Koulu(tukse)ssa mätää – Pääkirjoitus
Kaarelan kouluissa on vaikeuksia. Niin Pelimannintien kuin Suomalais-venäläisen koulun rakenteissa on teknisiä ongelmia. Kukaan ei sano sanaa ’home’ ääneen, mutta tästä lienee kysymys. Koulut joutuvat joka tapauksessa perinpohjaisen remontin alle. Aikanaan rakentamisessa tehdyt virheet on korjattava, mahdollisimman pian ja nopeasti.
Tekniset ongelmat eivät kuitenkaan ole ainoa haaste. Tämän lisäksi on rakenteellisia ja laadullisia ongelmia. Yhtä syytä näihin ei ole. Toukokuun lopussa julkaistussa ylioppilastutkintomenestystä mittaavassa vertailussa SVK oli 367. ja Apollon yhteiskoulu 426., lähes viimeisenä. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sijoitukset olivat odotettuja.
Mistä tämä heikko pärjääminen johtuu? Yksi varma syy on oppilaiden huono opiskelumotivaatio. Joku voisi ilkeästi puhua vaatimattomasta oppilasaineksesta. Oppilaat valikoituvat eriarvoisiin kouluihin yhteisvalinnan kautta. Ahkerat ja pärjäävät hakeutuvat näennäisesti parhaimpiin ja halutuimpiin kouluhin. Heikon keskiarvon ja vähän vaihtotehtoja omaavat joutuvat valitsemaan jäljelle jäävistä. Syntyy eriarvoisuutta vailla vaihtoehtoja. Harva SVK:n oppilas uskoo työllistyvänsä venäjän kielellä tai saavansa toivomaansa arvostusta, joten miksi tsempata?
Vanhemmat taas tykkäävät puhua opettajien heikosta tasosta. Joskus pätevien opettajien löytäminen on saattanutkin olla ongelma, mutta ei tänä päivänä. Suomalaisten koulujen opettajien ammattitaito on maailman huippua. Korkeakoulutettuja aineenopettajia on työttämänä ennätyksellinen määrä. Korkeakoulutettujen työttömyys on kaikilla aloilla kasvussa. Humanistien lisäksi niin tradenomit kuin insinöörit astelevat koulun penkiltä suoraan kortistoon.
Jokin tuntuu olevan vinossa, koko matkalta. Suomessa on perinteisesti koulutettu ihmisiä talouden rattaita varten, kilometritehtaalle. Tästä syystä opetusjärjestelmää on pyritty tasapäistämään. Ylioppilaat ovat olleet vähemmistö. Jostain syystä viime vuosikymmeninä korkeakoulututkinnosta on tullut ’kaikkien kauraa’. Lähes puolet oppilaista koulutetaan akateemisiin tehtäviin, mutta missä ovat kaikki akateemista koulutusta vaativat työpaikat?
Lukio on tarpeellinen yleissivistävä laitos, joka toimii etenkin pojilla välietappina, ennen kuin nuoret tietävät, mitä elämässään haluavat tehdä. Pojille lukioon pääsy voi tosin olla vaikea prosessi, sillä tietokoneet, pelit ja ystävät tuppaavat viemään luvattomasti aikaa. Pojat pyrkivät laiskuuttaan ja kypsymättömyyttään menemään sieltä, missä aita on matalin. Heille saattaa seinä tulla vastaan hyvin varhain.
Lopputuloksena meillä on liian aikaisin vääriä kouluvalintoja tehneitä, pudokkaita ylioppilaita ja liikakoulutettuja akateemisia työttömiä. On jotenkin käsittämätöntä, että ihmisiä, joiden kielitaitoa, osaamista ja tutkintoa ennen arvostettiin taivaisiin, joutuu nyt työttömyyskortistoon vailla keinoa työllistyä alalleen.
Tätä ongelmaa ei ratkaista koulutusta lisäämällä, sillä vaatimusten, tutkintojen ja kielipaletin määrän lisääminen eivät takaa Suomessa tänä päivänä työpaikkaa. Olisiko aika miettiä koulutusjärjestelmän täysremonttia? Suomi ei ole enää sama maa kuin 30 vuotta sitten. Tulevaisuuden ammatit eivät ole välttämättä akateemisia tai teoreettisia, vaan korkeatasoisiin käsitöihin, kemiallisiin prosesseihin, biologiaan ja luontoon liittyviä käytännön tason töitä.
Lukio-opiskelun pitäisi valmistaa nuoria yhtäaikaisesti ammatillisiin tehtäviin Ruotsin mallin mukaan. Meidän on päästävä vanhoista harhaisista arvoista, jotka määrittelevät tulevaisuuden alavalintoja. Koulutus on hyvä, mutta työ parempi. Opiskeluvaatimukset eivät saa ylittää käytännön työn vaatimuksia. Sille ei ole tarvetta. Työ on primitiivisessä mielessä leikkiä, josta jokaisen pitää saada nauttia. Työ tuottaa tulosta ja siitä oppii, jos sen tekijä nauttii tekemisen ilosta. On väärin korottaa oppilaille asetettuja vaatimuksia, jos lopputuloksena vain pieni prosentti palkitaan ja muiden vuosien panostukset jäävät vaille merkitystä.
Olympialaisten motto citius, altius, fortius (nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin) ei tarkoittanut alkujaan ponnistelujen maksimointia, vaan jokaisen yksilön voimavarojen kasvua suhteessa asettamaansa panokseen. Meistä jokaisen pitää saada itse asettaa tämä panos, sitä ei pidä asettaa ulkopuolelta.
Jauri Varvikko
päätoimittaja
www.gymnasium.se