Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Joulu tulla jolkottaa, se on saletti, mutta minkälainen joulu? En usko olevani ainoa, jonka mieleen on tänä vuonna noussut vanha, perinteinen joulu maaseudulla. En tosin ole kaupunkilaispoikana viettänyt yhtään joulua maatilalla, mutta muistissa on useita jouluja niin vanhempieni kuin isovanhempieni mökeiltä Karkkilasta ja Joutsasta. Nuo joulut ovat jääneet mieleeni lämpiminä ja rakkaina, jotenkin idyllisinä.

Molemmat aikuisuuden kynnyksellä olevat poikani haluavat käydä aattona tapaamassa myös äitinsä vanhempia, ainakin turvaetäsyydeltä, joten emme tänäkään vuonna mene jouluksi mökille, mutta heti tapaninpäivänä pakenemme, ainakin minä vaimoni kanssa. Tarkoituksena on viettää joulua koko viikko aina uudenvuoden aattoa myöten.

Kaupunkijoulu saa jälleen jäädä krääsäjouluksi. Muovimaskit, muovikuusi, muovikoristeet, muovilahjat, muovivalot, ledien loiste pihalla… Kävin poikani kanssa kaupoilla katsomassa potentiaalisia lahjoja. En innostunut yhtään. Kaupoissa ei ole yhtään mitään… Siis ei mitään uutta. Kaikki samaa krääsää. Onko kulutusjuhla-aika pysähtynyt viime vuosikymmenelle?

Samat suklaat, karkit, pelit, legopalikat, tekniikka, puhelimet, urheiluvälineet, vaatteet ja hilavitkuttimet kuin ennenkin, vain pienellä päivityksellä ja hinnankorotuksella. Niin tylsää! Nuorempi poikani hermostui, kun en heti sanonut joo kahdensadan euron lahjatoiveille, joiden tiedän päätyvän lähes käyttämättöminä kaappiin.

En. En oikeasti tarvitse mitään kaupallista. Noh, ehkä uusia vaatteita, mutta ne voi ostaa sitten alennusmyynneistä joulun jälkeen. Joulupöytä on se mitä kaipaan, kuten joka vuosi. Sen lisäksi kaipaan hiljaisuutta, kiireettömyyttä, rauhaa, luontoa, puulämmitteistä saunaa, lunta… Puu-uunin lämpöä, takan loimua, omasta metsästä haetun kuusen tuoksua, mökin vintiltä kaivettuja vuosikymmeniä vanhoja koristeita, villasukkia, kynttilänvaloa, ulkotulia, vedenkantoa avannosta, joulusahtia…

Korona ja muut ahdistavat tekijät pysykööt kaupungissa. Joudun ehkä nöyrtymään kauralyhteen verran ja ostamaan sen Tokmannilta, jos ei satu olemaan loppu. En myös pysty estämän ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mutta eletään toivossa, että tänä vuonna olisi jouluna lunta. Ainakin Helsinkiä pohjoisemmassa.

Tiesittekö, ettei suomalaisessa joulupöydässä syöty 100 vuotta sitten kinkkua? Sikatalous oli tuolloin lapsenkengissä ja sianliha tuli pääasiassa omasta taloudesta. Sian ylläpito oli kallista, joten jos sellainen pientilalla oli, tapettiin se yleensä jo syksyllä, sillä kotieläimille oli talveksi varattu vain vähän lämmintä tilaa ja rehua. Joulupöydän kunkku oli kinkun sijaan lammas ja kala.

Koska pyrin nykyään käyttämään hyväkseni lähituotantoa, tulee kaupungissa olemaan joulupöydässä mökiltä tuomani savustettu kalkkuna. Maalla pöytään nousee mökkinaapurini kasvattamaa lampaanlapaa ja kirjolohta. Kypsytän lampaan pitkään, jotta se on mahdollisimman pehmeää, ylikypsää. En sulje pois kinkun mahdollisuutta, mutta se saa olla sitten uudenvuodenaaton ruoka. Toiveeni on löytää joulun jälkeen halpa kinkku. Joskus niitä saa alennuksesta euron kilo. Silloin kannattaa pakkaseen varata myös juhannuskinkku.

Toivotaan, että ensi vuonna korona on menneen talven lumia. Tämä vuosi on ollut yrittäjiä ja riskiryhmäläisiä kohtaan todella epäreilu. Taloudelliset seuraukset ovat pitkäaikaisia. Epidemian hyväksi on luettava, että monella elämän arvojärjestys on muuttunut. Omassa kuplassa eläessä voi hitusen ymmärtää entisten korpimaiden elämää. Nyt perheet ovat pieniä, toisin kuin ennen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jouluajan pitäisi olla valotonta ja ilman toivoa. Aina on valoa, pimeimmässä mökissäkin. Se pitää vain huomata.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, itse kullekin! Ensi vuonna nähdään taas.

Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi