Pääkirjoitus – Lomalla piti tehdä töitä
Kirjoitin viime numerossa kesäsuunnitelmistani, jotka liittyivät pääosin työntekoon, erilaisiin kesämökkiprojekteihin. Joskus projektit eivät toteudu. Tällä kertaa ne menivät totaalisen mönkään. Syy: liikenneonnettomuus.
Ajelin kesäkuun puolivälissä moottoripyörällä töihin. Alle sattui juuri valmistunut asfaltti. Edellä ajanut kuorma-auto jarrutti voimakkaasti ja jouduin myös jarruttamaan. Asfaltti oli sen verran öljyistä, että etupyörä lähti alta ja törmäsin voimalla asfalttireunukseen.
Ambulanssi tuli nopeasti paikalle ja minut kiidätettiin Meilahteen. Minut tietenkin kuvattiin joka suunnasta. Tulokset: ilmarinta, yhdeksän murtumaa kylkiluissa, solisluu poikki. Keuhkoon laitettiin kyljen läpi letku ilman ja nesteen poistamiseksi, solisluu leikattiin, katetri virtsarakkoon, tippa käteen… Siinä sitten makasin viikon päivät letkuissa selältäni.
Paraneminen on ollut pitkä prosessi. Nyt on kulunut lähes kaksi kuukautta onnettomuudesta ja rintakehäni, solisluuni sekä leikkausarpi ovat yhä arkoja. En vieläkään pysty nukkumaan vasemmalla kyljellä. Koko tämän ajan olen syönyt särkylääkkeitä ja ollut työkyvytön ja nostokiellossa.
Leikkaushaava parani alkuun hyvin ja leikkaushakaset otettiin pois kesä-heinäkuun vaihteessa. Odotin pääseväni nauttimaan kesästä, saunasta ja vedessä lillumisesta. Mitä vielä… Leikkausarpi keräsi nestettä ihon alle ja rupesi märkimään, samoin kaatumisessa saamani polvivammat ja naarmut. Mätäkuu meni niin sanotusti mätiessä.
Koko kesän aikana en ole saanut mitään muuta aikaiseksi kuin pyrkinyt parantumaan. Kaikki kesäksi tekemäni suunnitelmat kaatuivat. Kävin viime maanantaina lopputarkastuksessa. Kaikki kunnossa, paranen. Nyt pyrin vahvistamaan solisluuni aluetta ja lisäämään käden rasituskykyä. Ehkä ehdin vielä syyskuussa ulkohommiin… Talven puut on ainakin pakkoa pinota…
Kunnon yrittäjänä en ollut poissa töistä päivääkään. Sairastin kesälomani ja palasin töihin suunnitellusti, kuten aina ennenkin. Nyt alkaa kuntoutuminen, joka voi kestää useitakin kuukausia, sillä keuhko ei ole vielä palautunut ennalleen, ei solisluu, ei kylkiluut… Mutta kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa.
Lopuksi haluan kiittää Meilahden uuden Siltasairaalan henkilökuntaa, etenkin sairaanhoitajia. Hoito oli aivan ensiluokkaista ja asiantuntevaa, palvelu välitöntä ja huolehtivaa. Siltasairaala on huippupaikka, jonka tasosta voi olla ylpeä. Ruokakin oli maukasta ja sitä oli joka kerta riittävästi, potilaiden pienet toiveetkin huomioitiin.
Jos itse onnettomuus ja siitä seuranneet kivut eivät olisi olleet niin järkyttävän kovia, niin voisin sanoa, että Siltasairaalassa oli mukava olla. Jos jossain toisessa maassa pelätään sairaalaan joutumista, niin Suomessa ei tarvitse. Täällä homma toimii. Jäin kaipaamaan saamaani huomiota ja huolenpitoa. Suurkiitos koko osasto 6:n henkilökunnalle!
Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi