Pääkirjoitus – Lisää vapaata – mitä se sitten onkaan…
Vapaa-aika tarkoittaa ansiotyön tai päätoimen ulkopuolista, rentoutumiseen ja virkistäytymiseen käytettävää aikaa. Se on aikaa jolloin harrastamme, lomailemme ja seurustelemme. Joillekin se on löhöämistä, syömistä, lukemista, nukkumista ja fyysisten voimien keräämistä, toisille urheilemista, kalastusta, luonnossa liikkumista ja aivojen narikkaan heittämistä tai vastavuoroisesti syvällistä mietiskelyä.
Vapaa-aikaa ei käsitetä samoin kaikissa maissa, sillä olemme tottuneet eripituisiin lomiin. Englanniksi vapaa-aikaa kuvataankin sanalla ’leisure’ – hyväksytty joutenolo. Suomessa lomat ovat pitkiä ja niiden aikana ehtii tehdä yhtä ja toista. Sana ’loma’ tarkoittaa ’väliä’, ’rakoa’.
Aiemmin vapaa-aika on aina liittynyt töistä pois oloon ja se on ollut harvinaista, sillä ihmiset ovat läpi lähihistorian tehneet töitä kaikkina viikonpäivinä. Maatalous ei ole mahdollistanut vapaiden tai ainakaan lomien pitoa. Myös teollisuudessa työviikon pituus oli aiemmin kuusi päivää. Seitsemäntenä ei yleensä levätty, vaan silloin tehtiin kotitöitä. Hyväksytty joutenolo on hyvin nuorta perua. Se oli ennen pelkästään yläluokan oikeus ja siihen tarvittiin rahan lisäksi asema. Lomalle, etenkin ulkomaille, pystyivät matkustamaan vain aateliset.
Nykyään vapaa-aika ei välttämättä ole omaehtoista, vaan työn puutteesta johtuvaa. Siinä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä kivikautisissa keräilijäyhteisöissä vapaa-aikaa on ollut ilmeisen paljon. Työ on liittynyt pääosin ruoanhankintaan ja majoituksen paranteluun. Jos kumpikin asia oli reilassa, levättiin.
Miksi hallituksemme sitten ajaa aktiivimallia? En voi olla ajattelematta uskonnollista puritanismia, jota pääministerimme edustaa. Aktiivimalli haisee kontrollille, moraaliselle vaatimukselle olla valmiudessa tai ainakin näytellä yhteiskunnan uskollista soturia. Se heijastelee kilpailua, kasvua, rahaa ja ruoskaa. Niitä asioita, mitä kasvuyhteiskunnat vaativat. Mutta olemmeko enää kasvava yhteiskunta? Tarvitseeko ilmastonmuutoksen uhkaama maailma kasvua ja kilpailua?
Runsas vapaa-aika on historiallisesti kuvastanut yhteiskunnan huipentumaa. Kun yhteiskunta saavuttaa yltäkylläisyyden tilan, ei sen kaikkia jäseniä tarvita työntekoon, vaan osa voi kuluttaa aikansa haluamiensa askareiden parissa: maalaten, mietiskellen, kirjoitellen, urheillen, keskustellen, mielipiteitä ja näkemyksiä vaihdellen. Koko länsimainen filosofia on rakentunut ja syntynyt vapaa-ajan kautta. Ellei kreikkalaisilla filosofeilla ja taiteilijoilla olisi ollut aikaa käytettävissä, ei meilllä myöskään olisi elämää suurempia ajatusmalleja, korkeakulttuuria ja nykyisenlaista yhteiskuntaa.
Tältä pohjalta Sipilä tuntuu täydeltä nuijalta. Miksi raataa tai istua valmiudessa, jos voi tuottaa jotain elämää suurempaa? Suuret yhteiskunnalliset saavutukset syntyvät henkisen kasvun kautta ja niiden taustalla ei ole vaatimuksia, vaan vapaa tahto ja mielekäs elämä. Vapaa ei tarkoita sitä, että ei tehdä mitään tai että tuhlataan kaikki raha ryyppäämiseen ja mässäilyyn. Se tarkoittaa kohtalaisia mielen, ruumiin ja liikunnan nautintoja, joiden seurauksena aivot lepäävät aktivoituakseen tuottamaan jotain uutta.
Mikä on Suomen kansalaisen tärkein tehtävä? Tuottaa veroja julkisen sektorin alijäämän paikkaamiseksi? Ei, vaan tehdä auringonlaskun maastamme miellyttävä paikka elää. Suomea ei saada nousuun hampaat irvessä. Olemme huipulla ja edessä on lasku. Toivottavasti pitkä ja leppoisa. Se tarkoittaa entistä enemmän vapaa-aikaa, joka pitää pyrkiä käyttämään järkevästi ja mielekkäästi, tulevaa suunnitellen ja rakentaen.
Huonona puolena on tietysti se, että vähenevillä ansiotuloilla ja työpaikoilla emme voi vaatia itsellemme nykyisenkaltaista julkista ylläpitoa. Voimme kuitenkin tehdä monta asiaa oman ja läheisiemme hyvinvoinnin parantamiseksi ja turvaamiseksi. Individualistinen yhteiskunta tarkoittaa sitä, että kannamme myös yksilöllisen vastuun itsestämme, aina ruoantuotantoa myöten. Jos yhteiskunta haluaa yksilöiden lojaliteettia, pitää sen vastavuoroisesti maksaa tuesta erinäisin maksuttomin palveluin. Ja jos yhteiskunta ei kykene heikoista huolta kantamaan, pitää meidän kaikkien kantaa heistä huolta, yhteisesti.
Ehkäpä vapaa-ajasta on tulossa meidän uusi vastikkeeton työmme…?
Jauri Varvikko,
jauri.varvikko@eepinen.fi