Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Kannelmäen ja Pitäjänmäen seurakuntien uudet kirkkoherrat Virpi Koskinen (55) ja Maika Vuori (48) uskovat hengellisyyden ja yhteisöllisyyden kasvuun.

Kannelmäen ja Pitäjänmäen seurakunnissa on nyt uudet vastavalitut kirkkoherrat.

Pitäjänmäellä pidettiin kirkkoherranvaalit helmikuussa ja seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittiin saman seurakunnan vt. kirkkoherra Maika Vuori. Kirkkoherra valittiin suoralla kansanvaalilla.

Kannelmäen seurakuntaneuvosto valitsi puolestaan maaliskuussa seurakunnan pitkäaikaisen papin Virpi Koskisen uudeksi kirkkoherraksi. Nykyinen kirkkoherra Sakari Enrold siirtyy eläkkeelle 1.9.

Virpi ja Maika eivät ole vielä virallisia kirkkoherroja, vaan heitä kutsutaan nimellä kirkkoherra electa, valittu. Kumpikin asetetaan virkaan tämän vuoden puolella, kun tuomiokapituli on vahvistanut valinnat.

Valinnat nostavat kummankin seurakunnan johtoon roppakaupalla naisenergiaa. Muuttuuko jokin, kääntyykö kurssi?

Miltä nyt tuntuu?

– Rento olo, reilusti intomieltä, vähän vielä pää pyörällä uskoako vai ei, Virpi ja Maika nauravat.

Tuttuja kasvoja maaseudulta

Niin Virpi kuin Maika ovat koulutukseltaan teologeja ja pappeja ja toimineet omissa seurakunnissaan pitkän tovin, mutta kumpikin on kotoisin muualta Suomesta.

Virpi on syntynyt ja kasvanut Savonlinnassa. Isän työ vei perheen seitsemäksi vuodeksi Lappeenrantaan. Savolaisuus elää Virpissä vielä vahvana ja se myös kuuluu puheenparressa. Virpi muutti ylioppilasvuotena 1985 Helsinkiin opiskelemaan teologiaa.

– Sain opiskelija-asunnon Malminkartanosta ja perustin myöhemmin kodin Kannelmäen puolelle ja tulin vapaaehtoistyöhön Kannelmäen seurakuntaan, Virpi kertoo.

Virpi tutustui puolisoonsa riparilla ja meni naimisiin 90-luvun alkupuolella. Perheeseen kuuluu kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika, jotka ovat jo aikuisia.

Miehen työ vei välissä kymmeneksi vuodeksi Keski-Suomeen Jyvässeudulle, josta palattiin vuonna 2004 joksikin aikaa Espooseen. Vuonna 2005 Kannelmäen kirkkoherra Sakari Enrold kutsui Virpin takaisin Kannelmäen seurakunnan hommiin.

– Sakke soitti silloiseen työpaikkaani, Soukan seurakunnan kirkkoherralle, ja sanoi, että sinulla on jotain minulle kuuluvaa… Virpi nauraa. – Ja niinpä siirryin Kantsun seurakuntaan diakoniapapiksi.

Keski-Suomi-invaasio

Maika on kotoisin Muuramesta, Jyväskylän kupeesta. Myös hän muutti Helsinkiin opiskelujen perässä, vuonna 1992. Valmistuttuaan Maika siirtyi seurakuntapastoriksi Pitäjänmäen seurakuntaan. Työpaikka on pysynyt samana 17 vuotta. Viime syksystä lähtien Maika on toiminut Pitäjänmäen seurakunnan vt. kirkkoherrana ja tuurannut aiemminkin sijaisena edeltävää kirkkoherraa Arto Antturia, joka siirtyi muihin tehtäviin viime syksynä.

Maikalla on myös kolme lasta, kaksi tyttöä ja poika, jotka hekin ovat jo kaikki aikuisuuden kynnyksellä.

Somessa on puhuttu jo keskisuomalaisten naiskirkkoherrojen invaasiosta pääkaupunkiseudulle, sillä Munkkiniemen uudeksi kirkkoherraksi maaliskuussa valittu teologian tohtori Päivi Vähäkangas on myös Muuramesta! Kun tähän yhteyteen liitetään Virpin kymmenen vuoden Jyvässeudun pätkä, niin kuka tietää…

Tasa-arvoa ja uusia tuulia

Virpillä ja Maikalla on kummallakin samantyylinen tausta. He ovat kasvaneet seurakuntaan ja sen jumalanpalveluselämään yhteisön sisällä.

