Reilua vai epäreilua? – Toisinajattelija
Margaret Atwoodin kirja Velka ja vaurauden varjopuoli on antaa reiluuden käsitteeseen uutta näkökulmaa. Olen aikaisemmin ajatellut että reiluus ja oikeudenmukaisuus olisivat jotain ihmisten väliseen käyttäytymiseen liittyviä yläkäsitteitä, mutta näin ei taidakaan olla.
Jopa susilauman alfa-uros joutuu ottamaan huomioon, että saalis jaetaan, ei tasaosiin, mutta kuitenkin niin, että kaikki lauman jäsenet saavat jotakin. Jos näin ei olisi, alfa-uroksella olisi pian entinen lauma.
Kapusiiniapinoilla tehtyjen kokeiden tuloksena huomattiin, että jos palkkio ei ollut sama kaikille apinoille samasta työstä, vähemmälle jääneet asian huomattuaan yksinkertaisesti lopettivat leikin.
Toisessa kokeessa, mikäli apua tarvinnut simpanssi ei jakanut saalista, ei apua herunut kaverilta seuraavalla kerralla.
Ihmisten väliset suhteet ovat niin monimutkaisia, ettei reiluus aina näy pykälien alta, silti pykäliä noudatetaan. Pitkässä juoksussa lailliset olot toivon mukaan kuitenkin hyvittävät muutamat monimutkaisessa systeemissä sattuvat epäreiluudet.
Viimeaikaiset temppuilut verotuksessa saavat kuitenkin ajattelemaan, onkohan reiluuden käsite unohtunut jo kokonaan.
Autojen romutuspalkkio edellyttää, että sinulla olisi oltava yli kymmenen vuoden ikäinen auto. Ikäraja on täysin sattumanvarainen, kun yli 20 vuotta vanha auto saattaa olla aivan kunnossa. Ikävintä kuitenkin on, että veronmaksajien rahoja tuhlataan aivan säädyttömästi ulkomaisten uusien autojen myynninedistämiseen. Normaalisti yli kymmenen vuoden ikäistä autoa käyttävä ostaisi toisen käytetyn.
Veneverotuksen suhteen tulemme näkemään mielenkiintoisia ratkaisuja. Suuri osa veneistä on muu-muu-veneitä, joita ei voi merkkien perusteella arvottaa. Monet veneet ovat 70-80-luvuilta, joten ne voivat olla hyvässä tai huonossa kunnossa, arvokkaita, ainakin käyttöarvoltaan tai melkein arvottomia. Pituus on heikko mittari, kun vene voi olla hyvinkin kapea ja kevyt, tai samaan pituuteen oikea valtameriristeilijä. Aikooko valtio siis kouluttaa pyöriäistarkkailijoiden lisäksi myös venearvioijia? Tästä tulee vielä huvittavaa…ja varmasti epäreilua.
Vanhoissa ratkaisuissa olisi jo kestämistä. Onko reilua, että uudessa asunnossa on veroa 43%, kun asunto on välttämätön? Ja vanhojen asuntojen hinnat seuraavat uusien hintoja. Siis tällainen vero sen lisäksi, että ilmastonmuutoksen vastustaminen on ulkoistettu uusien asuntojen rakentajille, jokseenkin järjettömien, velvoittavien säädösten avulla. Onko ihme, jos uusia omakotitaloja ei enää juurikaan tehdä?
Kotitalousvähennys kohtelee ihanan epätasa-arvoisesti yrittäjiä. Jos työ tehdään tilaajan kotona, voi laskea hinnasta pois noin arvonlisäveron kokoisen alennuksen. Yrittäjän tiloissa tehtynä kulu 24% arvonlisäverosta rasittaa työpalkkiota koko voimalla. Rakennustyömaata ei tulevaksi kotitaloudeksi lasketa.
Verojen lisäksi lauman jäsenyys, eli yhteiskunnan jäsenkortti on alkanut maksaa entistä enemmän elinkeinojen sääntelyn kautta.
Entäpä verovarojen käyttö? Susiesimerkin mukaista verosaalista ei enää jaetakaan oman lauman kesken, vaan rahat lähetetään Kreikkaan, Brysseliin tai jaetaan maailman tuuliin. Pelastetaan pankkiireja, vaikka omassa maassa olisi suoranaisia nälkäänäkeviä. Ennen tuhlaus lisäsi rahan kiertoa yhteiskunnassa, mutta nyt raha vuotaa maaamme ulkopuolelle.
Ulkoa tulleisiin sovelletaan positiivista diskriminaatiota eli erityisetuja ja oman maan kansalaiset jäävät pyörimään byrokratian rattaisiin. Ikänsä työtä tehnyt eläkeläinen saa huonommat ansiot kuin eläkeläinen joka on siirtynyt eläkkeelle melkein heti lapsilisien tulon lakattua tai kuin sellainen joka on vasta saapunut maahan.
Reiluus puuttuu niin verojen keräämisestä kuin verosaaliin jakamisesta. Ja näihin järjestelmän legitiimisyys viime kädessä perustuu. Reiluuden puute aiheuttaa apatiaa, välinpitämättömyyttä ja yhteisvastuun tunteen katoamista. Pikkuisen varakkaammat menettelevät kapusiiniapinoiden tavoin ja muuttavat pois Suomesta, vaikkapa Portugaliin.
Esko Karinen