Pirkkolan jäähallit pois käytöstä rakenteissa olevien kosteusvaurioiden seurauksena

Kaarelan uuden jäähallin käyttöaste heti avattaessa 100%


Pirkkolan liikuntapuiston jäähallit 1 ja 2
(Plotinrinne 8) suljettiin rakennusten huonon kunnon takia huhtikuun lopussa, eikä niitä avata käyttöön syksyllä 2018. Hallit poistettiin käytöstä suunniteltua aikaisemmin, sillä hallien peruskorjauksen oli tarkoitus alkaa vuonna 2019. Tavoitteena on, että hallit palaavat käyttöön vuoden 2020 lopussa.

Molemmissa halleissa ja niiden välisessä nivelosassa on tutkimusten mukaan mikrobivaurioita. Nivelosan sekä hallin 1 yhteydessä olevan huoltotilan alapohjarakenteissa on kosteutta.

Halli 1:n päädyissä on sisäpuolen seinärakenteissa asbestipitoisia materiaaleja, minkä vuoksi hallissa tutkittiin sisäilman asbestipitoisuutta. Ilmanäytteiden perusteella sisäilmassa ei ole asbestia. Myöskään pinnoilta otetuissa pyyhintänäytteissä ei löytynyt asbestikuituja.

Pirkkolan jäähalleja on tutkittu osana perusparannushankkeen suunnittelua ja kustannusarviointia. Tehdyssä rakennusteknisessä kuntotutkimuksessa selvitettiin rakenteiden kuntoa, sisäilman laatua ja haitta-aineiden esiintymistä. Jäähallien peruskorjaus on suunniteltu alkavaksi vuonna 2019. Nyt saatujen uusien tutkimustulosten valossa peruskorjauksen toteutus joudutaan arvioimaan uudelleen.

Korvaavia halleja tilalle
Hallit ovat Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan käytössä. Halleissa harrastetaan viikoittain jääkiekkoa, luistelua, kaukalopalloa, ringetteä ja käydään luistelemassa yleisillä luisteluvuoroilla. Suurimmat käyttäjäseurat ovat Karhu-kissat ry, Helsingin Jokerit, Helsingfors skridskoklubb rf, Helsingin taitoluisteluklubi ry ja Helsingin luistelijat ry.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala pyrkii löytämään hallien käyttäjille korvaavia vuoroja Helsingin muista jäähalleista mahdollisuuksien mukaan. Ratkaisuja etsitään yhdessä käyttäjien ja seurojen kanssa.

– Otamme kaupungilla puutteet tilojemme kunnossa hyvin vakavasti, ja olemme todella pahoillamme Pirkkolan jäähallien nyt paljastuneesta tilanteesta. Asiakasturvallisuuden varmistaminen on aina ensisijaista, eikä muuta ratkaisua ole kuin sulkea hallit toistaiseksi ja arvioida korjaustarve uudelleen. Teemme yhdessä hallin asiakaskunnan kanssa kaikkemme, että jääurheilun harrastajille ja seuroille löytyy korvaavia vuoroja muista kaupungin jäähalleista, toteaa Helsingin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen.

Hallien käyttäjille järjestettiin jäähallien tilanteesta tiedotustilaisuus ma 7.5. Pirkkolan urheilupuistossa.
Helsingin kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre kertoi Tanotorvelle, että tilanne on haasteellinen, sillä 10% jääkapasiteetista on syksyllä pois käytöstä.

– Pyrimme seurojen ja Jääkenttäsäätiön kanssa yhteistyössä löytämään tilaa muista halleista, Huurre sanoo.

Kaarelan jäähalli avataan
Maununnevalle valmistuva Kaarelan jäähalli suunniteltiin Konalan jäähallin korvaajaksi. Nyt painetta tulee lisää ja elokuussa syyskauden alkuun avautuvan Kaarelan hallin käyttöaste tulee olemaan täydet 100%.

Kaarelan hallia hallinnoivalla Jääkenttäsäätiöllä on pääkaupunkiseudulla yhteensä kahdeksan hallia. Säätiön toimitusjohtaja Tom Kivimäki sanoo, että kaupungin omistamien Pirkkolan hallien yllätyksenä tullut kunto siirtää paineen säätiön kaikkiin halleihin ja se pyritään jakamaan tasaisesti koko alueelle.

– Kaarelan hallin jääajat tulevat olemaan tapissa, paine on kova, Kivimäki kertoo.

Se tarkoittaa, ettei sinne ole odotettavissa yleisöluisteluaikoja.

– Yleisöluisteluvuorot keskittyvät Paloheinän ja Malmin halleihin. Kaarelassa aikaa jaetaan koululiikunnan käyttöön, pääosin aamuvuoroja.

Konalan hallin käyttöikä on tullut tiensä päähän ja se oli tarkoitus sulkea seuraavan kauden jälkeen vuonna 2019. Nyt näyttää, ettei olemassaoleva kapasiteetti riitä korvaamaan Pirkkolan hallien aukkoa, mikä saattaa pakottaa jatkamaan Konalan hallin toimintaa vielä vuodella.

– Selvitämme vaihtoehtoja, Kivimäki toteaa.

Ilkivalta vaivana
Ohikulkijat ovat saattaneet huomata, että Kaarelan jäähallin rakennukselle on tehty ilkivaltaa, esim. Hämeenlinnantien puoleisia seiniin on maalattu isoja tägejä, nimimerkkejä.

– Rakennus on joutunut huomattavan ilkivallan kohteeksi, mikä on hyvin ikävää, Kivimäki kertoo. – Hallin katto on mm. viilletty puukoilla auki, mikä on aiheuttanut turhia lisäkustannuksia.

Jäähallin avajaiset pidetään elokuussa, ennen uuden kauden alkua. Silloin kaiken pitäisi olla valmista. Toivottavasti myös ilkivallan tekijät jättävät hallin rauhaan, jotta alueen asukkaat voivat olla siitä ylpeitä.

Teksti ja kuva Jauri Varvikko
sekä Helsingin kaupunki,
kaupunkiympäristön toimiala

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *