Yhteisöllisyyden teemme me

Valtion seuraavan vuoden budjetti hyväksytään eduskunnassa puheenvuorojen ja lisäysten höystämänä. Media kertoo mitä saamme ja mitä meiltä otetaan. Pienemmässä mittakaavassa sama käytäntö on kunnissa. Helsingissä pormestari esittelee seuraavan vuoden budjetin ja sitten viikkojen kuluttua kaupunginvaltuusto siunaa sen muutosten kera. Ja me kaupunkilaiset sitten elämme sen mukaan.

OmaStadi on uusi tapa antaa kaupunkilaisille mahdollisuus vaikuttaa suoraan siihen mihin rahoja käytetään. Ensin on kerätty ehdotuksia, karsittu ja valittu. Rahaa on jaossa 4,4 miljoonaa euroa. Lokakuussa kaupunkilaiset saivat äänestää areenalle jääneistä suunnitelmista. Lännessä jaossa on 613 200 €, ehdotuksia liki 40.

Ehdotusten mukaan helsinkiläiset ovat hyvin yhteisöllisiä, luontoa ja liikuntaa rakastavia. Yhteisöllisyyttä halutaan lisätä asukastiloilla, luonnosta pääsee nauttimaan rakennetuilla reiteillä ja puistoissa, kulttuuriin kaivataan rahaa vain ripaus.

Olen harrastanut lenkkeilyä eri muodoissa vuosikymmenet. Kun tutkimusten mukaan sadat tuhannet aikuiset harrastavat kävelyä, jaksan ihmetellä missä he kävelevät. Mätäjoen reiteillä ei ole tungosta, ei Patterimäellä, ei Vermossa ei Talissa, ei Munkkiniemen rannoilla. Ruuhkaa on vain Malminkartanon portaissa.

Vaikka Konalassa ja Pitäjänmäellä on vuosikaudet jouduttu selviytymään ilman ns. asukastiloja – aloitteita olin mukana tekemässä jo 15 vuotta sitten – on yhteisöllisyyttä onneksi ikäihmisille tarjolla monissa eri paikoissa. Kirkko, kirjasto ja Nuorisotalo ovat tilojen tarjoajia.

Monenlaista yhteisöllisyyttä ja sen karttamista on tarjolla teattereissa. Ryhmäteatterin Onnellisten saaressa etsitään lauttasaarelaisuuden perimmäistä olemusta. Okko Kamu on kirjoittanut ja Robin Svanström ohjannut purevan ja ajankohtaisen helsinkiläistä elämänmenoa ruotivan napakan näytelmän. Mikä sen hienompaa kuin olla kolmannessa polvessa lauttasaarelainen natiivi! Santtu Karvosen esittämä mies ei välitä vaikka on syntynyt ja asunut itse asiassa aivan muualla. Onneksi isovanhemmat ja vanhemmat ovat asuneet saarella. Espoolaisia ei pidä päästää saarelle ollenkaan eikä vantaalaisiakaan. Kaikkinainen yhteisöllisyys ja suvaitsevaisuus joutuu kovalle koetukselle kun naapuriin muuttaa työtön nainen Keravalta. Vauhdikas ja oivaltava näytelmä!

Taneli Mäkelä on Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä hurmaava Mies, joka rakasti järjestystä. Näytelmän Olavi on ruotsalaisten vastine meidän Mielensäpahoittajalle. Leskeksi jäänyt mies pitää elämäänsä yllä tarkalla järjestyksellä kaikkialla. Järjestyskään ei kannattele Olavia, vaan hän haluaa Liisansa luokse. Yritys toisensa jälkeen elämän lopettamiseksi epäonnistuu. Onneksi Olavin elämään ilmaantuu vähitellen monta asiaa, jonka takia hän ei enää joudakaan kuolemaan. Vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät välitä säännöistä eivätkä kielloista. Käsittämättömän moni heistä haluaa Olavin kanssa ja tarvitsee hänen apuaan. Mies vähitellen oppii antamaan periksi ja ottamaan huomioon kanssaihmisensä eri tavalla kuin aikaisemmin.

Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa törmää nuoremman väen yhteisöllisyyteen. Ranskalaisen Clément Michelin Kolmen kimppa on hauska ja harmiton farssi. Liisa Mustonen on ohjannut Kolmen kimpasta ilmavan, vauhdikkaasti etenevän ja näyttelijöiden parhaita taitoja hyväksi käyttäen syksyn ilopillerin. Pauli (maanmainio Jarkko Niemi) houkuttelee kotiinsa Martinin (eleettömyydessään loistava Olli Rahkonen). Tarkoitus on että Paulin tyttöystävä (pirteä Elina Hietala) jättää Paulin kun ei kestä kimppa-asumista. Sanailu, eleet, ilmeet, tekemiset ja kaikki on napakkaa ja komedian hengen mukaista.

Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön Everstinnassa oli kaksi tuntia elämänsä roolin tekevä, huikea Heidi Herala. Rosa Liksomin romaanista Everstinna Susanna Airaksisen on ohjannut upean näytelmän. Mikä energia, tilanteen hallinta, osaaminen, innostus, murteen hallinta, rakkaus esittämiseen ja roolihenkilöön! Näyttelijä Heidi Herala on 59-vuotiaana uransa huipulla ja katsojalle jää tunne minne hän vielä ehtiikään.

Everstinna muistelee rakastuneensa liki 30 vuotta itseään vanhempaan everstiin 4-vuotiaana, kun eversti oli hänen kotonaan vieraana. Tytöstä tulee everstin rakastajatar ja lopulta vaimo. Mutta kaikki muuttuu sen jälkeen kun avioliitto on solmittu. Väkivalta painaa alleen kaiken muun.

Heidi Herala kertoo tämän kaiken kiihkolla ja voimalla. Musiikki (Johanna Puuperä), lavastus ja puvustus (Vilma Mattila) sekä valot (Vesa Ellilä) rakentavat esityksestä ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Leena-Maija Tuominen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *