Uuden ajan nainen
Kansainvälisenä naisten päivänä 8. maaliskuuta Työväen kirjastossa julkistettiin mielenkiintoinen ja laaja tutkimus Uuden ajan nainen Hilja Pärssisen elämä. Kirjoittajaryhmä: Marjaliisa Hentilä, Matti Kalliokoski, Armi Viita. Kustantaja Siltala. Internationalen Kööpenhaminan kokouksessa 1910 päätettiin ryhtyä viettämään kansainvälistä naisten päivää Clara Zetkinin aloitteesta, mutta idea oli itse asiassa Hilja Pärssisen, joka oli jo 1902 järjestämiään Viipurin valistuskursseja nimittänyt naistenpäiväksi. Suomessa työläisnaiset viettivät ”naistenpäivää” 1905 erityisesti naisten äänioikeuden puolesta.
Kirjan julkistamispäiväksi kansainvälinen naistenpäivä oli itse asiassa varsin paikallaan ja nimenomaan Hilja Pärssisen elämäntyötä kunnioittava. Halsualaisen papin tytär Hilja Pärssinen, entinen Liinamaa, alkuaan Lindgren liittyi työväenliikkeeseen aatteellisen pohdinnan ja ympäristöstään tekemiensä havaintojen perusteella. Hän tulkitsi sosialistista aatetta omasta kristillisestä lähtökohdastaan ja omalla tavallaan. Hänen utopistinen sosialisminsa oli ihanne ja tavoite, jossa marxilainen teoria, alkukristillinen evankeliumin sana ja lähimmäisenrakkaus muuttuisivat todeksi. Hänen suuria kiinnostuksen ja käytännön toiminnan kohteina olivat nuoriso-, raittius- ja naisasian edistäminen. Niistä hän kirjoitti jatkuvasti eri lehtiin, puhui ja luennoi lukuisissa tilaisuuksissa eri puolilla maata työläisnaisliiton agitaattorina. Hilja koulutti myös monia työläisnaisia toimimaan agitaattoreina.
Kansankoulun opettajaksi valmistuttuaan Hilja Pärssinen toimi opettajana Viipurissa Tiiliruukissa ja Talikkalassa. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa hänet valittiin Viipurin läntisestä vaalipiiristä kansanedustajaksi. Sosialidemokraattien 80 kansanedustajasta 9 oli naisia. Heidän joukossaan Hilja Pärssinen oli kielitaitoisin ja koulutetuin, erinomainen puhuja ja kirjoittaja. Niinpä hänen joutuikin huolehtimaan edustajatovereittensa lakialoitteiden kieliasun korjailusta ja kirjoitti useita lakialoitteita itsekin. Hänen valmistelemia lakialoitteita esitettiin myös muiden naiskansanedustajien nimissä.
Hilja Pärssisen edustajatyössään korostamia painopistealueita heijastavat hänen vuosien 1907-1917 aikana valmistelemat lakialoitteet, jotka koskivat äitiysvakuutusta, kotien perustamista turvattomille lapsille ja heidän äideilleen, kansakoulua kaikkien pohjakouluksi, aistiviallisten hoidon ja kasvatuksen järjestämistä, rautatiellä toimivien työläisnaisten aseman parantamista, lakia kauppa-, konttori- ja liikeapulaisten suojeluksesta, kätilötoimen järjestämistä, lapsenmurhaa koskevien rangaistusten lieventämistä, lasten ja nuorten oikeutta harjoittaa kauppa ja elinkeinoa kadulla, jumalanpilkan poistamista rikoslaista. Nämä asiat olivat keskeisiä epäkohtia työläisnaisten elämässä ja huolenpidossa lasten turvallisuudesta ja koulutuksesta. Kymmenestä lakialoitteesta toteutui viisi, kolme Venäjän vallan aikana ja kaksi itsenäisyyden aikana.
Opettajana hän vaati uskonnon opetuksen poistamista kansakoulusta ja tilalle tieteeseen perustuvaa kehitysoppia. Samoin hän kannatti maksutonta koulutusta ja kouluruokailun järjestämistä. Periaatteessa hän vastusti myös yksityisiä oppikouluja, joita hän piti porvarillisen ajatusmaailman tuputtamisena oppilaille. Tosin olosuhteiden pakosta hän joutui yhdessä miehensä Jaakko Pärssisen kanssa perustamaan oman yksityisen oppikoulun Viipuriin sisällissodan jälkeen. On kuvaavaa, että vielä nykyaikanakin nämä koulutukseen, naisten tasa-arvoon ja vähempiosaisten toimeentuloon liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia poliittisen väittelyn kohteita.
Hilja Pärssinen kuului sosialidemokraattisen puolueen vasemmistoon, mutta varsinkin raittiusasioiden ja naisten aseman parantamista koskevissa kysymyksissä hän oli valmis yhteistyöhön myös porvarillisten puolueiden naiskansanedustajien kanssa.
