Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Pikkupoikana kävin katsomassa Errol Flynnin leffan Robin Hood. Olihan huikea kokemus. Sherwoodin iloiset veijarit sovelsivat lakia oman tulkintansa mukaan, ryöväsivät rikkailta ja antoivat köyhille. Siis päinvastoin, mitä nykyhallitukset tekevät. Elokuva oli värillinen, se lisäsi todellisuuden tuntua. Onnistuneen keikan jälkeen kaverukset kestitsivät itseään metsässä sinne rakennetun pitkän pöydän ääressä. Paistia syötiin ja viiniä juotiin ja sitten laulettiin. Ihastuin varsinkin siihen viiniin, se oli kauniin punaista ja maistui varmaan tosi hyvältä.

Niinpä kotiin tultuani halusin kaakaon sijaan lasillisen viiniä. Selitin, mistä tämä outo pyyntö johtui. Koska meillä sattui olemaan karahvissa punaviiniä, niin isovanhempani kaatoivat minulle hymy naamallaan fingerporillisen tätä ihanaa nektaria. Mutta voi murheen päivää. Olikohan aine pilaantunutta? Tuskin olin pienen kulauksen suuhuni saanut, niin jouduin yökkien sen välittömästi pois sylkemään. Se oli kauhean pahaa, ihan kuin jotain myrkkyä. Sherwoodin veijarit olivat minua törkeästi pettäneet.

Viesti meni kerrasta perille. Tapahtumasta alkaen olen inhonnut kaikkia viinejä enkä ole niitä juonut. Suhtaudun suurella varauksella ihmisiin, jotka kertovat nauttivansa viinin juonnista. Teeskentelijöitä taitavat olla.

No kyllä niitä viinien lisäksi muitakin ällöttäviä juomia löytyy, tässäpä muutamia: Olut on mielestäni kamalan makuista ja sopii jonkinlaiseksi diureetiksi ja laksatiiviksi.

Pomeranssiviina, etenkin taskulämpimänä on hirveää. Olen nauttinut (ehkä väärä ilmaisu) sitä yhden ainoan kerran, keväällä 1959 Simpeleellä Jaska Uimosen taksin takapenkillä. Kulaus kesti sisälläni arviolta viisi sekuntia. Yök.

Katajanmarjaviina oli myös pahaa. Tuli nautittua sitäkin kulauksen verran kesällä 1957 Imatralla kaverini isältään böllimästä pullosta. Sisällä kesto samaten muutamia sekunteja.
Noiden kokemusten jälkeen en ole voinut juoda mitään noista juomista. En myöskään giniä sellaisenaan enkä lonkerona.

Katajanmarjan maku tuntuu puistattavana niissäkin. Etova tuoksu estää myös konjakin juonnin. Inho pohjautuu Vappuun 1958. Olin hankkinut tuolloin pullon yhden tähden jallua liikemies Kyösti B:ltä. Juontiyritys päättyi elämänikäiseen inhoon sekä yhden tähden jallua että kaikenlaisia konjakkeja kohtaan. Samaa myrkkyä ne mielestäni kaikki ovat. Viskistä on turha edes puhua. Jo pelkkä sana yököttää. Pidänkin viskinjuojia suurina teeskentelijöinä.

Ykkösinhokkini on kuitenkin juoma nimeltä Riga balsam. Join sitä erehdyksessä yhdellä kulauksella juomalasillisen, kun olin luullut sitä kokikseksi. Tämä tapahtui Riikassa kesällä 1973. Lasi oli laitettu täytettynä ruokakattauksen yhteyteen.

Saattaisi tähän listaan vielä muitakin inhottavia juomia tulla, nämä noin esimerkeiksi. Hyvää asiassa on se, että olen saanut näillä kokemuksilla itselleni elinikäisen aversio- eli inhotushoidon.

No kelpaakos minulle nyt sitten yhtään mikään? Jo vain, kelpaa.

Vuosikymmeniä kestäneiden kokeilujen perusteella, yrityksen ja erehdyksen kautta, olen kelpuuttanut kaksi tuotetta: Jägermeister eli Jekku. Se on napattava jääkylmänä ja heti perään runsaasti myöskin kylmää vettä. Sitten on vielä Kossu ja votka. Nämä molemmat tulee blandata runsaalla spritellä, kokiksella, puolukka- ja karpalomehulla. Blandista tulee olla niin paljon, ettei brenkku maistu lainkaan.

No kun se näin vaikeaa on, miksi ylipäätään tarvitsee mitään juoda? No siksi, että olen selvin päin aivan toivottoman arka ja aikaansaamaton ihminen. En osaa tai uskalla seurustella luontevasti vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tästä syystä en ole koskaan edes opetellut tanssimaan. Vaan kylläpä tähänkin arkuuteen lääke löytyi. Muutama kossu naamaan niin johan alkaa tapahtua. Juttu luistaa, puujalkavitsit sinkoilevat, karaoke luistaa kuten torvisoittokin. Muutun eri ihmiseksi, sellaiseksi jollainen haluaisin aina olla.

Kaltaisiani ihmisiä on koko Suomen väestöstä noin 96 prosenttia. Se kuuluu luontaiseen perimäämme. Alkoholi sopii lääkkeenä otettavaksi ehkä noin viidelle miljoonalle suomalaiselle. Lopuille se on kuitenkin myrkkyä. Kukaan ei tiedä kokeilematta mitä vaikutusta siitä hänelle on. Runsaasta alkoholin nauttimisesta seuraa aina ja vääjäämättömästi ankara krapula, taudeista kauhein.

Pohmelo on kuitenkin otettava ansaittuna rangaistuksena, sitä ei saa alkaa parantelemaan. Parantelu on tiettävästi vaikeaa, kellosepän tarkkuutta vaativaa puuhaa, joka useimmilta epäonnistuu. Tuolloin niin sanotusti mopo karkaa.

Siis, krapula on kärsimällä kärsittävä. Uskokaa minua, vanhempaa ukkoa. Mie tiijjän.

 

Heikki Majava