Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Kannelmäen kirkko vihittiin käyttöön tasan 50 vuotta sitten. Alueen asukkailla on kirkkoon tunneside, sillä se on kulkenut ja kulkee mukana monissa elämänvaiheissa. Asuinalueen keskellä sijaitseva kotamainen kirkkorakennus on suoranainen katseen vangitsija, joka kutsuu sisäänsä myös ohikulkijaa. Kirkon kirkkoherra Sakari Enrold (64)on elänyt lähes koko elämänsä kirkon lähipiirissä.

Enrold ei halua nostaa kirkkosalista esiin mitään tiettyä kohtaa, joka olisi ylitse muiden. Salissa on useampia paikkoja, jotka antavat aihetta ihmettelyyn.

– Täällä on yllättäviä juttuja, jotka avautuvat vasta vuosien saatossa. Esimerkiksi alttarin taustaseinän lasimaalaus vaikuttaa ensinäkemältä suoralta, mutta tarkemmin katsottuna se ei sitä ole. Ja kun katsoo kirkkosalin sisäänkäynnillä alttarin suuntaan, niin voi huomata, että alttarin tasanne on samalla tasolla. Kulkemista helpottaa se, että kirkkosalin lattia laskeutuu lievästi kohti alttaria, Enrold mainitsee.

Vuosien varrella kirkossa on tehty myös peruskorjauksia. Kirkkorakennuksen katto on korjattu, penkit verhoiltu ja ikkunat uusittu. Seurakuntakeskukseen rakennettiin lisäsiipi.

Kirkon muoto on rakenteellisesti haastava, joten se on tuottanut aikanaan vuoto-ongelmia.

– Kun aloitin työskentelyn täällä 80-luvulla, niin kesken vihkimisen vihkiparin niskaan satoi vesipisaroita, kirkkoherra muistelee yllättävää tapahtumaa hymyillen.

Seurakuntakeskuksen tietyt osat ovat tulleet elinkaaressaan siihen pisteeseen, että ne vaativat isompaa remonttia. Koska Kannelmäen kirkko ja koko miljöö kuuluvat suojelun piiriin, niin kaikista mahdollisista uudistuksista on neuvoteltava Museoviraston kanssa.

– Edessä on radikaaleja muutoksia. Seurakunnan tilat ja työtilat tulee päivittää ajanmukaisiksi ja vastaamaan niiden käyttäjien tarpeita. Seurakuntatyö on muuttunut niin, että pohdinnassa on myös, että pitääkö edes olla työhuoneita, Enrold miettii.

Yhtenä visiona on myös, että seurakuntakeskukseen tulisi jonkin verran palveluasuntoja, joista olisi suora yhteys kirkkoon.

 

Lähiökasvatin rakkaus kotiseutuun

Enroldit muuttivat Pohjois-Haagaan, kun Sakke oli kaksivuotias. Lähialueet kuuluivat reviiriin jo nuoruudessa. Sakke kävi kavereiden kanssa uimassa Munkan rannassa ja Kaarelassa pyöräilemässä. Malminkartanossa harvennettiin sokerijuurikasta. Nuorena hän oli Kaivokselan postissa duunissa. Armeijan jälkeen Sakari asui kolme vuotta Pajupillintiellä.

Enrold on työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta Kannelmäen seurakunnassa. Ennen siirtymistään Kannelmäkeen hän ehti toimia pappina Pohjois-Saksassa nelisen vuotta. Kaksi hänen pojistaan syntyi Saksan vuosina. Kannelmäen seurakuntaan hän tuli kappalaiseksi vuonna 1987. Alkuun perhe asui työtehtävien mukaisesti Malminkartanossa.

– Olen ehtinyt tutustua moneen eri ikäluokkaan, sillä toimin useita vuosia rippikoulupappina. Joinakin vuosina oli peräti kuusi riparia, Enrold muistelee.

Suurimman osan elämästään Sakke on vaikuttanut pääkaupunkiseudulla. Lomilla tulee vietettyä aikaa Vironlahdella sijaitsevalla mökillä. Hän ei vain työskentele, vaan myös asuu Kaarelassa. Enroldeilla on kolme poikaa ja yhdeksän lastenlasta, jotka kaikki asuvat alueella. Enroldin vaimo on diakoni.

