Stadin kundi – Majavan matkassa
Minua alkaa huvittaa, kun tapaan oikean Stadin kundin. Kyllä tuntuu olevan jäppisellä asenne kohdallaan.
– Kato sen heti hiffaa, kuka on Stadist… Voi, kuinka älykästä…
Eipä silti, olen sitä minäkin joskus leveillyt stadilaisuudellani. Pikkukaverina en ensiksi älynnyt, että asiassa olisi jotakin merkillistä. Sota-ajan kakarana olin tullut syntyneeksi Helsingin Naistenklinikalla. Pari ensimmäistä vuottani asuin Munkassa, sitten alkoi loputtomalta tuntuva rengasmatka Tukholma-Lahti-Joutseno-Imatra… Tainionkosken alakansakoulussa opettaja kyseli meiltä kakaroilta että kuka on missäkin syntynyt. Kun kerroin että Helsingissä, niin jopas kävi kohahdus luokassa. – Oot sie syntynt Helsigiss, mikset sie oo mittää meil puhunt? Siihenpä loppui vaatimattomuuteni. Aloin itsekin ymmärtää, että jotakin erikoista helsinkiläisyydessä on.
Aloin opetella Stadin slangia ja upottelin sitä puheeseeni sopivassa määrin sanastoni karttuessa. Päätin jo tuolloin, että lähden paluumuuttajana stadiin heti, kun se on käytännössä mahdollista. Ensin inttiin, sitten skönelle ja sitten 19-vuotiaana haaveitteni onnelaan, Stadiin. Kivaa on ollut, oikea oli päätös. No, rehellisyyden nimissä on kerrottava näille oikeille Stadin kundeille, jotka eivät ole koskaan muualla asuneet, että kyllä siellä Imatralla oli jo silloin asvaltoidut kadut, sähkövalo ja skitikset toimivat vedellä. Lehmänläjiäkään ei tarvinnut kadulla varoa, ei siis niin böndehommaa kuin luulisi.
Linnanmäellä ja Korkeasaaressa olin jo käynyt luokkaretkellä, ne olivat tuttuja. Olin käynyt katselemassa Helsingin olympialaisia vuonna 1952, siinäpä oli myös kehuskelun aihe. Ruotsissa olin syönyt banaaneja ja mums-mumsseja, siis eräänlaisia suklaavaahtopallosia joita sittemmin Brunberg alkoi valmistaa Neekerin pusu- nimellä. Rasistinen nimi kylläkin kiellettiin, nyt ne taitavat olla vain suukkoja, siis kunnes sekin nimi kielletään.
Haagassa asuessani kuulin, että jossakin lähistöllä on Kaarela- niminen liitosalue, jonka läpi virtaa vuolas ja luonnonkaunis Mätäjoki. Nähtyäni ensi kertaa joen, koin kyllä pienen pettymyksen. Vuoksen rannalla asuneena en saanut tästä kohteesta kovinkaan järisyttäviä väristyksiä. Se jäi joesta paremmin mieleeni kun näin, että joku huligaani oli nakannut jokeen pystyyn vanhan hetekan ja polkupyöränraadon.
Myöhemmin sitten kuulin, ettei kyseessä suinkaan ollut mikään luonnonsuojelurikkomus vaan huomattava ympäristötaideteos.
Taideasioihin mennäksemme mieleeni tulee mainio naivistinen Martti Huu-Haa Innasen taulu, jossa Stadin kundit vetelevät toisiaan daijjuun niin, että hurme lentää. Teoksen nimi oli ”Valkan kundit kinastelevat Brahmsin sinfonioitten paremmuusjärjestyksestä”. Kyllä Stadissa on aina taidetta harrastettu. Toinen Innasen mainio työ oli kuva vastavihitystä avioparista, teoksen nimi oli ”Retun vihkiäiset”. Hauska oli.
Tästä kaikesta tulikin mieleeni, että Stadin kundi saattaisi olla mainio sketsihahmo Putoukseen. Tasapuolistakin se olisi, kun muistelen kuinka hauska hahmo imatralainen Antsku oli. Hänhän voitti tuolloisen kisan ja nousu paikkakunnan kulttihahmoksi.
Olen varma, että komeita stooreja bamlaavasta Stadin kundista tulisi pikkuskidien lemmikki ympäri maan. Kaikkia kiinnostaa jutut miten jäbä on dokannut, skragannut tai bylsinyt…
Tietenkin kaikki tietävät, että Stadin kundi liioittelee puheissaan. Se on hyväksyttävää, koska hyvä juttu kaipaa aina vähän höystöjä. Jotkut käyttäytymistieteitä lukeneet kylläkin väittävät, että liioittelu johtuu itsetunto-ongelmista…
Mielestäni satuilu eli fabulointi on täysin sallittavaa.
Kun aikoinani muutin Kannelmäkeen ja kävin iltasella vanhassa Rotkossa, joka oli viihtyisä paikka, ihmettelin kuinka monta nyrkkeilyn Suomen mestaria ja reservin luutnanttia paikassa kulloinkin oli. No, pian ymmärsin tämän hyperbolan käytön, enkä kiellä, ettenkö olisi itsekin moiseen syyllistynyt…
Heikki Majava