Uusperheen ura – Pääkirjoitus
Avioliitoista päättyy tänä päivänä 70% eroon. Eron seurauksena ydinperheet hajoavat sirpaleiksi. Joskus osapuolet hakeutuvat hyvinkin nopeasti uusiin suhteisiin, jotkut taas jäävät käsittelemään henkilökohtaisia ongelmiaan pitkäksikin aikaa. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että uuden suhteen ja perheen aika on sitten, kun omat henkilökohtaiset ongelmat ja traumat on käsitelty ja jätetty taakse, jotta uutta suhdetta ei rasitettaisi vanhoilla painolasteilla.
Tämä ei ole helppoa, koska etenkin pitkäaikaisten suhteiden jälkeen menneisyytemme taakka ja varjo saattaa olla hyvinkin suuri. Kyse ei ole vain parisuhteen taakse jättämisestä, koska hajonneiden perheiden mukana siirtyvät myös lapset, omaisuus, velat, muistot, käyttäytymismallit ym. niin hyvät kuin huonotkin asiat, jotka sitten rasittavat uutta suhdetta ja sen dynamiikkaa.
Jokainen meistä haluaisi aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta se ei ole mahdollista, koska emme ole enää tyhjiä sosiaalisia tauluja, vaan eri tavoin ja tapahtumin rakentuneita monimutkaisia kokonaisuuksia, jossa etenkin lapset pelaavat isoa roolia.
Kun eronnut aloittaa uuden suhteen, tulevat realiteetit nopeasti eteen. Emme voi nuorten tavoin esittää olevamme vapaita, vaan olemme sidottuja aiempiin vastuihimme. Eron jälkeiset seurustelut johtavat uusperhetilanteisiin, jossa on lapsia entisestä tai entisistä suhteista, jolloin heidänkin toiveet ja halut pitää ottaa huomioon.
Uuspari ei joudu siis opettelemaan hyväksymään vain toistensa jämähtäneitä tapoja ja käyttäytymismalleja, vaan joutuvat käsittelemään lisäksi lasten sekä lasten biologisten ex-puolisoiden käyttäytymismalleja ja rooleja. Tämänkaltainen vanhemmuus vaatii pitkää sopeutumisaikaa. Alkuihastus ja odotettu yhteenmuuttaminen voivatkin näyttäytyä hetken päästä aivan toisessa valossa.
Pääsääntöisesti jokainen uusperheen puoliso pyrkii hyväksymään uudet lapset ja toivoo, että lapset hyväksyvät hänet. Onhan kyse jatkuvuudesta. Näin sitten palkitsemme toisiamme, yritämme näyttää hyvät puolemme ja toivomme, että kaikki menee mahdollisimman ongelmitta uomaansa.
Toiveet eivät kuitenkaan ole itsestääntoteutuvia, vaan suunnitelmiin tulee mutkia matkalle. Joskus emme erilaisista opituista arvo- ja käyttäytymismalleista johtuen vain tule heti toimeen toistemme kanssa; exät lyövät kapuloita rattaisiin tai lapset eivät hyväksy uutta isä- tai äitipuolta. Joudumme nielemään monenlaisia epämiellyttäviäkin asioita ja pitämään sisällä pettymystämme ja hitaasti toteutuvia halujamme. Vanhat painolastit tuntuvat isoina kivinä kengässä. Kaikki eivät tätä jaksa ja uusperhe hajoaa.
Jokainen meistä haluaa olla hyvä isä- tai äitipuoli, mutta aina emme siinä onnistu. Eikä se ole tarpeenkaan, elämä ei mene kuin Strömsössä. Uuslapsien voitelu ja liehittely voi johtaa helposti tilanteisiin, jossa hyvyyttä ei palkitakaan odotetusti, koska siitä tulee uusi normi. Lasten toiveet saattavat olla yhä epätoivoisesti kiinni menneessä. Kun sitten ojentaa tai komentaa omien periaatteidensa mukaisesti uuden puolisonsa lapsia, muuttuukin pahaksi isä- tai äitipuoleksi, joka puuttuu sellaiseen, jonka lapset tuntevat olevan tabu tai vain biologisten vanhempien oikeus. Oikeiden roolien löytäminen ja ymmärtäminen vaatii sovittelua.
Haasteet kasvavat tällöin uusiin mittakaavoihin. Tunteet saavat vallan ja ne voivat heitellä vahvoista onnentunteista suruun, vihaan, raivoon ja syyllisyyteen. Uusperhe tuntuu hajoavan käsiin mitä pienimmästä syystä, kun jotain sen osaa ei hyväksytä tai se ei toimi halutusti, oli sitten kyse vanhemmasta tai lapsesta. Tilanteet voivat räjähtää riidoiksi, kun roolit eivät ole selviä. Saatetaan sanoa ilkeitäkin asioita. Tällaisissa tilanteissa on ulkopuolinen apu kullanarvoista, koska ratkaisun avaimet eivät ole yhden ihmisen käsissä, vaan ongelman purkaminen vaatii keskusteluja, vertaistukea, kaikkien osapuolten vastaantulemista, anteeksiantoa, pelisääntöjen sopimista ja molemminpuolista hyväksyntää.
Joskus ongelmat voivat pakkautua; jopa vuosia, kun pyritään väkisin miellyttämään. Varsinkin, jos samaan aikaan jollakulla on halu rikkoa uusi liitto, eikä yhteen hiileen puhaltamista pääse tapahtumaan. Oli niin tai näin, uusperhe on aina uusi sosiaalinen rakennelma, joka ei hitsaudu kiinni hetkessä, vaan vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja sopeutumista erilaisten ongelmien ja kasvatuskäsitysten ratkaisuun. Oleellista onkin panostaa omaan jaksamiseen sekä parisuhteen vaalimiseen, vaikka se uusperheen lapsista saattaisikin tuntua epämiellyttävältä tai he saattaisivat tuntea paitsijäämistä. Perheen lähtökohta on kuitenkin parisuhde ja jos se loppuu, hajoaa uusperhekin jo lähdössä. Parin hyvinvointi siirtyy lasten hyvinvoinniksi. Uusvanhempien on siis tärkeä vetää yhtä köyttä, jotta uusperheen vastuut ja niiden kantaminen jakautuvat oikein ja perustellusti.
Jauri Varvikko
päätoimittaja