– Olen kirkon nainen ja omaan vahvan kristillisen identiteetin, Maika sanoo.

Heidän nuoruudessaan kirkon valtajärjestelmä oli vielä hyvin miesvaltainen, naisia ei otettu niin vakavasti.

– Kolmessa vuosikymmenessä on tapahtunut suuri muutos. 1980-luvulla ei voitu kuvitellakaan, että äitejä nostettaisiin kirkkoherranvirkaan ja kirkon johtoon, Virpi kertoo.

Papinvirka avattiin naisille kirkolliskokouksen päätöksellä vuonna 1986 ja ensimmäiset naiset vihittiin pappisvihkimyksessä vuonna 1988.

– Kun minä aloin opiskella papiksi, oletettiin, että olen miestä hakemassa. Naispapeilta edellytettiin paljon enemmän kuin miehiltä, Virpi jatkaa.

– Tämän päivän sanoja ovat tasa-arvo, saavutettavuus ja esteettömyys. Kirkko ei voi pitäytyä vanhoissa käsityksissä ja malleissa. Myös meidän on osoitettava, että kykenemme näkökentän laajentumiseen yhteiskunnan mukana, Maika sanoo.

Tietoista verkostoitumista

Kumpikin kirkkoherra painottaa, että kirkon pitää olla avoin ja verkostoitua tietoisesti, olla yksi yhteiskunnan tärkeistä toimijoista.

Jotta kirkko pysyisi mukana kehityksessä, on sen toimintaa pitänyt kehittää. Toimintakulttuurin muutos vaatii kaksisuuntaista toimintaa.

– Kirkon täytyy sekä tulla ulos että kutsua sisään, naiset sanovat.

– Seurakunnan pitää keskittyä yhteisöllisyyteen, vieraanvaraisuuteen, auttamiseen ja raikkaaseen viestintään, Maika sanoo.

– Mielestäni Kannelmäen kirkon Dösä, yhteinen liikkuva toimitila, kertoo paljon. Sen slogan on Yhteisellä tiellä, Virpi jatkaa.

Kumpikin kirkkoherra haluaa, että seurakunnat toimivat asukkaidensa parhaaksi. Yhteydet koulumaailmaan ja muihin alueellisiin toimijoihin ovat tärkeitä.

Lisää yhteistyötä

Kirkon rahat vähenevät, joten seurakuntien pitää pyrkiä johdonmukaiseen yhteistyöhön keskenään ja antaa seurakuntalaisille mahdollisuuksia toimia. Pitää miettiä niitä asioita, mitkä yhdistävät ja miten niitä voidaan yhdessä kehittää.

– Hyvä esimerkki on seurakuntien välinen yhteisöruokailu ja olohuonetoiminta. Vapaaehtoiset ovat tässä olennaisessa osassa, he kannattelevat monia toimintoja, Virpi ja Maika sanovat.
Yhteistyökuvioita on kehitelty mm. talousneuvonnan ja rippikoulujen osalta.

Taantuuko kirkko, katoavatko jäsenet?

Kumpikaan kirkkoherra ei usko kirkon maallistuvan liikaa. He ymmärtävät kyllä, että nykyajan ihmiset eivät niin välitä instituutioista, eivätkä välttämättä halua liian suurta sitoutumista.

– Uskomme, että hengellisyys kasvaa ja uskonnon merkitys nousee. Kysymys onkin siitä, miten saamme sanoitettua kristinuskoa todeksi niin, että kiinnostus pysyy, naiset sanovat.

– Milleniaalit ovat itsenäisiä, vapaamielisiä ja kasvaneet perinteistä irrallaan. Heille pitää osata tuoda asioita ja antaa heidän toimia itse, vaikuttaa.

Virpi ja Maika eivät halua luopua perinteistä, sillä kirkolliset toimitukset, sakramentit, säännöllinen kokoontuminen pyhän ääreen, jumalanpalvelus elämänvoimana sekä rukous kantavana elementtinä ovat tärkeä osa uskoa. He toivovat, että ihmiset uskaltaisivat jälleen sitoutua.

– Haluan, että kirkon avoimet ovet kutsuvat yhä edelleen tekemään hyvää, Maika sanoo.

– Seurakunnan tehtävänä on osoittaa, että se ottaa mukaan yhteisöön, jakaa surun ja ilon, Virpi sanoo.

Yhteisöllisyyden uusi tuleminen

Korona-aika on muuttanut ihmisten käsityksiä ja toiveita.

