Viranomainenkin voi olla ystävä
– Kelasta, päivää. Soitan siitä teidän tekemästänne valituksesta.
Pelästyn, kun viranomaisen soitto tietää ilman muuta hankaluuksia. Mutta puhelimessa onkin iloinen ja ystävällinen virkailija. Hän haluaa tarkennusta antamiini tietoihin. Juttelee melkein kuin joku ystävä. Lopetamme puhelun täydessä yhteisymmärryksessä.
Aamu on alkanut apealla mielellä. En osaa oikein tarttua mihinkään. Vilkaisen puhelinta. Siellä on viesti tuntemattomasta numerosta ja merkintä että mukana on valokuva. Läheiseni on hoitokodissa ja sieltä on lähetetty minulle kaksi hauskaa kuvaa, hoitajasta ja läheisestäni. Mieliala vaihtuu heti positiiviseksi.
Monien aika yksinkertaiselta tuntuvien asioiden hoitaminen on välillä vaikeaa. Ei auta että varaa aikaa netistä, jos aikoja vaikkapa verikokeisiin aamutuimaan ei ole lähitienoilla jaossa. Painan väärää nappia, kun yritän oikeista virheellisisä laskuja, en tiedä että kyseessä on erityislasku. Potilas menettää hoitopaikkansa sairaalan osastolla 48 tunnissa, kun hänet viedään operaatioon toiseen sairaalaan. Leikkauksen jälkeen kukaan ei tiedä mihin hänet siirretään, kun siirron aika tulee.
Käskyt asioiden hoitamiseen tulevat ns. ylhäältä. Tekijöiltä ei kukaan kysy mitään. Me hämmästelemme vuoden 1918 tapahtumien tiimoilta punaisten huonoa sodan johtoa. Eli sata vuotta olemme monella taholla odottaneet, että johtoporras johtaisi mielekkäällä tavalla.
Onneksi monessa teatterissa on tänä keväänä johdettu ja ohjattu niin että katsottavana on monta hyvää näytelmää. Tampere oli keskeinen paikka vuoden 1918 sisällissodassa. Eeva-Elina Lyytikäinen on historiantutkija Tuomas Hopun kanssa kirjoittanut koskettavan näytelmän 1918 Teatteri Taistelussa Tampereen Teatteriin. Näyttämöllä haaveiltiin, rakastettiin, kuoltiin, haavoituttiin, pelättiin, petyttiin ja riemuittiin. Uljas, kunnianhimoinen ja onnistunut esitys.
Tampereen Työväen Teatterissa uskotaan musikaalin voimaan. Anneli Kannon Veriruusut romaanista on Työväen Teatteriin tehty musikaali Tytöt 1918. Sirkku Peltolan ohjaama esitys oli soljuva, iskevä ja tarinansa hyvin kertova. Mutta kaiken nykyaikaistamisen jalkoihin jäi se aatteen palo, joka selkeästi valtasi monen nuoren mielen.
Kom-teatterissa Veriruusuissa eletään keskellä todellista luokkataistelua Valkeakoskella ohjaaja Lauri Maijalan johdolla. Nuoret tytöt eivät halua jäädä sivusta katsomaan kun työväenyhdistyksen väki ryhtyy ajamaan työväen asiaa. Näytelmän tunnelma on huikea. Paperitehtaan koneet jauhavat, taistelulaulut kaikuvat, nuoret rakastuvat, vanhempi väki epäilee ja pelkää jo etukäteen pahinta. Ohjaaja Lauri Maijalan sanoin: ” Meidän on heidät muistettava… Ei punaisina, ei valkoisina vaan ihmisinä”. Se onnistuu näytelmässä hienosti.
Helsingin Kaupunginteatterissa Mikko Reitalan ja Heikki Kujanpään – myös näytelmän ohjaaja – Suomen hauskin mies kertoo mitä vankileireillä Mjölön saarella Helsingin edustalla tapahtui kesällä 1918. Mjölöön (nyk. Isosaari) oli koottu näyttelijäseurue, jonka jäsenistä osa oli hyvin katkeria johtajalleen näyttelijä Toivo Parikalle (Martti Suosalo). Tämä oli vetänyt heidät mukaan sisällissodan melskeisiin. Saarella on myös omahyväinen vankileirin komentaja (Rauno Ahonen) opettaja-vaimoineen (Vappu Nalbantoglu). Helsingin Sanomat on arvostelussaan julistanut Parikan Suomen hauskimmaksi mieheksi. Saarelle on tulossa vierailulle P.E. Svinhufvud. Näyttelijäseurueelle luvataan lisää elinaikaa, kun he valmistavat vieraalle hauskan esityksen.
Mielivaltaiset tuomiot ja elämän rajallisuus ovat läsnä kaiken aikaa. Ei voi kuin jäädä miettimään mikä elämännälkä ihmisellä on mahdottomissakin olosuhteissa. Valkoisten mielivallalla ei ollut sodan juuri päätyttyä mitään rajoja. Hieno ja hallittu esitys.
Aino Kallaksen Suden morsian (vuodelta 1928) on monikerroksinen pienoisromaani. Se on ylistyslaulu Hiidenmaan luonnolle, rakkaustarina, kannanotto naisen vapautumisesta, tarina sudeksi muuttuvasta naisesta. sudenmorsian nähdään Teatteri Avoimissa Ovissa. Näytelmän dramatisoinut ja ohjannut Heini Tola on tavoittanut esityksessä upeasti Aino Kallaksen kirjan hengen. Teatterin pienehkö näyttämö ja teatteritila värisee, ulisee ja hapisee Suvi Isotalon musiikista. Musiikki vie katsojan keskelle väkevää tarinaa. Maija Andersson on rohkea ja kuitenkin hyvin haavoittuva Aalo. Priidik (Sauli Suonpää) on roolissaan hyvin uskottava. Hän on rakastunut aviomies, mutta hän on myös yhteisönsä uskollinen jäsen.
Espoon Kaupunginteatterin Syysonaatti on samalla kertaa koskettava ja vähän ahdistavakin – kuin esikuvansa Ingmar Bergmanin elokuva. Menestynyt konserttipianisti (uhkea Satu Silvo) tulee tapaamaan tytärtään. Äiti ja tytär eivät ole tavanneet seitsemään vuoteen. Välittömästi alkaa välien selvittely. Tytär Eva (loistava Leena Pöysti) ei ole etukäteen ymmärtänyt minkä tunteiden vyöryn äidin tapaaminen aiheuttaa.
Leena-Maija Tuominen