Vitsit vähissä – Majavan matkassa
Huumorintajuttoman ihmisen kanssa asiointi on rasittavaa. Täytyy miettiä moneen kertaan, kuinka yksinkertaisenkin asian heille esittää. He ymmärtävät kaiken väärin, ja he luulevat,
että heille vinoillaan. Elämä ilman huumoria ja leikinlaskua on raskasta. Kuitenkin näillä ihmisillä on tehtävänsä. He ovat useinkin poliitikkoja, virkamiehiä, he ajautuvat usein erilaisiin uskonnollisiin ääriliikkeisiin. Isisin tupailloissa ei juuri vitsiä väännetä. Näistä ihmisistä tulee pysyä mahdollisimman kaukana. He eivät muuksi muutu. Leikkimieltä ei saa kaupasta. Se on synnynnäinen lahja tai kirous kuten vaikkapa iso nenä.
Mielestäni kaikesta voi ja tulee laskea leikkiä. Itse olen suuresti ilahtunut ns. mustasta huumorista. Rankkaa työtä tekevät kuten vaikkapa poliisit ja terveysalan ihmiset viljelevät sitä selvitäkseen paineista. Vitsien kerronta ei juurikaan kuvasta henkilön huumorintajua. Jonkinlaista muistia ehkä. Vitsien kerronta on taitolaji, joka vaatii tyylitajua ja kertojan lahjoja. Jokainen meistä tietää, kuinka kiusallista on kuunnella surkeaa stand up -koomikkoa. Voi sitä myötähäpeän määrää. Hyväkin juttu menee pilalle, kun se huonosti kerrotaan.
Brittihuumori on mielestäni hauskaa. Ihmisessä täytyy olla jokin vika, jollei hän pidä Monty Pythonin, Benny Hillin tai John Cleesen jutuista. Jenkkihuumorissa vanhat kunnon Stan Laurelin ja Oliver Hardyn leffat ovat lyömättömiä. Itseäni nauratti aikoinaan Eemelin totisella naamalla kertomat puolituhmat jutut. Neil Hardwickin ohjelmat olivat todella hauskoja. Veikko Huovinen ja Kalle Päätalo ovat kotimaisen kansanhuumorin kuninkaita. Aleksis Kivi ja Väinö Linna myös. Musiikin puolella saan oikein pidellä itseäni kun muistelen Veikko Lavin ja Jani Uhleniuksen 1973 levyttämää Isojen Poikien lauluja -nimistä mestarilevytystä. Kansanhuumoria parhaimmillaan sekin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisen tulee nauttia sellaisista taidenautinnoista, joista hän oikeasti tykkää. Miksi pitäisi lukea tai kuunnella
jotain sellaista, joka on syvän vastenmielistä. Ei tarvitse.
Mennäänpäs vielä niihin leikittömiin, totisiin ihmisiin. Heidän tapaamistaan ei voi täysin välttää, tässä kuitenkin muutama neuvo:
Vältä katsekontaktia heidän kanssaan, katso vaikka hieman ohi. Paitsi että heitä ei saa katsoa suoraan silmiin, niin ei heille myöskään saa hymyillä, koska he saattavat tulkita hymyilyn väärin. Käyttäydy rauhallisesti, kun kohtaat heidät. Pidä kummatkin kädet esillä äläkä tee nopeita liikkeitä.
Tähän ryhmään kuuluvat raivohullut feministit. Heitä löytyy valitettavan paljon politiikassa ja erilaisissa ihmisoikeusjärjestöissä. He hakevat riitaa kaikkien kanssa ja saattavat olla vaarallisia. Vertaisin heitä suuttuneisiin kissoihin. Ne saattavat myös olla vaarallisia, koiratkin saavat kyytiä kun nämä kissat suuttuvat. Tiedemiehet kiistelevät siitä, että potevatko nämä raivottaret jonkinlaista pitkäkestoista rabiesta
Usein luullaan, että historiamme hirmuhallitsijat ovat synkkiä, leikittömiä ihmisiä. Tarkemmat tutkimukset kuitenkin kertovat, ettei näin ole. Ainakin Stalin ja Hitler olivat varsin leikkisiä luonteeltaan. Stalinin tytär Svetlana kertoi vanhoilla päivillään, kuinka leikkisä isä (aurinkoinen) saattoi heille lapsille olla. Lapset eivät häntä pelänneet vaan menivät useinkin hänen luokseen ja pyysivät Stalinin laittamaan Uralmoottoripyörän käyntiin. Siinä ei pyörää tietenkään tarvittu. Stalin nosti jalkaansa ja teki käynnistämistä markeeraavan liikkeen. Joka polkaisulla aina rusahti. Kyllä lapsia nauratti.
Hitler oli taasen varsin taitava miimikko, hän ei kyllästynyt matkimaan ministeriensä ja valtionpäämiesten suurta typeryyttä. Sihteerit nauroivat maha kippurassa, sitävastoin matkinnan kohdetta ei aina niin kovasti naurattanut. Hymyillä kuitenkin piti. Hitler oli kasvissyöjä ja siksi hänellä oli tunnetusti jatkuvia ilmavaivoja. Hän oli kuitenkin siinä asemassa, että hän teki sen, minkä katsoi sopivaksi. Niinpä hyvän esityksen jälkeen hän saattoi päästää, pitkän pierun ja napsauttaa
samalla sormiaan. Aikaa myöten myös hänen sihteerinsä tottuivat Johtajan luonnollisuuteen.
Mannerheim ei sivistyneenä aatelismiehenä syyllistynyt ainakaan julkisesti moiseen leikinlaskuun, vaikka mukava mies olikin.
Heikki Majava