Majavan matkassa – Suomalainen sankari 100 vuotta
Nuoruuteni idoli, reissumies Tapsa Rautavaara sai syntyessään 8.3.1915 käteensä huonot kortit. Hänen äitinsä Hilda Maria joutui lähtemään kotoaan Oulunkylästä Nokialle synnyttämään tuttavien luokse. Syntymäpaikka oli sauna. Tuon ajan käsityksen mukaan aviottoman lapsen saanti ei ollut kovin trendikästä. Yhteiskunta näytti heti alusta alkaen pirullisuutensa äidille ja pojalle. Isättömyys ei päässyt unohtumaan pojalta missään vaiheessa Opettajat ja koulukaverit tunsivat sadistista iloa kiusaamisesta. Alituinen nälkä vaivasi. Pukeutumisessa poika kilpaili lähinnä variksenpelättien kanssa. Kiusaamiseen kyllästyneenä äiti muutti pojan kanssa Tampereelle. Siellä köyhyys ja isättömyys oli ehkä historiallisista syistä suvaitumpaa. Kaikki olivat köyhiä. Kodin ja koulun sapuskat eivät riittäneet, lisämuona piti hankkia mielikuvitusta käyttäen. Isokokoinen kaveri oli myös isoruokainen. Pienikokoinen olisi selvinnyt vähemmällä. Löytyipä pojalle yksi ilmainen harrastus, kivien heittely. Siihen hän ei kyllästynyt.
Tampere kiinnosti aikansa, kotiin Oulunkylään oli kuitenkin ikävä ja sinne mentiin takaisin. Koulun lääkäri suositteli hontelolle, riisitautiselle nuorelle miehelle urheilua, muuten paha perisi. Tapsa liittyi Oulunkylän Tähteen, seuraan, jota hän edusti koko elämänsä ajan muiden seurojen houkuttelusta huolimatta. Tapsasta tuli esimerkillinen harjoittelija. Keihäänheitto oli sopivaa jatkoa kivien heittelylle. Musikaallisen kaverin hyvä rytmitaju oli eduksi juuri keihäänheitossa, kaiken oli tapahduttava sekunnilleen jotta heitto onnistuisi. Puuttuvan voiman Tapsa sai jouduttuaan hätäaputöihin kivilouhokseen. Louhos oli maaseudulla joten ruokaakin löytyi jo paremmin.
Takaisin Oulunkylään tultuaan Tapsa sai urheilututtavuuksiensa avulla tilapäistyötä OTK;n myllyltä. Ruokaa alkoi löytyä ja harjoitteluunkin liikeni tiloja talon puolesta. Tapsa heitteli myllyllä lyijykuulaa seinään. Tuntui olevan tehokas keino koska kaaret pitenivät ja mestaruuksia alkoi tulla.
Aikaa riitti myös lauleluun ja kitaran soittoon. Sotareissulla urheilupiireistä tuttu Tapsa pääsikin sodan loppupuolella Aunuksen radioon soittelemaan levyjä ja juttelemaan mukavia. Radio teki hänestä varsin tunnetun mediapersoonan. Keihäänheiton huippukunto ajoittui kesälle 1943, jolloin hän heitti Karhumäen kentällä harjoituksissa epävirallisesti yli 80 metriä. Heitto mitattiin. Tuon ajan maailmanennätys oli Yrjö Nikkasen nimissä oleva 78,70.
Paras virallinen heitto kantoi 75,47 joka sekin oli sen ajan koivukeihäällä heitettynä pitkä kaari. Lontoon olympialaisissa Tapsa voitti kultaa tuloksella 69,77. Viimeistään Lontoon kullan jälkeen Tapsasta tuli koko kansan sankari. Läheltä piti, ettei häntä olisi kelpuutettu Lontooseen yli-ikäisyyden takia. Mainittakoon, että Lontoon Wembleyn heittopaikka oli lähinnä perunapeltoa, koska järjestäjät eivät pitäneet lajia tärkeänä.
Kisojen jälkeen Tapsasta tuli koko kansan viihdyttäjä. Suomi tuli tutuksi. Joka kunnassa, kylässä ja kaupungissa tuli käytyä. Autot olivat kehnoja kuten tietkin. Majoitus oli useimmiten ala-arvoisissa matkustajakodeissa samassa huoneessa kiertueella olevien kavereiden kuten Repe Helismaan, Esa Pakarisen ja Masa Niemen kanssa. Ei ihme, että pinna kiristyi katkeamaisilleen. Kevennys löytyi useimmiten perikansallisin keinoin, joka sekin rassasi kovasti perusraitista huippu-urheilijaa. Tapsa kesti kuitenkin ja oli säästäväinen. Perhe kasvoi ja omakotitalo Oulunkylään valmistui ”pienistä palasista”.
Jättiläissuosio ei koskaan noussut Tapsalle päähän. Hän oli aina uskollinen periaatteilleen ja muisti kurjan lapsuutensa. Luonteeltaan hän oli perisuomalaisen rehellinen, rehti, avulias ja ystävällinen. Pehmeä ja herkkä hän myös oli. Se välittyy hänen kappaleistaan, hän sävelsi ja sanoitti lapsilleen kauniin Sininen uni- kappaleen, siis sen, jossa Nukku-Matti pöristelee autollaan… Kukapa olisi : esittänyt herkemmin laulut Päivänsäde ja menninkäinen, Kulkuri ja joutsen tai Isoisän olkihattu. Hänen viimeiseksi levytyksekseen jäi enteellisesti Reino Markkulan laulu En päivääkään antaisi pois. Tapsan lähtö oli traaginen. Hän liukastui Tikkurilan uimahallissa 1979 lyöden päänsä kohtalokkain seurauksin. Aivoverenvuotoa ei heti havaittu.
Meinasi tulla itku silmään kun katselin äskettäin TV:n suurta urheilugaalaa. Yllättäen siinä oli varttitunnin mittainen osio 100 vuotta täyttävästä legendasta. Oli Lontoon huippuhetket sekä katkelmia hänen taipaleeltaan sekä niistä 25 elokuvasta, joissa hän ehti näytellä. Gaalassa häntä edusti upea Leena-tytär.
Tapsaa luonnehti mielestäni loistavasti erään tuttavaperheen tytär, joka oli tavannut Tapsan lapsena: – Oli siinä uskomaton aikuinen. Niin jutteli pienelle lapselle kuin kaverilleen ja oli luonnollinen. Herran jestas, mikä karisma siinä ihmisessä oli.
Niin oli.
Heikki Majava
Tapio Rautavaaran urheilusaavutukset:
Keihäänheiton TUL:n mestaruudet 1934, 1935, 1936, 1943, 1947, 1948 ja 1949.
Keihäänheiton Suomen mestaruudet 1944, 1945, 1947, 1948 ja 1949 Olympiakultaa Lontoossa 1948, hopeaa Antwerpenin työläis-olympialaisissa 1937.
Jousiammunnan Suomen mestaruus 1955, jousiammunnan maailmanmestaruus joukkuekilvassa 1958