Vuoden 1918 sisällissota jakoi sosialidemokraattisen liikkeen kahtia
Hilja oli vallankumouksen kannalla, mutta vastusti aseellista toimintaa. Huolimatta kielteisestä suhtautumisestaan väkivaltaan hän kuitenkin suostui pyydettäessä punakapinaa johtavan kansanvaltuuskunnan sosiaaliasioiden valtuutetuksi. Vaikka toimi ei kestänytkään kuin pari kuukautta, Hilja Pärssistä on historiallisessa mielessä nimitetty Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi. Tämä ratkaisu muutti Hilja Pärssisen elämän. Valkoisten voitto sisällissodassa pakotti kapinallisten johtotehtävissä olevat ja tuhannet punakaartilaiset pakenemaan Neuvosto-Venäjälle. Näin myös Pärssisen pariskunnan pakomatka jatkui epämääräisissä oloissa Venäjällä, kunnes Viron kautta pääsivät lopulta Helsinkiin ja poliisin kuulusteluihin. Syyte valtiopetoksesta ja yllytyksestä siihen seurasi elinkautinen kuristushuonetuomio. Jaakko Pärssinen selvisi lievemmän syytteen perusteella avunannosta valtiopetokseen kuuden vuoden kuristushuonetuomiolla. Hilja Pärssisen pidätys alkoi joulukuussa 1919. Vietettyään neljä vuotta Hämeenlinnan naisvankilassa hän vapautui presidentti Ståhlbergin armahtamana 13. Tammikuuta 1923. Jaakko Pärssinen oli vapautunut jo aikaisemmin.
Edessä oli sopeutuminen valkoisen Suomen elämään, työnhaku vailla kansalaisluottamusta ei sekään ollut helppoa. Vuoden 1929 eduskuntavaaleihin hän saattoi jo osallistua ja tuli valituksi suurella äänimäärällä entisestä Viipurin läntisestä vaalipiiristään. Hän oli ainoa kansanvaltuutuskuntaan osallistunut entinen kansanedustaja, joka valittiin uuteen itsenäisen Suomen eduskuntaan. Eduskunnassa hän jatkoi samojen tärkeinä pitämiensä asioiden esilläpitoa tehden niitä koskevia aloitteita ja pitäen puheita.
Venäjä seikkailunsa jälkeen hän teki pesäeron kommunisteihin ja SKP:n jäseneksi hän ei koskaan liittynytkään. Lapuanliikkeen ja fasismin Hilja Pärssinen tuomitsi. Hän puolusti laillisuutta ja oikeusvaltiota. Hän näki niitä uhkaavan vaaran sekä oikealta että vasemmalta. Kommunismia ja lapuanliikettä hän piti henkisinä sukulaisina, harvainvaltaisina ja pakkovaltaisina.
Hilja Pärssisen voimat alkoivat ehtyä 1935 alussa syöpäsairauden uusiutuessa. Hän yritti silti jatkaa sairauslomien keskeyttämänä eduskuntatyötään. Viimeisessä eduskuntapuheessaan hän huhtikuussa 1935 hän käsitteli sairaanhoitajien työolojen kohentamista, ja viimeinen kirjallinen lakialoitekin 6. syyskuuta koski lisämäärärahaa vuoden 1936 valtion budjettiin sairaanhoitajien ja muun henkilöstön palkkaamiseen valtion sairaaloihin. Hilja Pärssinen kuoli 23. syyskuuta 1935.
Elämäkerran kirjoittajaryhmää on syytä kiittää, että Hilja Pärssinen on saanut lopulta ansaitun arvostuksen elämäntyöstään maamme työläisnaisliikkeen, äitien ja lasten aseman parantamiseksi, koulutusjärjestelmämme kehittämiseksi ja kansamme raittiuskasvatuksen esilläpidosta. Kansainvälisten verkostojensa kautta ”Suomen Clara Zetkiniksi” nimitettynä hän teki maamme demokraattista parlamentaarista kehitystä tunnetuksi kansainväliselle yleisölle ja toisaalta välitti tietoja muualla tapahtuneesta edistyksellisestä kehityksestä. ”Työläisnaisliike järjestönä kunnioitti Hilja Pärssistä runoilijana ja kansainvälisenä toimijana – mutta hänen käytännön työnsä johtajana, kenttätyön puurtajana ja eduskuntatyön vetäjänä unohdettiin” , kuten elämäkerran kirjoittajat toteavat. Kunnian Hilja Pärssisen monista aloitteista ovat saaneet hänen naistoverinsa mm. Miina Sillanpää, jota muistellaan palvelijattaresta ensimmäiseksi naisministeriksi nousseena. Miina itse tosin arvosti suuresti Hilja Pärssisen toimintaa naisliikkeen ideoijana ja organisaattorina.
Oiva Björkbacka