Mummoja tunnelissa – Majavan matkassa
Ennen vanhaan koulujen alkaessa saimme kirjoittaa aineen siitä, mitä olimme lomallamme puuhailleet. Usein annettiin myös valmis aihe kuten – Suurin saamani kala tai – Jännittävin kesämuistoni. Lapsuudessahan aina tapahtui jotain kivaa ja mieleen painuvaa. Miten lie nykyisin, kun kakarat näyttävät raplaavan kännyköitään? Jääkö siinä enää aikaa muuhun kokemiseen?
No, omassa kesässäni ei ole paljoakaan kerrottavaa, tässä sitä on pyöritty kädet selän takana samaa ympyrää ostarin ympäri. Kapakoiden ”apinatarhoissa” on tullut istuskeltua säiden salliessa Harvoin sitäkin, kun säät ovat olleet kovin kurjat.
Mutta sittenpä vanha ystäväni Pekka soitti eräänä päivänä ja kertoi minulle mahtavasta paikasta nimeltä ”Mummotunneli”. Se on Vanhan kauppakujan pätkä Aleksin ja Espan välissä. Onhan se jossakin muodossa aiemminkin ollut, vaan nyt se on noussut uuteen kukoistukseen median suitsutuksen myötä. Mitäpä sitä vaan täällä Kannelmäessä kärvistelee, siispä matkaan.
Paikalle tullessani piti oikein silmiä hieraista, mitään tällaista en ollut osannut odottaa. Uutiskatsauksissa on ollut kuvia veneistä joilla pakolaiset tulevat Afrikasta Välimeren yli Eurooppaan. Siis päitä päiden vieressä eikä lainkaan liikkumatilaa. Sama oli tunnelma Mummotunnelissakin. Siellä ei päässyt eteen- eikä taaksepäin, oltiin kuin sillit suolassa, kuten ennen sanottiin. Juomatiskille pääsy oli nykykielen mukaan haasteellista, napit siinä takista irtosivat. Kossuspraitti maksoi kymmenen euroa, ei siis kovin halpaa. Laskeskelin, että juttukuntoon pääsemiseen minulta olisi kulunut 120-150 euroa, ujo ja arka kun olen. Siis tämä olisi ollut mahdollista olettaen, että olisin tiskille asti päässyt. Olisinko päässyt enää ulos ihmisten ilmoille moisen voimailun jälkeen? Ei, paniikki iski ja läksin suin päin ulos kohden turvallista Kannelmäkeä, jossa ei niin hirveää tungosta ole. Kukin tekee tietysti sitä, mitä itse haluaa. Jos tykkää mökästä ja melusta, niin mikäpä siinä.
Saattaa johtua elämäntilanteestani, että välttelen kaikenlaisia yleisötapahtumia, joissa on meteliä. Tykkään hiljaisista, meluttomista paikoista joissa ei hiki virtaa ja korvat soi. Ihannepaikkani on sellainen, jossa voi puhua ja kuulla pöytätoverin puheen. Mikä siinä on ravintoloitsijalle niin vaikeaa, että täytyy suoltaa torven täydeltä kaikenlaista roskamökää ihmisten kiusaksi.
Olen huomannut ihmisten äänestävän jaloillaan kun he joutuvat tahtomattaan moisen pahoinpitelyn kohteeksi, sitähän se äänisaasta korville on. Olen tietysti huomannut, että mökä ei kaikkia häiritse, osa jopa pyytää meteliä kovemmalle.
Siis vielä siihen ihannepaikkaan. Siellä soi korkeintaan hyvä, juuri ja juuri kuuluva taustamusiikki vaikkapa Radio Nostalgia. Paikassa saa laulaa myöhemmin karaokea kun se into iskee. Listan tulee olla hyvä, siispä siellä tulee olla Olavi Virtaa, Topi Sorsakoskea, Juice Leskistä, Irwiniä, Reijo Kalliota, Reijo Taipaletta, Kari Tapiota, Frank Sinatraa ja tietenkin Elvistä. Sellainen paikka on onneni täyttymä. Ei ole kovin mahdottomat tarpeet.
Sitä Mummotunnelia jäin edelleen ihmettelemään. Paikka edustaa kaikkea sitä, mitä ainakin tällä hetkellä kaihdan. Tiedän, etten ole välttämättä oikeassa, mutta kuitenkin.
Onko käynti ko. paikassa ja vastaavissa vaivansa arvoista. Onko kyseessä jonkinlainen ylimainostettu hölmö ilmiö? Onko joku ihan oikeasti valmis maksamaan yhden illan kärsimyksestä halvan etelänmatkan verran? En ainakaan itse ole.
Sellainenkin asia tuli mieleeni, että ei Suomessa sittenkään kovin huonosti mene. Aikuisten laadukkaista kontaktipaikoista on huutava puute. Luulisin, että ravintoloitsijoiden tulisi käsittää tämä. Palvelutalojen keskiviikkotanssit pullistelevat väkeä. Keskustassa järjestettävä Plus 50- disko on kuin nuijalla lyöty kalliista hinnoista huolimatta. Seniorikansa kaipaa aktiviteetteja Rahaa tuntuu olevan, aikaa ja innostusta niin ikään. Eiväy kaikki eläkeläisetkään ainoastaan bingoa ja seuraleikkejä kaipaa. Kannelmäessäkin on ainakin kerran vuodessa käynyt eläkeläisbändi soittamassa. Siinä on sitä jotain, mitä ainakin itse kaipaan Tanssimaan en ole koskaan opetellut enkä opettele, se ei ole mielestäni miehekästä touhua.
Heikki Majava