Metsäkaartiin – Pääkirjoitus
Kestävyysvaje, verojen kiristyminen, työttömyys, tuottavuus, työaikojen pidennys… Mitä vielä? Hallitus uhkailee kansalaisia kestämättömällä tilanteella ja kaikkien pitäisi osallistua jonkinlaisiin talkoisiin: maksaa enemmän veroja, tehdä pidempää päivää ja uraa, luopua työttömyystuista ja sosiaalisista etuuksista. Entä jos ei ole mistä ottaa tai antaa? Entä jos ei ole töitä? Poliittinen jargon tuntuu joskus niin epämääräiseltä, että normaali ihminen ei ymmärrä siitä mitään.
Olen itse ollut yrittäjä vuodesta 1997. Tein vuosia töitä lähes kellon ympäri, välillä öisinkin. Olen maksanut veroja, työllistänyt ihmisiä, jotta yritykseni kasvaisi, jotta saisin mammonaa ja gloriaa, jotta perheelläni olisi hyvä olla, jotta olisin tyytyväinen saavutuksiini, jotta tuntisin hankkineeni ja antaneeni jotain, jotta koulutukseni ei olisi mennyt hukkaan, jotta suunnitelmani pitäisivät… STOP!
Tunnit eivät riittäneet, ajoin itseni loppuun, velkaannuin, yritykseni kaatui, tuli avioero, elämältä katosi pohja. Koko elämänkatsomukseni joutui syvään kriisiin. Onko Suomi ajamassa itseään loppuun, yrittävätkö poliitikot roikkua jossain, mikä on jo lopullisesti umpikujassa?
Ei, ei elämä lopu tähän. Se jatkuu, vain hieman erilaisempana, eri arvoilla ja eri päämäärillä. Tärkein itseisarvo ihmiselle on onni. Onni voi syntyä useita eri reittejä ja sitä voidaan ammentaa monista lähteistä. Kestävin onni syntyy pienistä puroista, pikkuriikkisistä nautinnoista, ei jättimäisistä. Mitä suurempi onneatuottavien asioiden puro, sitä vaikeampi sitä on muuttaa. Talous ja työpaikka voivat mennä, mutta ihminen voi silti olla onnellinen. Työ ei ole itseisarvo, itsensä uhraaminen jonkin yrityksen tai maankaan vuoksi ei ole elämässä tärkeintä.
Eli mikä on tärkeää? Tyytyväisyys omaan itseen ja olemiseen. Täydestä kaivosta on helppo ammentaa myös muille. Revi itsesi ylös sängystä, pidä työstä vapaata, liiku ja harrasta, elä. Avaa ovi luontoon tai liikuntaan. Tunne kuinka sydämesi lyö ilorasituksesta eikä stressirasituksesta. Muutoksen ei tarvitse olla maailmaamullistava. Riittää, että otat itsellesi kaikesta muusta poisrepäistyä aikaa muutaman tunnin viikossa, pari extraviikkoa vuodessa, pistät puhelimen kiinni, et välitä talousmaailmasta.
Liikuntaharrastuksen ei tarvitse olla kallis. Sillä ei tarvitse olla vaativaa päämäärää eikä sen tarvitse perustua kilpailuun. Rima asetetaan vain itselle ja oman hyvinvoinnin mukaan. Varusteilla ja kalliilla harrastuksilla leveily on typerää. Kaarelankin alueella on useita mahdollisuuksia erilaisten edullisten liikuntamuotojen harrastamiseen. Tässäkin lehdessä kerromme Kannelmäen voimistelijoiden toiminnasta. Alueella on myös useita kuntosaleja ja hienot ulkoilualueet.
Oma henkireikäni on vaeltaminen ja kävely. Kävelen aina, kun paine alkaa puristaa rintaa. Kun ahdistaa, pakkaan rinkkani ja painun metsään. Haistatan pitkät rahahuolille, työpaineille ja kestävyysvajeelle. Tuottaminen ja jatkuva kulutus eivät ole oleellisia asioita, vaan terveys ja hyvä olo. En laske paljonko olen kuluttanut rahaa vapaa-aikaani, koska se ei parhaimmillaan maksa mitään. Olen sen sijaan ylpeä, että olen laskenut kävelleeni viimeisten neljän vuoden aikana yli 2000 kilometria ja kuluttaneeni sen aikana pitkälti yli 200 000 kaloria. Kroppa ja mieli kiittävät; henkinen pankkini on pullollaan valuuttaa, jota ei voi rahalla ostaa.
Tämän lehden ilmestyttyä lähden tuoreen aviovaimoni kanssa Pohjois-Karjalan takametsiin viikoksi. Nukumme metsässä teltassa ja laavuissa, kymmenien kilometrien päässä lähimmistä palveluista, 700 grammaa ruokaa turvanamme per henki/päivä. En välitä pätkääkään, mistä hallitus leikkaa tai paljonko veroja korotetaan. Pärjäämme hyvin pienellä ja olen silti äärimmäisen tyytyväinen.
Jauri Varvikko, päätoimittaja