Totta Mooses – Majavan matkassa
Totuuden puhuja ei löydä yösijaa, liekö tämä viisaus peräisin peräti Raamatusta. Diplomaatteja kutsutaan leikillisesti koulutetuiksi valehtelijoiksi. Ei siis ole yllätys, että politiikassa valehdellaan sen kun ennätetään.
Kaupungin päättäjät valehtelevat, niin tekevät myös pankkien johtajat, ne sitten vasta valehtelevatkin. Liikemiehet valehtelevat, kaikki henkilöt joiden toimenkuva liittyy jotenkin asumiseen, rakentamiseen, tonttipolitiikkaan, he kaikki valehtelevat.
Sana propaganda mielletään valehtelun synonyymiksi. Joseph Göbbels, propagandan suurmestari, sanoikin aikoinaan, että kansa haluaa, että heille kerrotaan suuria valheita. Niitähän he sitten saivatkin. Mitäs minä tässä sitten itse hurskastelen, kyllä minäkin syyllistyn aikamoiseen pötkön lykkäämiseen ainakin nousukekkulissa. Silloin minä olen aina menossa matkoille, milloin minnekin. Arkiaamu kuitenkin kaataa haaveet, en minä mihinkään ole menossa. Onneksi ystävät tuntevat juttuni.
Ja sittenpä elämänalue, jossa valehdellaan ja vääristellään oikein urakalla. Se on maahanmuutto. Ensiksikin kerron, että tunnen lukuisia maahanmuuttajia, he ovat työteliäitä, ystävällisiä ihmisiä, kelpo porukkaa kerta kaikkiaan. He ovat kotoutuneet aivan omasta halustaan, puhuvat suomea ja hallitsevat tapamme. He eivät tuputa mitään omaa mahdollista kulttuuriaan tai uskontoaan, pikemminkin kiusaantuvat ja vaihtavat puheenaihetta jos alamme heiltä liikaa udella näistä asioista. Hyvä näin.
Kaikkialla asia ei ole näin. Näin loistavan jutun TV l:stä. Siinä Turun Varissuon korttelipoliisi kertoi toiminnastaan. Varissuosta oli kehittymässä ongelmalähiö. Maahanmuuttajanuoret käyttäytyvät ikävästi, riehuivat kirjastossa, huutelivat, eivät totelleet ketään. Aluepoliisi Vesa Jauhiainen puuttui pelottomasti asiantilaan. Hän jalkautui ja meni keskustelemaan naamakkain kavereiden kanssa. Hän tapasi paikallisia imaameita ja kertoi huolistaan. Uskonnonopettajat puuttuivat asiaan ja räyhääminen ja pullistelu loppui. Jauhiainen kertoi Ruotsissa kokemuksistaan, kollegat eivät meinanneet uskoa toimintatapaa todeksi. Varissuosta on tullut lähes mallilähiö, ministeri Mykkänen on huomioinut kehityksen ja on innokkaasti mukana poliisin toimintaa kehitettäessä. Suomen lähiöissä on vielä melko rauhallista, autot eivät pala eivätkä jengit ammuskele.
Olemme onnistuneet tekemään jotain oikein. Ongelmat täytyy tunnustaa. Ei ole tarkoitus, että maahanmuuttajat eristyvät muusta yhteiskunnasta, eivät opiskele suomea eivätkä halua arvostaa Suomen tapoja ja kulttuuria. Eivät he joudu mistään luopumaan. Jo nyt nähdään, että osa on sopeutunut hyvin.
Suuri osa on työllistynyt, hyvin paljon asioiden sujuminen riippuu itsestä. Ruotsin asiat eivät enää oikene, asiantuntijat kauhistelevat tulevaa kehitystä, tuleeko maasta sotatoimialue.
Otan esimerkin työelämästä. Jos joku työtoverimme toimii oudosti ja olettamusten vastaisesti, juopottelee, sairastelee ilmeisen mielivaltaisesti, laiminlyö tehtäviään, mitä tehdä? Jos halutaan, että hän poistuu kuvioista mahdollisimman pian, ei tehdä mitään. Toiminta menee kohta niin kaottiseksi, ettei mitään ole enää tehtävissä, potkut tulevat. Mikäli asiaan halutaan saada myönteinen parannus, kaverille tulee kertoa riittävän lujasti, että muutosta kaivataan. Ensimmäinen reaktio on tietysti se, että kaveri suuttuu. Suuttumuksen haihduttua hän useimmiten ymmärtää oman parhaansa ja muuttaa toimintatapojaan. Tämä tietysti edellyttää, että kaveri on järkevä ja että hänet halutaan pitää sakissa. Olen nähnyt tällaisia tapauksia.
Aivan sama asia pätee myös maahanmuuttoasioissa. Näille ihmisille täytyy kertoa mitä heiltä odotetaan ja mitä heiltä edellytetään. Ei siinä ole mitään pahaa eikä ihmisarvoa alentavaa. Suomi ei voi olla jonkinlainen koko maailman sosiaalikonttori, jossa on ainoastaan etuja ilman velvollisuuksia. Osa poliittisista toimijoistamme ei halua ymmärtää tätä.
Myönnän, että verenpaineeni käy korkealla kun nämä onnettomat maailmanparantajat muistuttavat, kuinka me suomalaisetkin olemme olleet aikoinamme pakolaisia. Juu, omassa maassamme. Näyttävät nämä neropatit muistavan, että sotaa lähdettiin pakoon Ruotsiin. Joo, sekin on totta, lähdin itsekin 2-vuotiaana Ruotsiin, kun en vielä rintamalle oikein voinut mennä. Asekuntoiset nuoret miehemme tekivät velvollisuutensa ja sotivat säilyttäen maamme itsenäisyyden. Isäni jäi tuolle reissulle 24-vuotiaana. Eli, kerrotaan maahan tuleville mitä me heiltä odotamme. Olen varma, että hekin tässä kaupassa voittavat.
Heikki Majava