– Meille on tullut paljon uusia vapaaehtoisia, kirkkoherrat kertovat. – Ihmiset haluavat tällaisina aikoina tuntea itsensä tarpeellisiksi.

Virpi ja Maika sanovat, että kirkon pitää kuulla, tunnistaa ihmisten yhteisöllisyyden tarve ja tarjota mahdollisuuksia sen toteuttamiseen.

– Moni kaipaa heimoa, mihin kiinnittyä, riippumatta siitä, mistä juuresta hän on kasvanut, naiset sanovat.

– Paavalilaisittain ajatellen kirkko on Kristuksen ruumis. Kristus sen pää ja me kristityt olemme sen ruumiinjäsenet: jokainen on erilainen, jokainen itsenään ja tehtävässään olennainen ja tärkeä.
Kannelmäen ja Pitäjänmäen seurakuntiin on viime kuukausina tullut lisää uusia jäseniä, aikuisrippikoulujen määrä on kasvanut.

Suuntaviivoja

Virpi ja Maika ovat suunnitelleet omille pesteilleen ja seurakunnilleen suuntaviivoja ja tavoitteita tulevaa silmällä pitäen.

Seurakunnan toiminnan kärkenä ovat auttamistyön eli diakoniatyön vahvistaminen ja tavallisten ihmisten innostaminen osallisuuteen seurakunnassa.

– Länsi-Helsinki on täynnä hyväsydämisiä ihmisiä. Haluamme heidät mukaan toimintaa, Virpi sanoo.

– Seurakunta haluaa tarjota alustan ja sillan ihmisille. Kummallakin kirkolla on hyvä sijainti. Toivomme, että ihmiset voisivat tulla sisään matalalla kynnyksellä, erilaisin odotuksin, Maika sanoo.

Seurakunnat jatkavat yhteistyötä yhteisöruokailun suhteen.

– Ruoka liikuttaa, naiset toteavat yhdestä suusta.

Kumpikin painottaa jumalanpalvelusten ja messun merkitystä. Koronan aiheuttamat kokoontumiskiellot ovat estäneet ihmisiä tulemaan fyysisesti yhteen, mutta he eivät näe asiaa vain negatiivisena.

– Etäyhteydet ovat mahdollistaneet myös uusien ihmisten osallistumisen. Suoratoistettuihin jumalanpalveluksiin on osallistunut ihmisiä aina ulkomaita myöten, Virpi hehkuttaa.

Jalkautumista alueille painotetaan. Yhteisellä tiellä sloganilla varustetun Dösän avulla saavutetaan uusia ihmisiä uusilta asuinalueilta.

– Kannelmäen kirkko on luonnollinen katedraali, soiva kehto musiikille, joten musiikillisia illanviettoja tullaan lisäämääm, Virpi sanoo.

Myös etsivää rippikoulutyötä jatketaan, eli ihmisiä kutsutaan rippikouluun.

– Jokaisesta lampaasta pidetään huolta. Järjestetään vaikka yksityis- ja erityisripareita. Olen tarvittaessa soitellut ihmisten perään, kertoo Virpi topakasti.

Perhe keskiössä

Maika haluaa painottaa vahvan varhaiskasvatuksen merkitystä Pitäjänmäen seurakunnan arjessa.

– Muskari jatkuu, etänä ja uusin keinoin. Perheaihe on tärkeässä roolissa. Pyrimme kutsumaan olkkariin ja yhteiseen ruokapöytään, tukemaan ja vahvistamaan, hyvää arkea.

Kumpikin kirkkoherra haluaa tuoda arjen rinnalle myös pyhän merkityksen. He toivovat, että perheet antaisivat pyhäpäivälle sen arvon mikä sille kuuluu, sunnuntai kirkolla ajatuksella.

– Haluamme kaikki mukaan messuun. Sen läpikäyminen on tärkeää koko perheelle… Voitaisiin järjestää erityismessuja…

Virpi ja Maika innostuvat…

– Viestintää ei pidä unohtaa… Viestintää pitää kehittää… Aletaanko kirjoittaa Tanotorveen vakipalstaa…?

– Joo, ja ei unohdeta lauluiltoja, ja Laulun tarina -iltoja. Väki säveltää ja kirjoittaa lauluja…

– Niin ja kulttuuri-illat… – Meillä on hyvät tilat… – Ja voitaisiin järjestää Virsi- ja viini-iltojakin…

Teksti ja kuva: 
Jauri Varvikko