Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Juontaja-toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola ja arkeologi Mikael A. Manninen kantavat saman huolen virtavesien tilasta ja vaelluskalojen kohtalosta. Vaellus-esteet, kuten padot, ovat merkittävä syy vaelluskalakantojen heikkoon tilaan, sillä ne katkaisevat kalojen kulkureitit.

Virtavesien kunnostuksilla parannetaan kalakantojen tilaa. Vuodesta 2013 on Mätäjoen ympäristöä paranneltu talkoovoimin. Jokeen on rakennettu soraikkoja ja poikaskivikkoja. Virtavesien hoitoyhdistys on istuttanut mätiä ja poikasia alueelle jo vuosia. Yläjuoksulla ei kuitenkaan voi vielä nähdä merkkejä mereltä kudulle palaavista taimenista vaikka paikalliset kalat jo täällä kutevatkin.

– Alueen latvapurojen luvaton ojittaminen ja hulevesiviemäreihin lasketut päästöt aiheuttavat tuhoa, Mikael sanoo.

– Uhanalainen taimen käy talvella syömässä meressä, mutta nousee takaisin ylös kutemaan, kuvaa Peltsi kalan tavanomaista vaellusreittiä. – Strömbergin putous ja Mätäjoen pato estävät kalan paluun yläjuoksulle.

Maununnevalaisen Peltsin ja kannelmäkeläisen Mikaelin lapset ovat saman ikäisiä ja heidän tiensä ovat kohdanneet mm. lasten tanssitunneilla. Nyttemmin huoli virtavesistä yhdistää miehiä. Molemmat ovat tehneet talkootyötä Mätäjoen taimenkannan puolesta.

– Virtavesiasioista kiinnostuneet kyllä löytävät toisensa, sanoo Peltsi. – Jasper Pääkkönen on ollut pioneerina näissä Itämeren kala-asioissa, mutta nyt myös muut ovat lähteneet mukaan, mikä on hieno asia.

Mätäjoki on Helsingin toiseksi suurin virtavesi heti Vantaanjoen jälkeen.

– Kaarela on ainoa helsinkiläinen kaupunginosa, joka sijoittuu kahden vesistön varrelle: Mätäjoen ja Vantaanjoen, Manninen muistuttaa.

Mikael ja Peltsi kantavat huolta myös Laajalahden verkottamisesta.

– Harva ehtii ajatella sitä, miten Lehtisaaren salmiin vedetyt verkot vaikuttavat Mätäjoen tapahtumiin. Kun jokeen palaamassa oleva taimen jää kiinni verkkoon, tietää se väistämätöntä kuolemaa, miehet kertovat.

Padon purkaminen ja tekokoski
Mikael, joka on Mätäjoen varren padon purkamisen idean isä, kertoo, että betoniesteen purulle ja kohdan uudelleenmaisemoinnille on saatu WWF:n Patokato-hankkeen budjetista rahoitus.

Suunnitelmissa on, että vanha pato poistetaan ja tilalle tulee tekokoski, joka ajaa saman asian kuin nykyinen este, eli pitää joenpinnan korkeuden Kartanonhaan kohdalla nykyisellään. Tekokoski mahdollistaa sen, että kalat ja muut virtavesilajit pääsevät kulkemaan esteettä.

Vanha pato myös vuotaa. Siitä johtuen veden pinta ei pysy halutulla korkeudella, joten rannat kuivuvat ja haisevat.

– Pienellä vaivalla mahdollistettaan kalojen kulku, sanoo Manninen, jonka sydäntä lähellä virtavesien kohtalo on ollut jo 90-luvulta lähtien.

Padot heikentävät veden laatua ja eliöstön elinolosuhteita.

– Minulle on kunnia-asia, jos pato lähtee, sillä padot saavat minut surulliseksi, Peltsi toteaa. Vaelluskaloilla menee huonosti tällä hetkellä. Moni ei tajua kuinka huonossa tilassa kalakannat ovat Helsingin alueella. Humaanina ihmisenä sitä haluaa olla heikompien puolella.

Peltsi ottaa kantaa Suomen patoihin myös uusimmassa Retki-lehden kolumnissaan.

– WWF järjestää 18.5. klo 9.30 patohankkeeseen liittyen tilaisuuden, johon kaikki asukkaat ovat tervetulleita kertomaan oman kantansa, sanoo Manninen, joka ylläpitää myös Kaarelanjoki-hanke sivustoa.

Teksti Nina Eriksson
Kuvat Jauri Varvikko

 

Virtavesien miehet

 

Mikko ’Peltsi’ Peltola

S. 16.3.1974
• toimittaja, juontaja
• luontoihminen, eränkävijä
• kalastusopas ja kansallispuistokummi
• intohimoinen liikkuja. Harrastaa kalastusta, maastopyöräilyä, hiihtoa, juoksua ym.
• tehnyt ulkoiluun ja luontoon liittyviä ohjelmia, mm. Erätulilla ja Peltsin Lappi
• julkaissut kolme kirjaa: Peltsin kala-apajat, Peltsin matkassa ja Peltsin Lapissa
• asuu Maununnevalla vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa

 

Peltsi on asunut koko ikänsä Kaarelassa.

– Minulle ei ole tullut tarvetta lähteä täältä. Nuorena se johtui varmaan saamattomuudesta, Peltsi naurahtaa.

Nyt hän ei enää mistään hinnasta muuttaisi keskustaan. Keskuspuiston läheisyydessä on hienoa asua, sillä se mahdollistaa intohimoisen liikkujan elämäntavan. Työmatkat Yleisradiolle hän joko pyöräilee tai juoksee. Liikunnalle löytyy aina tilaa.

– Kun juontokeikoilla aika kävi liian pitkäksi, aloitin juoksemisen, sillä pyörää ei voi joka paikkaan kuljettaa mukanaan.

Peltsi kertoo liikkuvansa 3-6 kertaa viikossa. Lepopäiviä tulee automaattisesti työmäärän ja perheen kiireiden vuoksi. Kuitenkin jonkinlaista liikuntaa tulee harrastettua päivittäin.

Tällä hetkellä on meneillään Peltsin kova vuosi -ohjelmakokonaisuus. Kuusiosaisessa kokonaisuudessa on seurattu Peltsin rankkoja urheilusuorituksia luonnossa. Peltsi on melonut Helsingistä Hankoon, juossut 130 km pitkän Karhunpolun Pohjois-Karjalassa, hiihtänyt Ivalosta Nuorgamiin ja pyöräillyt Helsingistä metsäpolkuja pitkin Vierumäelle asti. Juhannuksen tienoilla on haasteena soutu ja uinti.

Viimeiset kaksi vuotta Peltsi on treenannut valmentajan johdolla, joten on todennäköistä, että tulemme kuulemaan vielä tästä miehestä ja hänen projekteistaan.

Kalastusharrastuksesta
Luonnossa liikkuessa kalastus kulkee jollain tavalla aina mukana. Ensi kesän suunnitelmissa on lähteä kahdeksi viikoksi Lappiin kalastelemaan.

– Ensimmäisen viikon 6- ja 8- vuotiaat lapseni ovat mukana. Toisen viikon vietän siellä yksin.

– Meillä on sellainen ohjesääntö, että jätämme puolet niistä vaatteista pois, jotka äiti on laittanut mukaan, Peltsi sanoo hymyillen.

Peltsi ei näe ristiriita luonnonsuojelun ja metsästys-/kalastusharrastuksen välillä. Hänen mielestään Suomessa metsästys on hyvin säännelty ja riistanhoito on hyvällä tasolla.

– Suosin kasvisruokaa, mutta kyllähän se on niin, että niin kauan kuin ihminen syö kalaa ja riistaa, niin luonnonantimista pitää saada nauttia. Itse kalastettu tai metsästetty tuote on eettisempi kuin kaupasta ostettu.

Kaikissa vuodenajoissa hyvät puolensa
– Onneksi on neljä vuodenaikaa, joten ei tarvitse valita lajien välillä.

– Intohimoisena hiihtäjänä olen vilpittömän iloinen talvesta ja odotan myös syksyä, jolloin pääsen hauenkalastukseen.

Kaarelan leikkipuistoista Peltsillä on vain hyvää sanottavaa. Lapsille on niin paljon valmiiksi rakennettua, jonne on helppo mennä, mutta…

– Leikkipuiston sijaan voi olla hyvinkin palkitsevaa mennä koko perheen voimin metsäretkelle, vaikka ihan keskuspuistoon ja ottaa eväät mukaan.

 

Mikael A. Manninen

S. 19.9.1975
• arkeologi, FT
• tutkija, Oslon yliopisto
• luonto- ja kulttuuri-ihminen, virtavesi- ja ympäristöaktiivi
• Kaarelanjoki -hankkeen vetäjä Virtavesien hoitoyhdistyksessä
• intohimoinen vesiluonnon puolestapuhuja
• harrastaa valokuvausta, luonnossa liikkumista ja virtavesihistoriaa
• asuu Kannelmäessä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa

 

Mikael pitää keväästä ja kesästä, koska silloin luonnossa on niin paljon kaikkea liikkeellä.

– Onhan talvikin hieno, mutta paljon yksipuolisempi.

Neljännen polven helsinkiläinen arkeologi Mikael Manninen on asunut Kannelmäessä 12 vuotta. Hän on syntynyt Helsingissä. Tosin lapsuus- ja nuoruusvuodet vierähtivät Espoon puolella. Sittemmin hän asui Puu-Vallilassa, josta tie vei kaksilapsiselle perheelle suotuisat puitteet tarjoavaan Kannelmäkeen.

– Lasten kanssa täällä on parempi olla ja elää. Pidän tästä luonnosta, sanoo Manninen.

Mikael on ollut viime vuodet aktiivisesti parantamassa Mätäjoen ympäristöä ja veden laatua. Hän vetää Kaarelanjoki-hanketta, joka on osa Virtavesien hoitoyhdistys ry:n suojelu- ja kunnostusprojektia. .

– Työ Mätäjoen hyväksi jatkuu. Vastaiskuista huolimatta en anna periksi, vaan uskon, että jonain päivänä näemme myös Mätäjoen yläjuoksun soraikoilla merestä kutemaan palanneita Mätäjoen omia taimenia, Manninen vakuuttaa.