Renkituvan toiminta jatkuu

IMG_9257

Renkituvan vasemmassa päädyssä toimii ruotsinkielisen koulun iltapäiväkerho. Vuokrattavat toimistotilat sijaitsevat oikeassa päädyssä. Talo on aikanaan ollut asuinkäytössäkin.


Kaarelan ruotsinkielisen ala-asteen yhteydessä sijaitseva vanha renkitupa on saanut uudet vuokralaiset.

Drängstugan eli renkitupa on 224 vuotta vanha piharakennus Sorolantie 4:ssä, ruotsinkielisen koulun kupeessa. Helsingin kaupungin opetusvirasto, joka oli talon viimeisin vuokralainen, irtisanoi sopimuksensa viime kesänä kustannussyistä. Oli vaara, että historiallisesti arvokas rakennus jää tyhjilleen ja hylätyksi. Samalla myös koulun iltapäiväkerho olisi jäänyt ilman toimintapaikkaa.

Nyt tilanne on muuttunut. Kårböle Gille on vuokrannut tilat kaupungin kiinteistövirastolta lokakuusta lähtien iltapäivätoiminnan ja talon aktiivisen käytön turvaamiseksi.

Voidakseen maksaa tilojen vuokran Gille on perustanut talon yhteyteen pienen toimistotilan, jonka neljää työpistettä vuokrataan ulkopuolisille. Toimisto on kalustettu, sen valaistus uusittu ja taloon on hankittu internet-yhteys.

Iltapäiväkerhon tiloja hallitsee vanha kunnon leivinuuni.

Iltapäiväkerhon tiloja hallitsee
vanha kunnon leivinuuni.

 

Gillelle tiloista on muutakin hyötyä, sillä nyt yhdistyksellä on oma tila, jossa järjestää tapahtumia, kokouksia ja illanviettoja.

Halukkaat voivat tukea renkituvan toimintaa lahjoituksin. Toimistotiloja voi kysellä Mikael Sjövallilta, p. 050 3535 045

 

 

Kommentit