansopimus vapautti Hellan ja muut poliittiset vangit. Hellan se pelasti mahdolliselta kuolemantuomiolta, jota sotaoikeuden syytäjä vaati. Kirja on erinomainen kuvaus vahvan naisen psyykkisestä kestävyydestä 16 kuukautta vankeudessa maanpetoksesta elinkautistuomion saaneena. Sitten ensimmäinen nainen yleisradion johdossa.

Hannu Lehtilä, Tarja Halonen. Paremman maailman puolesta. 1912. Kirja on jatkoa Hannu Lehtilän vuonna 2005 julkaistuun Tarja Halonen – yksi meistä. Niistä muodostuu elämäkerrallinen henkilökuva Suomen ensimmäisen naispresidentin 12 vuodesta. Tarjan sukutarina liittyy 1918 tapahtumiin siten, että punaleskeksi jäänyt isoäti joutui antamaan kaksi lastaan lastenkotiin. Tarjan äiti koki tämän oman elämänsä traumana ja sillä oli oma vaikutuksensa Tarjankin maailmankuvan muodostumiseen.

Anneli Kanto, Veriruusut, kolmas painos 2017 ja Lahtarit, kolmas painos 2018 ovat ensimmäinen saman kirjailijan kuvaus vuoden 1918 sisällisodan kummankin osapuolen näkökulmaa ja henkilökohtaisia tuntemuksia peilaava kaunokirjallinen teos. Veriruusut on Tampereen ja Valkeakosken naispunakaartilaisten kohtaloihin voimakkaasti paneutuva kertomus, jonka päätepisteeksi muodostui Hennalan vankileiri, jossa parisensataa punakaartilaistyttöä ja naista teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä.
Lahtarit teoksessaan kirjailija paneutuu valkoiseen armeijaan kutsuttujen Ilmajoen maalaispoikien ja miesten kohtaloihin, joka vie heidät Tampereen valloittamissotaan punakaartilaisia vastaan. Sieltä sotataival johti Viipuriin saakka. ”Vapaussoturitkin” syyllistyivät varsinkin naispunavankien pahoinpitelyihin ja murhiin. Sodan päätyttyä jatkettiin vielä punavankien tuomioiden julistamista, mutta valkoiset murhamiehet vapautettiin kaikista syytetoimista ja oikeudenkäynneistä.

Sirpa Kähkönen, Graniittimies. Ensimmäinen painos 2014, pokkari 2015. Sirpa Kähkönen on
kirjoissaan kuvannut punavankien kohtaloita mm. Tammisaaren vankilassa. Graniittimies liittyy myös tähän sarjaan. Kirjan päähenkilö Ilja lähtee vankilasta vapauduttuaan nuoren vaimonsa kanssa Pietariin, jossa uskoo työläisille avautuvan uusi, vapaa maailma. Nuoren Neuvostomaan elämä ei vastaa kuitenkaan nuorten odotuksia ja toiveita. Elämä kolhii monin tavoin. Alkaa stalinilaisen terrorin vuodet, utopia haihtuu. Tashkentissa viisitoista vuotias Jekaterina muistelee sukunsa tarinaa ja muistaa, että Piter on heidän kaupunginsa, me palaamme sinne. ”Me tulimme tähän kaupunkiin hiihtäen”, sanoihin Sirpa Kähkönen päättää kirjansa.

Edellä esittelemiäni kirjoja yhdistää niiden liittyminen tavalla tai toisella vuoden 1918 sisällissodan tapahtumiin ja niiden jälkiseuraamuksiin ja siten itsenäisen Suomen 100-vuotispäivään. Kaaren kirjalaatikoissa on toki paljon muitakin mielenkiintoisia kirjoja 2 euron hintaan. Kannattaa käydä vilkaisemassa.

Oiva Björkbacka