Latua!
Helmikuun 1. päivä lumimyräkkä verhosi Stadin lumella ja pisti liikenteen sekaisin. Lunta tuli kerralla parikymmentä senttiä. Henk.koht. sillä lumentulolla ei olisi ollut niin väliä, se kun haittaa duunimatkan taittamista fillarilla. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Seuraavana viikonloppuna Helsingin kaupungin miehet tai naiset olivat latukoneella liikkeellä Kantsun ja Maltsun välisillä pelto- ja nurmialueilla. Kiitettävän paljon latua sinne ilmestyikin. Tuplaladut kiemurtelivat pitkin valkoisia hankia. Siinä saa helposti 4-4,5 km lenkin, riippuen vähän missä hiihtää. Sen kun heittää pari kertaa, niin kroppa ja mieli kiittää.
Oma hiihtoharrastus kasvoi aika jyrkässä nousukulmassa. Toki helppoa se olikin, kun edellisenä talvena lunta ei juurikaan ollut, tai ainakaan niin paljon, että latuja olisi tänne tehty. Edellinen kerta oli 2016 ja silloinkin hiihdin kaksi kertaa. Jossain vaiheessa laitoin kiittävää palautetta kaupungin suuntaan latujen kunnossapidosta.
Kun pakkaset vaan jatkuivat eikä loppua näkynyt, niin innostuin viemään sukseni perushuoltoon. Eipä niille ollut tehty aikoihin mitään, kun talvet lumen suhteen olivat olleet niin ja näin. Muistan että 2013 oli reippaasti lunta, jopa niin paljon, että hiihdin vielä huhtikuun alussa silloin. Mutta esimerkiksi vuosina 2014-5 ja 2017 sukset keräsivät pölyä varastossa. Eipä siitä perushuollosta kuitenkaan tullut mitään, kun vanhat Rossignolit olivat jo niin kuluneet, ettei niitä voinut ajaa koneen läpi ennen varsinaista voitelua jne. No, eipä siinä mitään, ne olivat palvelleet pitkään ja oli aika ostaa uudet. Sattui sopivasti, että suurensuurta nimeä kantava urheilukauppa tarjosi samaan aikaan uudella tekniikalla olevia Fischereitä siteineen edulliseen hintaan. Niinpä sitten olin 1.3. ladulla testaamassa uusia suksia ja hyvinhän niillä eteni. Maaliskuun neljän ensimmäisen päivän aikana ulkoilutin suksia kolme kertaa.
Paljon julkisuudessa puheena ollutta laturaivoa en ole todistanut, kun olen tänä talvena ollut hiihtämässä toistakymmentä kertaa. Pari kuusikymppistä pariskuntaa olen nähnyt kävelyllä latujen välissä, vaikka ihan lähellä olisi myös tallattua polkua tai aurattua kävelytietä. Vaikea sanoa mikä vimma sinne latu-uralle vetää ilman suksia, kun tässä tapauksessa on kävelyyn hyvin soveltuvaa alustaa muutenkin tarjolla.
Hiihtohan on siitä hauska laji, että siinä näkyy erittäin laaja ikähaitari. Jos ei ihan vauvasta vaariin, niin muksusta mummoon ainakin. Nuorimmat ovat olleet selkeästi alle kouluikäisiä ja ovat haparoiden, mutta päättäväisesti hiihdelleet muiden mukana. Heidän ponnisteluitaan on aina ilo seurata ja joskus huikkaan pikkuisille kannustavia kommentteja. Vanhimmat hiihtäjät ovat jo ylittäneet kunnioitettavan 80 vuoden rajapyykin. Hieno homma. Ja mikäs siinä, onhan siellä todella mukava hiihtää, kun ladut ovat kunnossa, aurinko paistaa ja hanki kimaltelee tuhansine pikkutähtineen.
Tapio Issakainen