Mätisfestarit keräsivät asukkaat juhlimaan

Apulaispormestari Nasima Razmayar (SDP) avasi festarit. Nasiman kanssa kuvassa kaupunginvaltuutettu Tomi Sevander (SDP), Kaarela-Seuran puheenjohtaja Erik Bärlund ja Kaarela-Seuran hallituksen jäsen Jaakko Juolahti.
Taas ne on vietetty, Mätisfestarit. Festivaali pidettiin nyt 22 kerran Malminkartanon ja Kannelmäen välisellä jokialueella Kartanonhaassa. Tapahtuma on aina järjestetty toukokuun viimeisenä viikonloppuna, kuten nytkin.
Juhlat alkoivat perinteisesti Kannelmäen seurakunnan messulla. Tilaisuuden avasi apulaispormestari Nasima Razmayar. Kentälle oli rakennettu iso lava ja markkina-alue.
Ei lohia jokeen
Tänäkään vuonna ei Mätäjokeen laskettu lohia, sillä kasvatetut kirjolohet tuppaavat sotkemaan jokeen istutetun luonnontaimenen kudun.
Kalastajien suuri paljous on myös härinnyt lintujen pesintää ja siitä huolestuneita kanssa-asukkaita. Lohenlaskua odottaville voitaneenkin kertoa, että entisenkaltaista kalastustapahtumaa tuskin enää järjestetään.
Ohjelma oli muuten hyvin samankaltainen kuin aiempinakin vuosina, mikä toisaalta ilahdutti perinteikkyydellään, mutta herätti myös toiveita siitä, että josko ensi vuonna ohjelma hieman uudistuisi?
Festivaalien uutta ohjelmaa edustivat tänä vuonna jokeen laskettu kaarnavesiarmada, Big Bools -törmäilypallot ja asukaskirppis.
Kaikilla oli joka tapauksessa mukavaa, sillä sää ilahdutti väkeä koko päivän. Tästä kesän on hyvä alkaa. Ensi vuonna tavataan taas!
Kuvat Mauri Wiik