Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

68 Kannelmäki, ja peilin luona pieni poika seisoi,
harjanvartta kuin kitaraa rämpytti, raukka riemusta sekaisin

Kanssa radion ja Rautavaaran hän salaa yleisölleen lauloi,
mykkinä kuuntelivat muoviset sotilaat ja ehkä tyttö naapurin

Sormet ja sielu arkana tarinoita kuunnellen,
kun niissä maailma sykkii jossain kaukana luoksensa kutsuen

Tuli Hector, Juice ja Hurriganes, tuli kolme kipeää sointua,
kun ne korkeakaulaiset (venäläiset) kitarat Anttilasta tilattiin

Naapurin tytöllä jo poikaystävä, meillä sälleillä maailma epävireessä
ja äänet pettäen blowing in the wind me autotallissa hoilattiin

Sormet ja sielu haavoilla vastausta etsien,
miksi maailma murheineen kimpussa, meidän nuoruutta pilkaten

Niin vuosikymmenet matkalla vaihtua saa, vaan tavat ei miksikään muutu,
on menty Salosta Hanhiniemeen ja aina Helismaahan takaisin

Ja kun hiukset ja haaveet harvenee, ei poika tarinoistaan luovu,
vaikka naapurin tyttökin jo naimisiin jo mennyt kerran jos toisenkin

Sormet ja sielu arkana tarinoita kuunnellen, 
heiluu varjoissa vapaan maailman puunukkena tanssien

Kannelmäki-68, Sir Elwoodin hiljaiset värit, 1998

Kylmät väreet kulkevat yhä selkäpiissä, kun kuuntelen biisiä. En tosin rämpyttänyt yhtään mitään vuonna 1968, koska synnyin vasta vuonna 1969. Tarina on kuitenkin tuttu kaikille lähiölapsille, ja etenkin meille kannelmäkeläisille. Kun biisi julkaistiin vuonna 1998, olin 29-vuotias ja asuin paluumuuttajana taas Kannelmäessä, vuonna 1959 valmistuneessa lapsuudenkodissani Vanhaistentien tornareissa.

Kannelmäki on siellä kasvaneille osa identiteettiä. Se ei sinänsä eroa Kontulasta, Myllypurosta, Myyrmäestä tai Martinlaaksosta mitenkään. Tarinat ja tapahtumat ovat lähes identtisiä. Kannelmäen lähiö rakennettiin 60 vuotta sitten. Kontula ja Myllypuro heti perään. Myrtsi viettää nyt samaan aikaan 50-vuotisjuhliaan ja Martsari tulee heti sen vanavedessä.

Olin pari vuotta sitten 50-vuotisjuhlissa, jossa lähes kaikki olivat samaa Kontulan jengiä. Alkuun minua jännitti, että miten jätkät suhtautuvat tällaiseen kantsulaiseen harvahiuksiseen kundiin. Yllätykseni oli suuri, kun kaikki olivat täysiä kopioita Länsi-Helsingin lähiökasvateista. Lähes kaikkien vanhemmat olivat muuttaneet Helsingin sisältä lähiöön. Stadilaisuus, jutut, puhetapa, käyttäytyminen, vitsit, nälviminen jne. olivat identtisiä Kannelmäen kanssa.

50-vuotiaat aikuiset regressoituivat välittömästi teinitasolle ja jututkin olivat aivan yhtä typeriä. Lähiö- ja laumakäyttäytymiseen liittyvät lainalaisuudet ja arvot astuivat voimaan kuin sormia napsauttamalla. On yllättävää, miten nuoruudessa omaksuttu identiteetti yhä elää meissä ja työntyy tarvittaessa esiin.

Maailmankuvamme ja arvomaailmamme kasvavat ikääntymisemme myötä. Jos lapselle tärkeitä asioita ovat oma perhe ja piha, niin nuori etsii sitoutumisen kohteita ympäristöstään ja asuinalueestaan ja sitä vanhemmat kauempaa. Identiteetistä tulee sekoitus omaa persoonaa ja erilaisia omaksuttuja asioita; vanhempien, vieraiden ja alakulttuurien arvomaailmaa.

Nuoren näkökulmasta maailma on kapea ja lyhyt, niin ajallisesti kuin näkemystenkin osalta. Minulle riitti nuorena tämä hetki. Ajallinen horisonttini ei ylettynyt Kannelmäen rakentamista kauemmas. Minun maailmassani tarinani rakennettiin alkavaksi vuodesta 1959 ja sillä oli selkeät rajat, joita tarpeen mukaan reviirinomaisesti puolustettiin. Kaikki kaukaisempi oli muiden sukupolvien ja ihmisten tarinaa toisesta ulottuvuudesta.

Olen viime vuosina kiinnostunut entistä enemmän historiasta ja ihmisten liikkeistä. Kaarelan menneisyyden avautuminen minulle on tuonut syvää tyydytystä. Näen ja kuulen sielussani Kårbölen ja Gammelbyn synnyn satoja vuosia sitten, Kannelmäkeä peittäneiden ikikuusikoiden huminan Mätäjoen varteen kaskettujen pienten peltotilkkujen ympärillä, venäläisten linnoitustöiden kalkkeen ja Kaarelan alkuperäisen ruotsinkielisen väestön pelonsekaisen suhtautumisen kylää repiviin aluejakoihin ja ympärille nouseviin kerrostaloihin.

Kannelmäki ja Kaarela jatkavat kasvuaan ja vuonna 2059 joku kirjoittaa 100-vuotisjuhlien kunniaksi omannäköisen tarinan lähiöstä. Pidetään kiinni siitä, että tarinan jatkumo on yhtenäinen. Onnea Kannelmäki-59!

Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi