MIR – Suomalainen sukellusalus – Toisinajattelija
Titanicin hylyllä merenpohjassa seitsemänä vuotena vieraillut, elokuvassakin esiintyvä sukellusalus MIR on Suomessa tehty. Sen rakentamisen vaativuus ei poikkea avaruusaluksen valmistamisesta. Siinä missä USA on päässyt kuuhun ja Neuvostoliitto saanut aikaiseksi valtavankokoisen asuttavan avaruusaseman, Suomessa on valmistettu sukellusalus, jolla voi käydä kuuden kilometrin syvyydessä, asia joka vaativuudessaan on samaa luokkaa avaruusmatkailun kanssa.
On toki muitakin sukellusaluksia, amerikkalaiset Alvin ja Sea Cliff, ranskalainen Nautile ja japanilainen Shinkai, mutta Suomessa tehty on näistä kirkkaasti käyttökelpoisin ja paras tekniikaltaan.
Syvyyksissä alukseen kohdistuu niin suuri paine, että miehistöpallon pitää olla äärimmäisen vahva. Samalla se ei saa olla liian raskas, jottei matkasta syvyyksiin tule yksisuuntainen.
Muissa sukellusaluksissa keveys on saatu aikaan tekemällä miehistöpallo titaanista. Tässä on se ongelma, että titaani haurastuu ja sukelluskertojen määrä on rajoitettu. Titaanipallo rutisee syvyyksissä, mikä tuntuu miehistöstä epämiellyttävältä.
Suomalainen ratkaisu perustuu maraging-ultralujateräkseen, joka on viisinkertaisesti tavallista terästä vahvempaa. Teräs ei haurastu puristuksessa, joten sama pallo on edelleen käytössä. Miehistöpallo on ensimmäinen näin iso tästä teräksestä valettu kappale. Maraging-teräksen homogeenisuus on aikaansaatu tyhjiökonvertterissä, ja säätämällä lisää maragingin ominaisuuksia. Valun väistämätön keskiharveus on poistettu tekemällä 20 cm paksu valu ja työstämällä se 5-akselisella CN-koneella 4 cm:n paksuuteen. Täysin virheettömät pallonpuoliskot on liitetty toisiinsa erikoislujin pultein. Pelkästään lujuuslaskenta on äärimmäisen vaativaa, lisäksi pallojen koeponnistuksia varten on pitänyt rakentaa omat laitteistot. Myös teräksen karkaisu on oma tieteenalansa, karkaisu on suoritettu monivaiheisessa prosessissa.
Erikoisakryylistä tehty pikkuruinen ikkuna on 18 cm paksu ja joka silti taipuu sisäänpäin sukelluksen aikana.
Aluksessa tarvitaan myös kellukkeita. Tavalliset kellukkeet rusentuvat kasaan yli 700 ilmakehän paineessa. Kellukkeet on valmistettu Baltic Yachtsilla epoksiin valetuista lasipalloista. Suomalaiset Baltic Yachts ja Nautor rakensivat tuolloin maailman korkeatasoisimmat ja hienoimmat purjeveneet.
Alus on täynnänsä muitakin ainutlaatuisia ratkaisuja. Päinvastoin kuin muut vastaavat alukset, MIR voi vaihtaa syvyyttä kolmen pienemmän painepallonsa avulla ja pysyä paikallaan virtauksissa, sillä se on yli kaksi kertaa nopeampi kuin vastaavat alukset. Suurta huomiota on kiinnitetty turvallisuuteen. Mm. potkurin, sivuthrusterit ja manipulaattorit eli kädet voi irrottaa, mikäli ne takertuvat johonkin kiinni.
Myös sukellusaluksen emäalus R/V Akademik Mstislav Keldysh on Suomessa tehty, Raumalla. Siinäkin on ainutlaatuisia ratkaisuja, varsinkin kommunikaatioon sukellusaluksen kanssa liittyen. Ylipäätään kaikki tekniikka on Suomessa kehitettyä, sillä neuvostoaikaisten COCOM-vientirajoitusten takia amerikkalaista asekelpoista tekniikkaa ei voinut aluksessa käyttää. Siten MIRissä oli alunperin tietokoneena tavallinen Commodore 64-tietokone, edistyneempää ei voinut käyttää vientirajoitusten takia.
Taustaa
Suomen teollisuuden kehittymistä pidetään sotakorvausten ansiona, mutta oikeasti sotakorvaustoimituksia ei olisi pystytty toimittamaan terästeollisuuden tuotteina, jollei Suomessa olisi jo ollut korkeaa osaamista alalla. Mm. teräksen valmistuksen tietotaito oli hankittu mm. tykkien valamisen takia ja ensimmäinen työ uudella tyhjiökonvertterilla oli juuri tykinputkien valaminen.
Maraging-teräksellä oli aloitettu harjoittelu, kun Raumalla valmistettavien öljynporauslauttojen jalkojen noodeihin tarvittiin erityislujaa terästä.
Suomen kykyyn ei silti uskottu, USA myönsi luvat tehdä sukellusalus siinä käsityksessä että emme osaisi tehdä niitä.
Jälkipuinti
USA hermostui toden teolla, kun kävi ilmi että sukellusalusten teko onnistuukin. Näillä voisi katkoa vedenalaisia kaapeleita ja häiritä vedenalaisia valvonta-asemia. Näiden syiden tähden emme voineet jatkaa tällä alalla, vaikka kysyntää sukellusaluksilla olisi ollut paljonkin. Muun muassa merenpohjan mineraalivarojen etsimiseen ja keräämiseen ne soveltuisivat erinomaisesti.
Joten sukellusalukset MIR 1 ja MIR 2 jäivät ainoiksi. Nämä toimivat aina yhdessä, sillä toisella aluksella voi pelastaa toisen, jos tarvetta tulisi. Todella harmi, sillä Suomesta olisi voinut tulla sukellusalusteollisuuden suurvalta.
Tätä herkkää aihetta ei ole käsitelty kovin paljon julkisuudessa, sillä olihan noloa, kun tämä ala jouduttiin lopettamaan. Itse tekeminen tapahtui julkisuudelta salassa. Aluksien valmistuttua uutisarvo suli nopeaan ja tämä hieno suoritus jäi muiden asioiden jalkoihin.
MIR-suorituksia
Titanicin lisäksi MIRit ovat esiintyneet seitsemässä muussa elokuvassa. Merenalaisia tutkimuksia on suoritettu tulivuorilla, hylyillä, hydrotermisillä kentillä, on tutkittu planktoneita ym. Myös Baikal- ja Genevenjärvellä on sukellettu. Venäjän puolesta on tiputettu jopa Venäjän lippu Pohjoisnavalle, meren pohjaan.
Samaan aikaan
Samaan aikaan kun Ruotsissa kykenemättömyys eteni jo sellaiselle tasolle, ettei edes pääministeri Olof Palmen murhaa kyetty ratkaisemaan ja Neuvostoliitossa heikon toiminnan ansiosta räjäytettiin kokonainen ydinvoimalaitos Tshernobylissä, Suomen teollisuus eli korkeimman kehityksensä hetkiä.
Suomalaisilla oli tuolloin muitakin aiheita iloon: Neuvostoliittolaiset olivat paljastumassa reppahousuiksi, jotka eivät kykenisi uhkaamaan enää ketään ja samaan aikaan Nokialla edettiin puhelinteknologiassa nopeaa digitalisoitumisen aikaa, joka sekin antoi rajattomat kehitysmahdollisuudet. Siljalle valmistuivat uudet risteilyalukset, joissa niissäkin oli aivan uusia edistyksellisiä ratkaisuja kuten ikkunalliset sisähytit.
Hillittömän suuret finansiaaliset virhepäätökset olivat vielä edessä, keksittiin asettaa markalle kestämättömän korkea valuutan arvo (ns. vakaa markka) joka pakotti pitämään vähämielisen korkeaa korkotasoa joka vuorostaan aiheutti sen, että yksityiset alkoivat ottaa korkotasoltaan alempaa velkaa, joka oli sovittu maksettavaksi siten, että takaisinmaksu tapahtuu sen arvon mukaan, mikä ulkomaisilla valuutoilla olisi takaisinmaksuhetkenä. Tämä oli ansa, pykälä, jonka tuhoisuutta velanottajat eivät osanneet arvioida.
Henkilökohtaisesti arvioin, ettei suomalaisuus ikinä toipunut tästä erehdyksestä, jonka vielä sinetöi euroon liittyminen. Näin vuodet 1982 – 1987, jolloin sukellusaluksia alettiin suunnitella siihen asti kun ne valmistuivat, jäävät Suomen historiaan hetkenä, jolloin Suomen tuottavuus ja innovaatiokyky ja ongelmanratkaisukyky oli suurimmillaan.
Tuohon aikaan yleisesti ajateltiin, että jos meillä on ongelma, me kykenemme sen ratkaisemaan. Turvaverkotkin olivat senlaatuisia, ettei nykyistä olan kohauttelua olisi katsottu hyvällä, vaan ongelmat olivat vain sen tähden että ne ratkaistaisiin. Tuolloin oli vielä mahdollista saada henkilökohtaista palvelua sekä pankeissa että virastoissa.
Tuohon aikaan suomalaiset ja erityisesti Suomen valtio omistivat Suomen, nykyään sähköverkkoja myöten Suomen omistavat ulkomaalaiset.
Hallintoalamaisten heitteillejättö, kuten väliinputoajiin nykyään suhtaudutaan tai verottajan nykyinen kiusanteko ylettömillä digivaatimuksilla ja verenhimoinen suhtautuminen tahattomiinkin virheisiin ei olisi tuolloin tullut kuuloonkaan. Tuohon aikaan arvostettiin vielä todellista tietoa ja suuruusluokkien ymmärtämystä, ei pelkkää tarinankerrontaa kuten nykytieteessä. Ihminen, joka olisi kuvitellut voivansa vaikuttaa maapallon ilmastoon ruokavaliollaan, olisi viety hoitoon Kellokoskelle.
Esko Karinen
Perustuu Arttu Käyhkön kirjaan Mir- suomalainen sukellusalus