– Tämä on meidän kotiseutua, eikä täältä puutu mitään, sanoo Enrold.

Enrold on vahvasti sitoutunut alueeseen. Jossakin tulevaisuudessa siintää eläkevuodet, mutta vielä ei ole sen aika.

Seurakunta ihmisten tukena

Kannelmäen kirkkoherra tuntee sekä kirkon että seurakunnan kuin omat taskunsa.

– Minulla ei ole työaikaa, koen pappeuden olevan elämänmuoto, Enrold sanoo.
Kirkkoherralla on yleisvastuu seurakunnan toiminnasta. Hän kantaa päävastuun niin hallinnosta, henkilöstöpolitikasta kuin budjetista yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa, jonka puheenjohtajana hän toimii.

Kannelmäen seurakunta toimii entistä enemmän siellä, missä ihmiset liikkuvat.

– Pyrimme jalkautumaan ”turuille ja toreille”. Tavoitteenamme on kuunnella ihmisiä ja toimia heidän rinnallaan. Tässä työssä vapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa.

Tärkeitä yhteistyötahoja ovat tietysti myös alueen muut toimijat ja järjestöt.

– Emme esimerkiksi jalkautuessamme jaa vain ruokaa, vaan haluamme osaltamme lisätä yhteisöllisyyttä, koota ihmisiä yhteen, jotta kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin.

Alkuaikoina seurakunta kasvoi rintamamiesperheiden ja rakentamisen myötä. Väkeä oli paljon, mikä tarkoitti monia kasteita, isoja päiväkerho- ja rippikouluryhmiä sekä juhlia torvisoittokuntineen. Nyt alueen väestön ikääntyminen näkyy myös kirkossa.

– Ihmiset tulevat kirkkoon, kun siihen on tarvetta. Usein silloin kun jokin tärkeä elämäntilanne on päällä.
Enrold katsoo alueen tulevaisuuteen positiivisin silmin.

– Keskustelin juuri seurakuntamme rippikoulutyöntekijöiden kanssa. He kertoivat, että rippikoulussa on kuluneena kesänä kohdattu erityisen fiksuja nuoria, toteaa Enrold tyytyväisenä.

 

Kaarela ja kirkko kasvavat yhdessä

Kaarela on elinvoimainen, dynaaminen asuinalue, jossa on paljon potentiaalia. Kuninkaantammeen on tullut jo uusia asukkaita. Seurakunta haluaa osaltaan vaikuttaa siihen, että uudet tulokkaat kokisivat alueen hyvänä paikkana elää.

Kirkkoherra on tyytyväinen kaarelalaisiin, jotka ovat hänen mielestään aktiivisia ja omatoimisia.

– Ilmassa on jatkuvasti hyvää pöhinää, kirkkoherra nauraa.

Mitä tulee Kannelmäen kirkkoon, niin sillä on edessään hyvä tulevaisuus.

– Seuraavat 50 vuotta kirkon muoto ja kirkkosali säilyvät samana, samalla kun seurakuntakeskus päivittyy ajan vaatimusten mukaisesti.

Jo tehdyistä päivittämisestä pienenä esimerkkinä ovat kirkon kellot. Alkuperäinen ajatus oli, että kirkon kellot sijoitetaan erilliseen kellotelineeseen kirkon viereen. Tästä luovuttiin, koska kustannuksia piti karsi. Niinpä kellojen sijasta päädyttiin nauhoitukseen ja kovaäänisiin kirkon huipulla. Kirkon kellojen melodiat on säveltänyt Taneli Kuusisto ja ne taltioitiin nauhalle Kaartin pataljoonan soittokunnan tiloissa ksylofonista. Kun nauha venyi ja soittolaitteet vanhenivat, tehtiin uusi tallennus digitekniikkaa käyttäen. Tallennuksessa käytettiin Myllypuron kirkon kelloja, jotka soivat heleämmin kuin alkuperäiset nauhoitteet vaikka sävelmät ovat pysyneet samoina.

 

Teksti Nina Eriksson
Kuvat Jauri Varvikko