Särkyneitä unelmia – Majavan matkassa
Käsitykseni mukaan viime vuosi ei ollut sen paremmin kenenkään syytä tai ansiota. Näin vaan aika ajoin tapahtuu.
Kun Titanic tai höyrylaiva Kuru aikoinaan upposivat, niin tuomitsevat tahot katsoivat, että tapaukset johtuivat syntisestä elämästä, jota laivoilla vietettiin. Siellä juotiin viinaa ja pelattiin korttia vielä pahemmista asioista puhumattakaan.
Joo, niinhän ne syylliset löydettiin. On ihan tylsää, etten usko mihinkään yliluonnolliseen. Maksan toki kirkollisveroni mukisematta. Ehkäpä ajattelen sisimmässäni, että se on kuitenkin pieni kustannus, jos se taivaaseen pääsy jää siitä kiinni…
En ole antanut näiden koronavouhotusten juurikaan elämääni häiritä. Hieman omaatuntoani pistelee se, etten ole jaksanut myötäelää ja ottaa vakavasti näiden hysterisoitujen ihmisten paniikkia vaan olen jopa naureskellut heidän hädälleen…
Eiköhän se tästä ajan myötä asetu. Säilyttäkää nyt hyvät ystävät ne kuonokoppanne naftaliiniin säilöttyinä hattuaskissa tulevaa aaltoa varten.
Tässä pitäisi alkaa jotain nillittää vanhan ostarin tilanteesta Tulee mieleen vanha elokuva nimeltään Berliini vuonna 0 tai jotakin sellaista. Siinäkin maan tasalle pistetyn kaupungin raunioista alkoi versoa uutta elämää. Tällaista odotan itsekin. Lähes kaikki palvelut on ajettu alas, juurikaan mitään ei ole tullut tilalle. En syytä tästä ketään muuta kuin kaupunkia, joka on nähnyt aiheelliseksi jyrätä kaiken vanhan.
Ei tämä Helsinki mikään Bronx tai Hong Kong ole missä tilaa ei kerta kaikkiaan ole. Meillä on ja paljon onkin.
No, jokin asia tässä kuitenkin harmittaa erityisesti. Paikkakunnan olohuone, kansanravintola Unelma joutui sulkemaan ovensa vuodenvaihteessa. Kiitä ravintolan omistajaa, iranilaistaustaista Ebi Alborzuita, asiakkaiden kesken Abia kaikesta ystävyydestä ja mainiosta palvelusta. Unelma oli paikka, jossa asiakas viihtyi. Tunnelma oli leppoisa.
Mahdolliset räyhääjät löysivät itsensä oven ulkopuolelta varsin nopeasti. Abilla oli tosi tehokas ja ystävällinen henkilökunta. Hintataso oli kohtuullinen. Tämä on tärkeä pointti, emme me missään Kaivopuistossa asustele.
Toivon todella, että Abi löytää uudet tilat lähistöltä.
Unelmassa pystyi keskustelemaan koska siellä ei ollut useiden ravintoloiden harrastamaa sietämätöntä meteliä.
Toivon totisesti, ettei kenenkään tarvitse ottaa asiaa niin raskaasti kuten eräs ystäväni. Lähes itkuun purskahtaen hän kysyi lähinnä itseltään, että jumaliste, pitääkö tässä raittiiksi ryhtyä.
Ja edelleen, kun tässä toivomaan alettiin, olisi hyvä, jos Hammaskaari löytäisi uudet tilat, En pahastuisi, vaikka R-kioski palaisi takaisin, Kahvilaa kaivataan. Taksiasema takaisin.
Ilman palveluita ”uudesta uljaasta Kannelmäestä” vitsi, vitsi, muodostuu kolkko aavekaupunki, jossa tuuli ulvoo nurkissa ja pensaat lentelevät tuulen mukana lännen malliin.
Jonkin sortin Karjalan evakkona olen kyllä tottunut menetyksiin. Kaikki muuttuu, lauloi Four Cats aikoinaan, Georg Ots jatkoi että mihin suuntaan…
Huonoja muutoksia ei pidä hyväksyä, jos niihin vain voi vaikuttaa. Mahdottomalle ei mitään mahda.
No jos vielä toivoa saa, niin tykkäisin, että palattaisiin vanhoihin hyviin aikoihin ns. korrektiudessa, suvaitsevaisuudessa ja huumorin ymmärtämisessä. Kukaan ei nykyisin uskalla sanoa juuri mitään koska pelkää hyökkäystä näiden suvaitsevaisten taholta. On tässä aikoihin eletty, kun hauska mies PirkkaPekka Petelius joutui pyytelemään anteeksi vanhoja sketsejään. Älkäämme antako näiden kiilusilmäisten, älyllisesti keskinkertaisten ja täysin huumorintajuttomien ”suvaitsijoiden” terrorisoida itseämme. Itse asiassa he eivät ole lainkaan suvaitsevaisia. He ovat ahdaskatseisia, hurskastelevia, omahyväisiä, ja todella pirullisia ihmisiä.
Heikki Majava