Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Satavuotiaan Suomen kansainvälinen asema on ollut historiatulkintojen kiistakapulana. Sen ympärillä on käyty progandakamppailuja, joita nykykielellä voitaisiin nimittää hybrinisodankäynniksi. Nykyisin monet propagandan värittämät historiatulkinnot ja nimitykset ovat saaneet tarkemman ja objektiivisemman selvityksen. Valtiotieteen tohtori, eversti Pekka Visuri on tuonut tähän keskusteluun uuden painavan näkökulman kääntämällä ja julkistamalla saksalaisen kenraalin Waldemar Erfurtin päiväkirjat (Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941 – Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurtin päiväkirjan valossa. Docendo, 2017). Pekka Visuri on kirjoittanut laajan, toistasataa sivua käsittävän johdannon saksalaiskenraalin päiväkirjojen taustaselvitykseksi.

Talvisodan jälkeen Suomen johtavat hallituspiirit alkoivat valmistella revanshia Saksan natsijohdon myötävaikutuksella. Saksalaiset tarvitsivat Suomen armeijaa osallistumaan Leningradin saartoon ja katkaisemaan Muurmannin radan. Suomen poliittinen ja sotilasjohto suostuivat ja yhteistyöneuvottelut alkoivat. 22. syyskuuta 1940 hyväksyttiin Suomen ja Saksan välinen kauttakulkusopimus ja aloitettiin saksalaisjoukkojen kauttakulku Suomen kautta Saksan miehittämään Norjaan. Pohjois-Norjaan joukkoja ei kuitenkaan viety vaan ne asettuivat Pohjois-Suomeen valmistelemaan hyökkäystä Murmanskin ja Muurmannin radan valtaamiseen.

Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov vaati neuvotteluissa marraskuun puolivälissä Berliinissä selvitystä Saksan joukkojen kuljetuksista Suomeen. Hitler antoi määräyksen Barbarossasuunnitelman valmistelusta hyökkäyksestä Neuvostoliittoa vastaan. Tähän suunnitelmaan kytkettiin Suomen ohella myös Romania, kuten Hitlerin päiväkäskystä sodan alkaessa vahvistettiin. Kenraali Heinrichs tapasi Saksan sodanjohtoa Berliinissä jo tammikuun lopussa 1941. Yksityiskohtaisemmin Suomen ja Saksan yhteistyöstä neuvoteltiin suomalaisen upseerivaltuuskunnan kanssa Salzburgissa ja Berliinissä 25.-26.-5. 1941 ja 3.-6.6. 1941 Helsingissä.

Näissä neuvotteluissa lyötiin asiallisesti kiinni Suomen osallistuminen Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Suojajoukkojen liikekannallepano alkoi 10.6. Yleinen liikekannallepano alkoi 17.6. Saksan yhteyskenraali Erfurth saapui Helsinkiin 13.6. ja jo seuraavana päivänä saksalainen laivasto-osasto saapui Suomen rannikolle. Saksan Norjan joukkojen komentopaikka tuli Rovaniemelle. Pohjois-Suomen suomalaisjoukot määrättiin Päämajan käskyllä Saksan Norjan armeijan komentoon. Saksan esityksen mukaan Pohjois-Suomi Oulunjärven tasolle oli saksalaisten vastuulla ja siten suoraan osana Barbarossasuunnitelmaa. Etelä-Suomi oli Mannerheimin komennuksessa. Hänen alaisuuteen siirrettiin saksalainen 163. divisioona tasapainottamaan suomalaisdivisioonien osallistumista pohjoisessa saksalaisjohdon alaisena hyökkäyksiin Muurmannin radan valtaamiseen. Myös Hangossa oli suomalais-saksalainen armeija painostamisessa Neuvostoliiton tukikohdan tyhjentämiseen.
Mannerheimilla ja Saksan johdolla oli erimielisyyksiä Laatokan alueen hyökkäyssuunnitelmien osalta. Mannerheim halusi hyökätä Laatokan länsipuolelta kohti Leningradia ja saavuttaa Suomen vanha raja. Saksalaiset painostivat hyökkäämään Laatokan itäpuolelta Syvärille, jossa piti kohdata saksalaiset ja luoda umpeen Leningradin saartorengas. Tämä suunnitelma aiheutti Suomessa poliittisia ongelmia. Suomalaiset halusivat palauttaa vanhat ennen talvisotaa olleet rajat. Sodan toivottiin päättyvän Suomen osalta siihen, mutta saksalaisten Barbarossasuunnitelma edellytti sodan jatkamista Neuvostoliiton kukistamiseen saakka.

Marraskuun lopulla Berliinissä Suomen ulkoministeri Witting osallistui kommunismin vastaisen antikomintern-paktin konferenssiin ja allekirjoitti Suomen puolesta liittymisen sopimukseen. Saksa käytti tätä voimakkaasti propagandassaan hyväkseen. Saksan vastainen liittokunta puolestaan tulkitsi Suomen liittymisen sopimukseen tarkoittavan julkista poliittista asennoitumista Saksan rinnalle. Näin tuli julkisesti vahvistetuksi Hitlerin radiopuheessaan jo 22.6. ilmoittama viesti, että myös suomalaisten osallistuvat Saksan puolustusvoimien rinnalla ristiretkeen Neuvostoliittoa vastaan. Samoin Mannerheimin julisti viikkoa myöhemmin 28.6. Ylipäällikön päiväkäsky numero 1 ”Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallamme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistamme vastaan”.

Suomalaiset tutkijat ovat jo aikaisemmin tyrmänneet propagandistiset ”ajopuu” , ”koskivene” ja ”erillissota” -teoriat, joilla pyrittiin häivyttämään tosiasia, että Suomen johto oli tietoisesti mukana Hitler-Saksan sotavalmisteluissa ja toteutti omalla lohkollaan Barbarossasuunnitelman tavoitteita. Vasta, kun Mannerheimin luottamus alkoi horjua Saksan menestykseen, alettiin suhtautua epäröivämmin saksalaisten suunnitelmiin ja ohjeisiin.

Iso-Britannian sodanjulistus Suomelle 6.11 ja Yhdysvaltojen sodanjulistus Japanille muutti sotatilanteen. Saksalaisten salamasotavaihe Neuvostoliittoa vastaan päättyi, kun Leningradin, Moskovan ja Stalingradin valtausyritykset torjuttiin. Suomi aloitti rauhantunnustelut Neuvostoliiton kanssa jo keväällä 1943. Ne johtivat lopulta syyskuun alussa 1944 päätökseen irtaantua sodasta ja välirauhansopimuksen hyväksymiseen.

Kenraali Erfurthin päiväkirjat antavat varsin seikkaperäisen kuvauksen Mannerheimin päämajan tapahtumiin sotilasyhteistyön puitteissa vuodelta 1941. Erfurth kehuu Mannerheimiä hyvin kohteliaaksi ja huomaavaiseksi. Saksalaiskenraali panee merkille, että valtaosa Suomen esikuntaupseereista on saksalaisen jääkärinkoulutuksen saaneita ja erinomaisesta saksaa taitavia. Lukijassa herää kiinnostus onko jatkoa tulossa sodan loppuvuosien osalta. Erfurth ei ollut enää tapahtumien seuraajana Lapin sodan osalta.

Pekka Visuri päättää oman johdantokirjoituksensa yhtenä lähdeaineistonaan käyttämänsä kenraali Paavo Talvelan muistelmissaan esittämän ”henkisen testamentin” ajatuksiin:
”Älkää koskaan toivoko sotaa. Se on hirvittävin asia maailmassa… Pitäkää osaltanne huoli, että maamme rajat ovat rauhan rajoja. Tässä maassa on hyvä olla ja asua. Rakentakaa sitä ja kunnioittakaa kansalaissopua”.

Oiva Björkbacka