Pääkirjoitus – Keitetty ihminen
Uusi jouluruoka? Ei, vaan sanonta, joka liittyy elämänkokemukseemme, kovuuteemme ja siihen, miten empaattisia ja ymmärtäväisiä olemme eri ikäkausina. Paljon elämänkoulua käyneitä ja erilaisia asioita nähneitä kutsutaan ’monissa liemissä keitetyiksi’. Puhutaan kokemuksesta viisastumisesta. Emme siis pysy samanlaisina läpi elämän, vaan muutumme kokemuksemme karttuessa.
Olemme yleensä nuorina idealistisempia, toiveikkaampia ja impulsiivisempia. Vanhempina muutumme pragmaattisemmiksi, mietiskelevimmiksi ja sarkastisemmiksi. Riippuu hyvin paljon elämänkoukeroistamme, miten positiivisesti tai negatiivisesti asioihin eri aikakausina suhtaudumme. Saatamme myös jumiutua poteroihimme makaamaan.
Muutokset ovat meissä jokaisessa erilaisia. Toiset säilyttävät nuoruuden uskonsa, toiset menettävät sen. Kuljemme poliittisella ja yhteiskunnallisella mielipidekartalla suuntaan ja toiseen kokemusmaailmamme mukana. Myös persoonallamme on merkitystä. Sanotaan, että ihminen on psykososiaalinen ja -fyysinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät fyysinen, psyykkinen ja henkinen terveys. Tähän asiaan vaikuttavat mm. työ, stressi, päihteet, sosiaaliset suhteet ja taidot ja niiden keskinäinen kuormitus.
Jos joudumme kovan paineen alle, kestokykyämme koetellaan. Kestämme painetta eri tavoin. Erilaiset prässit elämämme aikana muuttavat meitä ihmisinä. Yhteiskunnallinen sijoittumisemme määrää tätä kulkua. Yksinkertainen, muuttumaton elämä ja työ eivät pakota meitä muutoksiin. Kriisit ja elämän heittelehtiminen saattavat opettaa meille elämänhallintaa ja oleellisia tavoitteita tai sitten murtaa meidät kokonaan.
Keräämme kokemusta myös liikkumalla ja tapaamalla erilaisia ihmisiä. Mitä enemmän joudumme olemaan esillä ja kommunikoimaan erilaisten ja eri alojen ihmisten kanssa, kokemuksemme karttuu. Nyky-yhteiskunnassa on suurta hyötyä kokeneisuuden tuomista taidoista ja erityisesti ulospäinsuuntautuvat ja sosiaalisesti osaavat ihmiset kykenevät tätä etua hyödyntämään. Heille portit avautuvat lähes automaattisesti, vaikkakin julkisen minän hallinta on ensiarvoisen tärkeää.
Olen itse kulkenut pitkän matkan idealistisesta suuriin positiivisiin muutoksiin uskovasta liberaalista vakavaksi kaiken kyseenalaistavaksi konservatiiviksi. Eurooppalaisessa arvokirjossa sijoitun yhä vasemmistoliberaaliblokkiin. Ilkeäsieluinen voisi kutsua minua kyynikoksi vaikkakin tunnustaudun yhä välittäväksi pessimistiksi. Uskon, että kuljemme niin suuressa globaalissa muutosvirrassa, ettei yksikään puolue kykene muuttamaan suuntaamme konkreettisesti. Olemme sidottuja virran kulkunopeuteen ja voimme vain joko luovia tai laskea päätäpahkaa.
En luota poliittisiin liikkeisiin, sillä pitkässä juoksussa idealistiset äärihankkeet ovat kyenneet tuottamaan yhteiskunnalle ja ihmisille paljon pahoinvointia. Yksilöiden tuska on tietysti eri sarjassa kuin koko yhteiskunnan kukoistus. Poliitikot vaativat meiltä jatkuvia uhrauksia ja muutoskykyä. Mihin olemme matkalla ja kenelle rakennamme tätä mielikuvituspalapeliä? Onko kiitollisuuteni mitta terveydenhuollon hinnassa? Poliittiset näkemykset on rakennettu ihmisiin luonnon kautta, ne eivät ole puolueiden keksimiä juttuja tai heidän omaisuuttaan.
Politiikka on valtapeliä. Jokainen meistä sijoittuu poliittisella kartalla jonnekin. Liberaalien mielestä konservatiivit ovat väärässä ja päinvastoin. Osapuolet eivät halua tunnustaa, että kumpiakin tarvitaan. Yhteiskuntamme jakautuminen kahteen tiukasti eri tavoin ajattelevaan leiriin on huolestuttava piirre. Uusi hallitus edustaa kaikessa näyttävässä nuoruudessaan ja kokemattomuudessaan toista ääripäätä. Sellaisella politiikalla ei pitkälle pötkitä. Keittämisaika on ollut liian lyhyt.
Uskon sinänsä nuoruuden voimaan, kun on vielä syvä luottamus siihen, että maailmaa voidaan muuttaa. Arvostan uutta pääministeriä ja hänen kollegoitaan tässä asiassa. Puolueiden sukupolvenvaihdokset ovat tarpeellisia. En vain ole varma, onko puolueidemme henkinen taso ylipäätään oikealla mallilla, sillä niissä eletään eri tilassa kuin kansan keskuudessa. Jostain syystä puolueissa on mielikuvilla suurempi merkitys kuin konkreettisilla toimilla. Lähtökohdat ovat itsekeskeisiä, eivätkä eroa sinänsä säätyajattelusta.
Puolueissa ei ole tapahtunut kokemuksen tuottamaa muutosta. Itsekritiikki on heikkoa ja liikkumavara vähäistä. Poikkeavat, älykkäätkin näkemykset, lyödään primitiivisen koheesion takia heti alas. Vanhasta ajattelusta irrottautumiskyvyttömien vanhojen partojen tilalle nousee heitä matkivia ja samoja mantroja toistavia näennäiskyvykkäitä poliittisia broilereita. Eliittimme on koteloitunut näpertelemään ja sitä sementtiä on rikkomassa vain yksi populistinen puolue.
Järjestelmämme on hyvinvointivaltion rapistumisen mukana kriisiytymässä, sillä se ei arvosäätyineen vastaa enää todellisuutta. Kuka toisi uusia näkemyksiä tilalle?
Vai olenko itse ylikypsä…? Paras kai siirtyä kinkun paistoon… Hyvää joulua kaikille!
Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi