Maailmanpoliittinen kansalliskävely
Useimmat meistä on turistimatkoillaan osallistunut kiertoajeluun kaupungin nähtävyyksien katseluun. Oppaat ovat esitelleet huomattavimpia rakennuksia, kertoneet rakennusvuoden ja arkkitehdin nimen, maininneet jotakin kohteen historiasta. Hetkeksi on pysähdytty jonkin muistomerkin kohdalla. Mutta moniko meistä enää jälkeenpäin muistaa näistä kiertoajeluista muuta kuin yleiskuvan kaupungin rakennustyylistä, katujen ja puistojen siistiyden tasosta ja liikenteen rytmistä.
Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaiselle oli New Yorkin matkaltaan jäännyt muistiin ajatus radikaalista kaupunkikävelystä, jonka hän sitten toteuttti Helsingissä vaihtaen radikaalisanan tilalle maailmapoliittinen kaupunkikävely tekijänsä ammatin – maailmanpolitiikan professori – mukaisesti. Näiden kaupungin keskustassa suoritettujen kävelyluentojen pohjalta syntyi kirja, joka sisältää paitsi pääkaupunkimme historiaan liittyvien paikkojen kuvauksia myös pohdintoja historiaan ja myös nykypolitiikkaan liittyvistä tapahtumista.
Teivaisen maininnat herättivät huomiota myös lehdistössä. Tavallaan kuvaavaa nykyhetken valtamedioiden kiinnostuksen kohteista on, että varsinaisesti kaksi asiaa on saanut useamman kommentin lehdistössä. Ensimmäinen kävelyretki alkoi Kiasman viereltä Mannerheim patsaalta jo suuntautui Katajanokalle Uspenskin katedraalin pihalle, jossa Teivo luki Suomen ortodoksisen kirkon tiedottajan Jyrki Härkösen kirjoituksen saman päivän Helsingin sanomista Pussy Riot – ryhmän tempauksesta Moskovan pääkatedraalin alttarin edessä. Tämä Teivaisen lyhyt maininta tapauksesta aiheutti skandaalinomaisen kohinan Venäjän tiedotusvälineissä. Juttua suurenneltiin ja se levisi kansainväliseenkin jakeluun.
Toinen Helsingin Sanomien toistama uutinen oli, että professori Teivainen esittää kyrillisten aakkosten opettamista Suomen peruskouluissa. Teivon perustelu esitykselleen on täysin järkeenkäyvä ja tavoitteena kansojemme yhteisymmärryksen kasvattaminen. Ehdotus sai jonkin verran myönteistä palautetta hallituksenkin kahdelta ministeriltä sekä Aleksanteri instituutin palkinnon. Mutta ehdotus on haudattu, ”se nyt vain ei tunnu hyvältä” maininnolla, sekä viittauksille turvallisuuspoliittisiin uhkakuviin, ruotsinkielisten aseman heikentymiseen ja kaksikielisyyden rapautumiseen.
Teivainen pohdiskelee myös Siniristilippumme laulun korostamaa veriuhria ja valmiutta kuolemaan:
”sinun puolesta elää ja kuolla on halumme korkehin.
Isät, veljet verellään vihki sinut viiriksi vapaan maan.
Ilomiellä sun jäljessäs` käymme teit isäin astumaan.”
Ylioppilaskunnan Laulajat järjesti 2017 kilpailun uuden lippulaulun sanoituksesta ja sävellyksestä. Kilpailun voitti Tuomo Tiitisen säveltämä ja Päivi Jalon sanoittama Sinivalkoisen lippumme alla. Tavoiteltiin lippulaulua, joka edustaisi suomalaisuutta, johon kuuluu koulutus, luonto ja tasa-arvo.
Puolustusministeri Niinistön kommentti oli ”kaikenlaista tarpeetonta sitä juhlavuoden merkeissä puuhataan”. Niinistön kannalla olevat kommentaattorit nimittivät Ylioppilaskunnan Laulajia ”identiteetin näivertäjiksi” ja ”saatanan bolshevikeiksi”.
Vertailun vuoksi Teivainen esittelee Saamelaisten lippulaulun, jossa ei veri virtaa, vaan ”muistuttaa, että pieni pohjoinen kansa voi nostattaa kansallismielisyyttä myös ilman veriuhrihehkutusta”.
Teivainen käsittelee erillisessä luvussa saamelaisten asemaa laajemmin. Hän toteaa, että ”suomalaiset poliitikot mielellään kannattavat saamelaisten oikeuksia – niin kauan kuin se ei käytännössä edellytä juuri minkäänlaisia myönnytyksiä valtasuhteissa. Kun puheeksi tulevat esimerkiksi maaoikeudet tai metsähallituslain saamelaista kulttuuria suojaavat rajoitteet, kauniit sanat alkuperäiskansojen oikeuksista ovat osoittaneet ohuutensa. Hiljaisuus ei häivytä tätä ristiriitaa”.
Suomessa ilmenee rasismiin vivahtavaa eristämishenkeä myös muihin etnisiin vähemmistöihin kuten mustalaisiin, joita maassamme on ollut 1500-luvulta lähtien. Samoin tummaihoiset maahanmuuttajat kokevat varsin usein eri muotoista syrjintää, perusteetonta epäluuloa ja jopa väkivaltaa.
Kirjansa lopuksi Teivainen esittää pohdittavaksi tulevaisuuteen tähtäävän kysymyksen ”Entä jos?” ”Aiemmin mahdottomilta vaikuttaneet asiat voivat kuitenkin jonkin ajan päästä tuntua itsestään selviltä. Joskus jopa niin, että menneet oletukset niiden mahdottomuudesta unohtuvat”. ”…historian kulkuun tutustuminen helpottaa suunnistamista myös silloin, kun teemme uteliaan turistin lailla retkiä tulevaisuuden mahdollisuuksiin”.
Oiva Björkbacka