Pääkirjoitus – Asumisen hintalappu
Asumisen hinnassa ei tunnu olevan enää mitään järkeä. Osa suomalaisista on menettämässä koko elämänsä säästöt asuntojen hintojen laskiessa suuressa osassa Suomea, ja osassa maata ei asuntoon ole enää varaa, vaikka tulot olisivat kuinka suuret hyvänsä. Otetaan esimerkki.
Pakilassa kohta valmistuva pienkerrostalo, 2h+kt+vh, 51,5 m2. Velaton hinta + tonttiosuus 334 500 + autohallipaikka 32 500, yhteensä 367 000 euroa. Lisäksi maksetaan reilun parin sadan euron hoitovastike kuukausittain. Neliöhinnaksi ilman autopaikkaa tulee pyöreät 6 500 euroa.
Rivitalokaksio mökkikunnassani Joutsassa, 200 kilometriä Helsingistä, 2h+k+s+vh+uv, 56m2, valmistumisvuosi 1982, palvelut vieressä, 28 000 euroa. Neliöhinta 500 euroa. Saisin Pakilan asunnon hinnalla maakunnista 13 käytettyä rivitalokaksiota.
Voidaan kysyä, kumpi sijoitus on järkevä? Vai ovatko kummatkin eri maailmoista? Riippuu tietysti lähtökohtaisesti siitä, minkälaisella panoksella ollaan liikkeellä ja onko työpaikka määräävä tekijä. Helsingissä on työpaikkoja ja tänne on tulijoita. Kuka haluaa muuttaa paikkakunnalle, jossa ei ole töitä eikä kaikkia palveluja? Helsingissä asuntojen arvo pysyy, maakunnassa voi putkiremonttilainan saaminen olla kiven alla.
Niin tai näin, maalaisjärki sanoisi, että Pakilan asunnon hinta ei ole terveellä pohjalla. Jos maakuntaostos osoittautuisikin virheeksi, ei menetys kirvelisi kuin hetken, sillä kokonaishinta on niin alhainen. Entä lähes 400 000 euron sijoitus?
Oletetaan, että omaosuus on noin 10%, 40 000 euroa. Loppuosuus otetaan 30 vuoden velkana, jolloin kokonaishinnaksi korkoineen tulee 440 000. Kuukausierä 1 100 euroa + vastike, yhteensä reilut 1 300 kuukaudessa. Täysin mahdollinen erä esim. lapsettomalle pariskunnalle.
Saako asunnosta varmasti omansa takaisin, kun sen myy? Ei välttämättä, mutta lähes. Hyvästä käytetystä kerrostaloasunnosta vaikkapa Konalassa saa pulittaa 4000 – 5000 euroa neliöltä. Asunto ei siis ole automaattisesti enää voittoa tuottava sijoitus, mutta voidaan olettaa, että pääkaupunkiseudulla arvo kuitenkin pysyy.
Kokonaan toinen asia sitten on, että mitä järkeä on sijoittaa suurin osa elämän aikana tehtävästä työtulosta pieneen kaksioon, josta ei koskaan saa omiaan pois? Pitää myös miettiä mahdollisia muuttuvia tilanteita, pystyykö esim. lyhentämään lainaa yksin, tuleeko perheeseen jälkikasvua, entä jos kumpikin joutuu työttömäksi?
Mitä korkeammaksi asunnon hinta kapuaa, sitä suuremmiksi myös riskit muodostuvat. Nykyisissä asuntohinnoissa ollaan helposti tilanteessa, että pankki ei myönnä pyydettäviä lainamääriä. Siksi asuntojen lainoja jaetaan eri toimijoiden kesken. Otetaan kauppahintaa varten oma laina, taloyhtiölle toinen ja tontin saattaa omistaa kolmas osapuoli. Pienissä, muutaman perheen, taloyhtiöissä riskit realisoituvat, kun joku tai jotkut osakkaista eivät kykene hoitamaan velvoitteitaan.
Siksi pääkaupunkiseudulla on aivan viisas ratkaisu asua vuokralla. Sekään ei ole ongelmatonta, sillä vuokrien hinnat ovat jatkuvassa nousussa. Yksiöistä saa Helsingissä maksaa jopa 30 euroa neliöltä kuukaudessa. Kaksioissa päästään jo optimaalisempiin hintoihin. Kannelmäessä ja Malminkartanossa neliövuokra on noin 17 euroa neliöltä ja 55 neliön kaksiosta saa esim. Hanuripolulla pulittaa 950 euron kuukausivuokraa. Suuremmissa asunnoissa vuokrahinta tasaantuu siedettäväksi, jos maksajia on useampia.
Palkat ovat Helsingissä selvästi muuta maata suurempia. Alueelliset erot kaupungin sisällä ovat kuitenkin huomattavat. Kannelmäessä mediaanitulot olivat vuonna 2018 19 100 euroa per henki. Se tarkoittaa köyhtymistä ja tulojen putoamista. Vuonna 2015 mediaanitulot olivat yli 20 000 euroa. Jos ajatellaan, että asuntojen myynti- ja vuokrahinnat ovat tuona aikana kasvaneet 10%, on selvää, että jotain on vialla.
Pidemmällä aikavälillä tämä kertoo kurjistumisesta. Ihmisten kyky ostaa tai vuokrata asuntoja vapailta markkinoilta heikkenee. Hintojen pitäisi silloin laskea myös pääkaupunkiseudulla. Vuokrissa tämä ei kuitenkaan näy, sillä asumistukia maksettiin eläkeläisten tuet mukaan lukien viime vuonna yli kaksi miljardia euroa. Helsingissä asumistukea saa lähes 100 000 henkeä. Määrä alkaa olla kestämätön.
Asumistukea saavat eniten nuoret, yksinhuoltajat, nuoret lapsiperheet ja eläkeläiset. Maksettu raha on lähes kokonaan vuokratukea. Myös maahanmuuton kasvu aiheuttaa painetta asumistukiin, sillä suurin osa maahanmuuttajista on pienituloisia ja jää asumaan pääkaupunkiseudulle, jossa vuokrat ovat muuta maata korkeampia. Tämä näkyy yleisen asumistuen menojen kasvuna.
Tilanne kertoo epätasa-arvon kasvusta asuntomarkkinoilla. Asunnonhakijoita on huomattavasti enemmän kuin tarjolla olevia asuntoja. Uudisrakentaminen ei pysy kysynnän perässä, joten hinnat jatkavat kipuamistaan, vaikka koko Suomea ajatellen asuntoihin sijoitettu varallisuus on katoamassa taivaan tuuliin. Suomi on köyhtymässä.
Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi