Koira, ihmisen paras ystävä – Majavan matkassa
Me kaikki eläinten ystävät tiedämme, että koirat ovat kilttejä ja tosi mukavia. Sanalla sanoen, ihmisen parhaita ystäviä.
Koirien edesottamuksia käsiteltiin Jaroslav Hasekin kirjassa Kunnon sotamies Svejk. Se on myös kertomus miliisin urkkijan ja ilmiantajan touhuista. Ilmiantajan nimi oli Brettschneider.
Tietoja saadakseen ja huhuja kuunnellakseen Brettschneider joutui istumaan Prahan kapakoissa illat pitkät. Juopoksihan siitä ihminen voi tulla. Brettschneiderillä oli katalan työnsä vastapainoksi herkkä luonne, hän piti koirista. Hän vei kotiinsa löytämänsä kulkukoirat, taisipa ostaa halvalla jokusen sekarotuisen koiran. Koira on laumaeläin, joka viihtyy mainiosti ihmisten ja muiden koirien parissa, tutustumiseen riittää nuuhkaisu. Tiedämme, että ihminen on jalostanut koiran sudesta. Tiedämme myös, ettei kannettu vesi kauaa kaivossa pysy.
Toiseenkin suuntaan voidaan mennä, kun tiukalle joudutaan.
No, kerrankin Brettschneider oli ollut kännäämässä monta päivää. Koirat oli jätetty kotiin ilman ruokaa. Tämä riitti näille ihmisen parhaille ystäville. Kotiin horjuva sankarimme sai tosi lämpimän vastaanoton. Koska tuohon aikaan 1920-luvulla ei ollut tallentavia valvontakameroita, meidän pitää arvioida tapahtumat nähdyn lopputuloksen pohjalta.
Brettschneider ei ollut käynyt miliisilaitoksella moneen päivään tuomassa raporttejaan tai nostamassa ilmiantopalkkioita. Niinpä häntä mentiin hakemaan kotoa, onkohan mies sairastunut?
Etsivien kokema näky oli uskomaton. Koirat loikoilivat kylläisinä ja tyytyväisinä kuka missäkin. Niin oletettua urkkijaamme ei löytynyt. Löytyipähän kuitenkin kasa luita ja ennen kaikkia koiran jätöksiä yltympäri kämppää. Ei jäänyt Brettschneideristä paljoakaan pataan pantavaa, kuten patologit keissistä leikillisesti murjaisivat. Kun tätä surkeutta sitten porukalla ihmeteltiin ja rikkakihvelillä luita, rättejä ja jätöksiä laatikkoon laitettiin, niin paikalle kutsuttu pappi totesikin huolestuneena, että veli Brettschneiderilla on vielä suuri ongelma edessään. Kuinka näistä aineksista pystytään sitten ylösnousemuksen päivänä uusi Brettschneider luomaan…
Koirat karkasivat kukin omalle taholleen. He eivät jääneet tapahtunutta sen suuremmin mietiskelemään. Lukekaapa vaikka Veikko Huovisen mainio kirja Kylän koirat. Siinä opitte tuntemaan koirien sielunelämää. En nyt viitsi tässä muita ruokahalujuttuja kertoa, toteanpahan vaan, että kyllä se ihminenkin tiukassa paikassa osaa…
Tuli tässä jokunen ilta sitten katseltua AlfaTV:ltä Sanna Ukkolan live ohjelmaa, jossa haastateltavana oli Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. En tiennyt Ritva Viljasesta juurikaan mitään. Sanna Ukkolan tiesin paremmin, rohkea ja sanavalmis toimittaja. Haastattelussa minua lämmitti se, kuinka rehellisesti Viljanen puhui ja suhtautui siihen tuskaan ja ahdistukseen, jota valtaapitävät ovat ihmisille aiheuttaneet järjettömiltä tuntuvine määräyksineen. Tosi sadistista menoa. Vanhukset lukittiin laitoksiin ja koteihinsa, ketään ei saanut tavata. Suositukset ymmärrettiin käskyiksi, koska tiedotus oli ammattitaidotonta ja sekavaa. Voi vaan kuvitella, kuinka moni vanhus menehtyi tai meni järjiltään. Näitä lukuja emme näe missään emmekä tule koskaan näkemään.
Vielä vähemmän tietoja on siitä, kuinka moni lapsi tai nuori on vammautunut henkisesti näiden toimenpiteiden seurauksena. Kuinka moni on syrjäytynyt lopullisesti, sitä emme tiedä. Lapset on pakotettu ”etäopiskelemaan”. Eihän siitä mitään tule, jos koti ei tarjoa edellytyksiä siihen. Päättäjillä ei ole halua ymmärtää, millaisissa ihmispesissä suuri osa porukkaa asuu.
Nyt ei ole kyse pelkästään aineellisesta köyhyydestä. Ihmisten pitää saada tavata toisiaan. Jos ei tätä mahdollisuutta ole eikä saa harrastaa, tiedetään mitä sitten tapahtuu. Sananlaskussakin todetaan, että toimettomat kädet ovat paholaisen palveluksessa. Päätöstä ihmisten passivoinnista ei saa antaa pelkästään terveysviranomaisille. He ovat ammattilaisia omalla alueellaan, eivät missään nimessä ammattilaisia kaikessa. Suurtuotantomaataloudessa lehmät on kytketty ympärivuotisesti ketjulla navetan seinään ilman mahdollisuutta ulkoilla. Mahtanevatko olla onnellisia?
Kaikki pandemiat ovat aina tulleet ja myös menneet, niin nytkin tapahtuu. Pakkoeristyksen ja toimettomuuden aiheuttamat tuhot saattavat olla monenkin yksilön kohdalla lopulliset. Älkää siis ihmetelkö, jos ihmiset alkavat käyttäytyä omituisesti…
Heikki Majava