Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Vanha luokkajako joutaa jo unholaan. Kapitalistien valta on muuttunut yhä rajallisemmaksi. Ei ole enää teollisuuspatruunoita kuten ennen vanhaan. Nykyään sallitaan se, että kapitalistit omistavat, mutta omistukseen liittyy useita rajoituksia.

Paremminkin voidaan väittää että jo pitkään on vallinnut luokkajako vallittavat ja vallitsijat. Michael Lind nimittää vallitsijoita manageri-eliitiksi. Siihen toki kuuluu kapitalistitkin, mutta valtaa käyttää laajasti ottaen koko establishmentti, ja siinä omistus muodostaa vain osan vallasta.

Hitlerin Saksassa manageri-eliitti oli natsit. Neuvostoliitossa kommunistinen puolue. Putinin Venäjällä oligarkit, silovikit ja Putinin vasallit. Listaa voidaan jatkaa ja voidaan sanoa että sama luokkajako toimii länsimaisessakin yhteiskunnassa.

Suomeenkin on muodostunut oma manageri-eliitti, joka saa oikeutuksensa isolta osin EU:sta.

USA:ssa iso osa manageri-eliittiä on suo, washingtonilainen virkamieseliitti, joka nyt pääsee taas uudelleen täyteen vauhtiin Trumpin menetettyä presidenttiyden.

Vastavoima

Manageri-eliitin vastavoimaksi on syntynyt populistiset liikkeet. Professori Lindin mukaan olisi ollut toivottavaa, että manageri-eliitin valta olisi pysynyt sen verran pienenä ettei populistisille liikkeille olisi ollut tilausta.

Mutta nyt siis ollaan tilanteessa, missä luokkajako on päässyt melkoisen kärjistyneeksi.

Populisteja ruokkii varsinkin maahanmuutto, mikä heikentää populistien kannattajien suhteellista asemaa yhteiskunnassa sekä toinen kipupiste on teollisuuden siirtyminen Aasiaan.

Populistit voittivat hetkeksi USA:ssa, missä presidentti Trumpin aika oli huonoa aikaa manageri-eliitille, ainakin virkamiehille siinä.

Manageri-eliitillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, ja sen tähden manageri-eliittiä kannattavia pidetään viisaina ja vastuullisina. Kun taas populistit ovat tyhmiä ja vastuuttomia, eivätkä ymmärrä juuri mitään. Basket of deplorables, kelvottomat, kuten Hillary Clinton on heitä nimittänyt.

Alueiden kannalta

Manageri-eliitti asuu hubeissa, keskuksissa. Varsinkin sellaisissa kuin Pariisi, Lontoo tai Bryssel. Mutta pikku ruikku Helsinkikin pinnistelee mukana oman pienen manageri-eliittinsä kanssa.

Manageri-eliittiin kuuluu monenlaista väkeä, virkamiestä, johtajaa, päällikköä, asiantuntijaa, kouluttajaa jne. Esimerkiksi Suomea hallitaan asiallisesti Helsingistä käsin ja Helsinkiin kohdistuu tulot. Ei silti pidä luulla että tuottavuus olisi suurinta siellä missä on suurimmat tulot. Päinvastoin, tuottavuus ja tuotanto syntyy toisaalla, vain tulot kasaantuvat keskuksiin. Jos tuloilla mitattaisiin tuottavuutta, suurinta tuottavuus olisi Kaivopuistossa ja Westendissä.

Näiden lisäksi keskuksissa asuu lähinnä manageri-eliitille luksus-palveluja tarjoavaa palveluskuntaa ja apuväkeä. Tässä maahanmuutto on tärkeässä asemassa Lindin mukaan.
Populistit tai tyhmät kuten vastapuoli heitä nimittää, asuvat puolestaa sydänmailla. Vain sydänmailla on riittävän halvat asunnot.

Sydänmaiksi Lind laskee haja-asutusalueiden ja pikkukaupunkien lisäksi lähiöt, kunhan ne vain ovat riittävän halpoja, jotta populistit eli tyhmät kykenevät kustantamaan elämisensä siellä.

Suomessa tilanne on poikkeuksellinen, kun monet asuvat kalliimmin kuin omat varat edellyttäisivät, kiitos asumistuen.

Vallan vaihdon mahdollisuus

On varsin poikkeuksellista että kansa pystyisi vaihtamaan johtajansa. Yleensä siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Esimerkiksi USA:n itsenäistyessä Englannin kruunun alaisuudesta, apuaan tarjosi Ranska. Ranska rahoitti vallankumousta, toimitti aseita ja univormuja sekä antoi sodanjohdollista apua. Yhdysvaltojen vapautuminen on yksi harvinaisista onnistuneista vallan vaihdoksista.

Suomessa sisällissodan aikaan tarvittiin suurta ulkopuolista apua. Venäjän vallasta irtautumisessa auttoi Saksa kouluttamalla jääkäreitä, aseita vapaustaistelijat keräsivät hyvinkin kymmenen vuoden ajan ja saimme vaihtelevia asetoimituksia jopa japanilaisilta, venäläisten vastustajilta. Sodan alettua valkoiset onnistuivat aseistariisumaan venäläisjoukkoja ja saivat näin lisää aseita.

Punaisia auttoivat puolestaan bolshevikit antamalla aseita ja viljaa. Myös sodanjohdollista ja teknistä apua bolshevikit ja bolshevikkiupseerit antoivat enemmän kuin mielellään myönnetään.

Ilman aseita ja sodanjohtoa vallankeikauksista ei oikein tahdo tulla mitään.

Poikkeuksena Venäjän melkein rauhanomainen siirtyminen pois neuvostovallasta. Samaten värivallankumousta ei väkivalta tukahduttanut. Myös Itä-blokissa valta vaihtui rauhallisesti. Amerikkalaisena Lind ei ehkä oikein ole noteerannut näitä. Tietyin paikoin sotilaat tai poliisit eivät suostu väkijoukkoon ampumaan.

Myös arabikevään aikana jotkin vallankaappaukset onnistuivat. Toisaalta, mm. Libyassa kapinallisten piti turvautua länsimaiseen apuun Gaddafin syrjäyttämisessä. Ja Egyptissä armeija otti homman hoitoon hyvin pian vallankeikauksen jälkeen eli eliitti vain vaihtui toiseen.

Teoriassa vallanvaihto on mahdollista vaalien kautta. Iso-Britannian eroaminen EU:sta on yksi esimerkki siitä, miten Brysselin ja manageri-eliitin valta voi heikentyä ainakin tilapäisesti.

Michael Lindin kirja The New Class War (Uusi luokkasota) avaa mielenkiintoisen näkökulman, josta maailman nykymenoa voi tarkastella.

 

Esko Karinen