Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Kävin lokakuun lopussa armeniassa. Osallistuin Jerevanissa yliopistoni Moskovan kansainvälisten suhteiden instituutin (MGIMO) alumni-klubin kansainväliseen forumiin. Konferenssiin osallistui viitisensataa kansainvälisten asioiden spesialistia entisen Neuvostoliiton maista, Itä-Euroopasta ja Aasiasta. Pääteemana oli Euraasian integraatio, Iranin vahvistuminen ja Lähi-itä.

Euraasian integraatio on mielenkiintoinen prosessi, koska siinä luodaan rinnakkaismallia EU:lle. Ytimenä on Euraasian unioni, joka on entisistä neuvostotasavalloista koostuva poliittinen ja taloudellinen liitto. Liiton jäsenmaita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kazakstan ja Kirgisia. Liittoa on tarkoitus laajentaa ja ainakin Kirgisia ja Tadzhikistan ovat ilmaisseet halunsa tulla mukaan.

Euraasian unioni taas toimii luonnollisena yhteistyökumppanina Kiinan Uusi Silkkitie-projektille, jonka tarkoituksena on luoda toimivat logistiikka- ja kuljetusyhteydet eri teitä pitkin Kiinasta Keski-Aasiaan, Iraniin, Venäjälle ja siitä aina Eurooppaan ja yhdistää alueen taloudet näin toisiinsa. Loogisen lisänsä tälle taloudelliselle integraatiolle tuovat erilaiset energiareitit, jotka yhdistävät Aasian maat Eurooppaan energiayhteistyön kautta.
Suomessa ei itäistä integraatiota ole laajalti huomioitu. Olemme jotenkin identifioituneet niin EU-maaksi, että emme osaa tai halua enää katsoa idän suuntaan. Johtunee osittain Venäjän nykypolitiikasta, mutta myös omista vanhoista peloistamme ja EU:n kielteisestä suhtautumisesta Venäjän kehitykseen. Näyttää kuitenkin siltä, että EU:ssa Suomi on joutumassa periferiaan, reunavaltioksi, joka ei kehity eikä kasva.

Suomen olisi tarpeen katsoa myös itään. Investoinnit eivät tule Suomeen ilman idän talouksien kehittymistä. Meidän kasvumme on riippuvaista itäisistä rautatie- ja energiakuljetuksista. Suomen pitäisi pyrkiä lieventämään venäjänvastaisia sanktioita, sillä protektionistinen arvopolitiikkamme ei aja maamme etua pitkällä tähtäimellä. Suomi on luontainen jatke Kiinan Silkkitie-projektille, koska omaamme saman raideleveyden kuin Venäjä ja Kazakstan. Suomalaiset satamat voisivat toimia Eurooppaan kohdistuvan syöttöliikenteen välietappeina. Yhteistyö Venäjän kanssa on saatava uudelleen käyntiin tai muuten uinumme prinsessa Ruususen pysähtyneisyyden uneen lopullisesti.
Kannelmäessä avattiin Kantsun Olkkari. On hienoa, että alueella on aktiivisia asukkaita, jotka jaksavat osallistua ja osallistuttaa muita kanssaeläjiä. Olkkarin taustalla on useita Kannelmäki-liikkeen aktiiveja, jotka toivovat asukkaiden verkostoitumista kaikkia tukevaksi voimaksi.

Valtio ja kunnat uhkaavat leikkauksilla ja työpaikat ovat vaarassa. Elämme taloudellisen pysähtyneisyyden aikaa. Kaiken toivottomuuden keskeltä nousee kuitenkin uusia kukkia ja yksi niistä on yhteisöllisyys. Pelko tulevasta pistää ihmiset yhdistymään uusiksi voimiksi ja tukemaan toisiaan, vastikkeettakin. Ruohonjuuritasolla tapahtuva kulttuurinen ja uusyhteisöllinen verkostoituminen innostaa ihmisiä ja vahvistaa ja aktivoi näin koko asuinaluetta.

Kansainvälinen verkostoituminen ja rajattomuus eivät eroa alatason verkostoista. Parhaimmillaan verkostot tuovat meille useita taloudellisia hyötyjä, mutta tietysti myös paineita ja pelkoja, esim. maahanmuuton muodossa. Jos ja kun makrotaloudelliset, kansainväliset ja globaalit yhteistyökuviot yhdistyvät meidän tavallisten kuluttajien yhteisöjen kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi, saavutetaan kansallinen optimi, josta syntyy hyvinvointia koko porukalle. Alatasolla se vaatii yhteistyökyvyn ylläpitoa, pyrkimistä yhdessä parempaan ja ylätasolla juridisia sopimuksia ja poliittisia pyrkimyksiä kaikkia osapuolia tyydyttävään tilaan.

Jauri Varvikko
päätoimittaja